Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miehen pakkomielle omasta painostaan
28.07.2018 |
Tulen oikeasti kohta hulluksi ja mikään ei tunnu auttavan. Joudun jokaikinen päivä, vuodesta toiseen, kuuntelemaan kun täysin normaalipainoinen, komea mieheni valittaa ylipainostaan, löysistä reisistään, mahastaan, milloin mistäkin. Ja ramppaa iltaisin vaa'alla, viis siitä, että aamupaino olisi ehkä hieman totuudenmukaisempi, mutta eihän se mihinkään vaikuta.
Kuulostaa varmaan jo provolta, mutta mies ihan oikeasti kiskaisee ainakin kerran päivässä paitansa ylös ja alkaa puristella mahaansa ja voivotella sairaalloista ylipainoaan, turvotusta ja ties mitä. Sitten seuraa 10-30min monologi aiheesta miten nyt pitää lähteä korjaamaan asiaa. Saattaa lähteä heti tämän jälkeen kyllä ostamaan pikaruokaa tai syödä neljännen annoksen ruokaa. Ja sitten voivottelee kun syö liikaa. Vertailee myös usein minun annoksiini ja laittaa ottamansa ruuan vaikka takaisin, jos minä otan vähemmän. Pituuseroa meillä on sellaiset +35cm, että luonnostaan syömme kyllä aivan eri määriä. Ja minun painoni ei tosiaankaan kiinnosta miestä pätkääkään, vain hänen omansa. Onneksi sentään edes niin.
Hänen lapsuudenkodissaan painosta oli tehty varsinainen kynnyskysymys, mutta kai vajaa 4-kymppinen hoikka mies nyt herran jumala voisi jo lopettaa. Mikään ei auta, ei kauniisti pyytäminen, raivoaminen, järjen puhuminen, muiden ihmisten vakuuttelu jos ei minua usko... Ei. Mies näyttää päivä päivältä vähemmän puoleensavetävältä silmissäni kun tuo käytös on niin kertakaikkisen epäseksikästä, naurettavaa ja sekopäistä ja kuka nyt muutenkaan kokoajan nostaa (kuvitteellisia) huonoja puoliaan esiin, päivästä toiseen.
Mitä ihmettä tuo on? Huomionhakua? Syömishäiriö? Pakko-oireilua?
Kommentit (13)
Ala harrastamaan käänteistä psykologiaa ja nimittelemään miestä pulkannaruksi ja ruipeloksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko hänellä joku kehodysmorfia? Siis kehonkuvan häiriö. Näkee itsensä pelkkänä ihrakasana. Mä olen ollut samanlainen, ja olen siis mies.
Sain lopulta ohjelmoitua itseni uudelleen, mutta tuskin syömiseni tulee koskaan olemaan normaalia. Enpä tiedä, miten voisit miestäsi auttaa, jos hän ei näe ongelmaa. Munkin mielestäni mun ainoa ongelmani silloin aikanaan oli se, että olin auttamattoman paksu. BMI oli 19.
Ensimmäinen askel olisi ongelman tiedostaminen. Vaikka miehesi olisikin ylipainoinen, ei sitäkään olisi tervettä ajatella koko päivää ja keskittyä pelkästään omiin läskeihinsä.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko hänellä joku kehodysmorfia? Siis kehonkuvan häiriö. Näkee itsensä pelkkänä ihrakasana. Mä olen ollut samanlainen, ja olen siis mies.
Sain lopulta ohjelmoitua itseni uudelleen, mutta tuskin syömiseni tulee koskaan olemaan normaalia. Enpä tiedä, miten voisit miestäsi auttaa, jos hän ei näe ongelmaa. Munkin mielestäni mun ainoa ongelmani silloin aikanaan oli se, että olin auttamattoman paksu. BMI oli 19.
Ensimmäinen askel olisi ongelman tiedostaminen. Vaikka miehesi olisikin ylipainoinen, ei sitäkään olisi tervettä ajatella koko päivää ja keskittyä pelkästään omiin läskeihinsä.
