Olipas Helsinki ihana eilen :)
Olin eilen ulkona Helsingissä pitkästä aikaa. Tuntui siltä kuin ulkomailla olisi ollut, kaikkialla oli jotain menoa (vaikka oli keskiviikko!) Ja oli todella lämmintä. Turisteja oli Helsingissä tosi paljon, siis tosi paljon! Mm. Venäläisiä, ruotsalaisia, kiinalaisia ja varmasti muitakin. Eniten kuitenkin kuuli näitä. Ja ihan selvää riikinruotsia oli, ei mitään hassua suomenruotsia.
Kaikki terassit oli täynnä yömyöhään, hyvä musiikki soi, terassit notkui ihanan näköisiä marjoja, lämpöä piisasi +30. Kaikki oli niin iloisen näköisiä :)
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Itse kuullut myös saksaa siellä paljon. Ehkä ihmiset tulee ton lämmön perässä Suomeen 😂👌 turisteja on toki aina Helsingissä paljon, mutta nyt on kyllä todella paljon tänä kesänä. Ovat kuulleet supersäistä.
Toki muuallakin on lämmin nyt, esim. Berliini +32. Nyt kuitenkin hyvä sää tulla tutustumaan tänne Pohjolaan :)
Helsinki on upea kesäisin. Siis niin kaunis! Varsinkin kun mereltä päin tulee kohti Helsinkiä, on näky upea.
Myös joulukuussa se muuttuu tidella kauniiksi jouluvalojen vallatessa Helsingin.
Helsinki on likainen ja sottainen kaupunki,
Ihana ap, että sanoit tämän. olen ihan samaa mieltä. Luen myös paljon ulkosuomalaisten blogeja ja moni on antanut kiitosta Helsingille ( ja esim.ystävälliselle asiakaspalvelulle)
Jep samaa mieltä, kesäinen Helsinki ON ihan täydellinen :) Olen ulkosuomalainen (entinen helsinkiläinen) ja tulin täksi viikoksi Helsinkiin kesäloman viettoon ja täytyy sanoa, että olin unohtanut miten hieno kaupunki Helsinki onkaan! Siisti, vihreä, hyvä julkinen liikenne, hyvät mahdollisuudet kävellä ja pyöräillä keskustassakin, kivoja (ulkoilma)ravintoloita, kahviloita, terasseja, livemusiikkia ulkona, rento ja kiva ilmapiiri. Vrt. oma kotikaupunkini toisella puolella maailmaa on jatkuvasti ruuhkainen, saasteinen, koko ajan varuilla oleva mentaliteetti (esim. turvatarkastukset metroon mentäessä), tosi hankala jalankulkijoille, paikasta A paikkaan B menemiseen menee ikuisuus jne. Toki loka-marraskuun Helsinki ei ole sama mitä kesän hellepäivinä, mutta silti silloinkin Helsingissä on omat hyvät puolensa!
Itse kuullut myös saksaa siellä paljon. Ehkä ihmiset tulee ton lämmön perässä Suomeen 😂👌 turisteja on toki aina Helsingissä paljon, mutta nyt on kyllä todella paljon tänä kesänä. Ovat kuulleet supersäistä.