Tarinoita parisuhteen jatkumisesta

Kaksi vuotta sitten ajattelin, että en rakasta miestäni. Katsoin häntä ja ajattelin mielessäni, että en rakasta, en. Ero oli mielessä päivittäin. Ajattelin, että mitään muuta vaihtoehtoa ei ole ja suhde on tullut päätökseen. Tai että ainakin rakkaus on loppunut, vaikka lasten takia suhde jatkuisikin. Välillä mietin, että jos puoliso kuolisi niin se olisi helpotus. koska silloin ei tarvitsisi erota ja miettiä huoltajuus ym. asioita. Tuntui, että olimme yhdessä vain tottumuksesta, riitelimme paljon ja mistään ei puhuttu. Ei mitään yhteistä enää, kun ne nuoruuden haaveet oli jo toteutettu ja sen jälkeen kummallekin oli tullut ihan omia haaveita. Elämä tuntui menevän ihan hukkaan.

Mies sen sijaan yritti. Romahti henkisesti ja kertoi, että rakastaa niin paljon ja pelkää että eroamme. Oman pääni sisällä mietin että minä en rakasta sinua mutta väitin hänelle jotain muuta. Koin, että jos sanoisin ääneen että minä en rakasta niin sitä ei olisi voinut enää paikata millään eikä siitä olisi ollut enää paluuta.

Kaksi vuotta on mennyt ja jotain tässä on muuttunut. On riidelty, joskus edelleenkin, mutta koko ajan harvemmin. On puhuttu. Välillä on istuttu kaksikin tuntia sohvalla, melkein puhumatta, mutta kun riitatilanne on ollut päällä ja kumpikin on sen kuitenkin halunnut selvittää niin siinä sitä on istuttu niin pitkään että asia saadaan sovittua. On otettu kahdenkeskistä aikaa, vaikka jossain vaiheessa ajattelin että en edes halua mennä minnekään hänen kanssaan. Mies on muuttanut asioita mm. niin että hän on kotona enemmän. Samoin minä olen kotona enemmän ja vaikka alussa olin vastentahtoinen edes yrittämään niin yritin kuitenkin.

Tänä kesänä ajattelin suudellessa, että rakastanpas sittenkin. Ja sitten tuli läheltä piti tilanne, jossa miehelle oli käydä huonosti ja se hirveä syyllisyys niistä aiemmista ajatuksista; miten olen koskaan voinut kuvitella että olisi sama jos hän kuolisi!

Mikä on teidän tarina? Jos olette joskus ollut lähellä eroa, mutta jotenkin saaneetkin asiat taas kuntoon? Ja miten toisaalta pidätte suhdetta yllä niin että tilanne ei edes pääse niin pahaksi kuin se meillä pääsi?