Varmaan jotain tuon suuntaista. Pahimmillaan mies on laskenut kaiken syömänsä (pitänyt kirjaa) ja on ollut niin laiha, että läheisyyskin on tehnyt kipeää kun on ollut niin luiseva. Ikinä ei ole ollut edes normaalipainon ylärajalla, lihaksikkaampi kyllä kun liikkui aiemmin enemmän. Mutta nyt syö kyllä normaalisti, mutta selkeästi kärsii siitä ja kokee jatkuvaa huonoa omaatuntoa.
Tosin asiaa pahentaa miehen lähisukulaiset, jotka pitävät häntä oikeastikin lihavana ilmeisesti, en voi ymmärtää miksi. Tuijottavat kai kilomäärää, vaikka totta kai pitkä mies painaa aina enemmän kuin 20cm lyhyemmät sukulaiset.
Miten ihmeessä tuon ongelman saisi vain tiedostettua? Kun mikään puhe ei tunnu auttavan ja asiasta riidellään jo joka päivä kun en ihan oikeasti enää jaksa katsella ja kuunnella tuota touhua.
Tässä vähän toisenlainen esimerkki mihin vääränlainen kehonkuva saattaa johtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hänen pitäisi mennä syömishäiriöpsykologille, maallikko ei voi auttaa noin pahaa tapausta.
Vierailija kirjoitti:
Hänen pitäisi mennä syömishäiriöpsykologille, maallikko ei voi auttaa noin pahaa tapausta.
Onko siitä apua kun mies kuitenkin syö nykyään ihan normaalisti? Mies on tarkka rahasta ja yksityinen olisi ainoa vaihtoehto, joten ensin pitäisi kai saada sinne tajuntaan menemään se, että tämä ei ole normaalia ja tuollaiselle avulle olisi tarvetta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ihan selvä syömishäiriö. Ei hän tuota tahallaan tee. Puhu ja pyydä hankkimaan apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajatus syömishäiriöstä tuntuu toisaalta niin absurdilta, vaikka toisaalta.. Ääh. Tiedä häntä sitten onko se ongelma nimenomaan syömisessä, vai siinä kehonkuvassa kun ei tuo syöminen ole niinkään se ongelma ehkä kuitenkaan. Äh, en tiedä. Tuntuu niin toivottomalta ottaa koko asia puheeksi kun tuo on niin normalisoitua käytöstä hänen perheessään ja vanhemmat ovat olleet todella julmia asian suhteen. Miehenikin pitäisi varmaan painaa max 70kg sen porukan mielestä ja luultavasti sekin olisi liikaa. Ja pitäisi tietenkin olla myös lihasta.
Vierailija kirjoitti:
Hänen pitäisi mennä syömishäiriöpsykologille, maallikko ei voi auttaa noin pahaa tapausta.
Syömishäiriö, kyllä. Suhde ruokaan, omaan kroppaan ja painoon sekaisin. Syömishäiriöt eivät suinkaan ole pelkästään naisten sairauksia vaikka niin usein luullaan! Esim. miesten anoreksiaa on paljon enemmän kuin uskotaan, samoin bulimiaa. Tavallisin miehellä on ortoreksia.
Avun tarpeessa olisi, mutta miten suhtautuu siihen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avun tarpeessa olisi, mutta miten suhtautuu siihen?
Huonosti, koska lapsuudenkodissaan tuollainen käytös oli/on jopa kannustettavaa.
Alue: Aihe vapaa
Huono itsetunto ja ulkonäkökeskeisyys, yhdistettynä laiskuuden ja kateuden sekoitukseen (ihailee vartaloita joiden eteen tehty töitä -> tuntee itsensä vähemmän komeaksi/laihaksi/lihaksikkaaksi, mutta ei itse jaksa toisaalta panostaa siitä huolimatta). Näen, että lihomisen riski on suuri hänellä, kun alkaa syödä ahdistukseensa.