Selvittämätön asia/tapahtuma, joka lopulta selvisikin.
Kerrotaan nyt kummallisia tapauksia, jotka selvisivät vasta aikojen päästä. Tapauksia jotka aiheuttivat päänraapimista ja pohdintaa ennen asian selviämistä.
Aloitan: Äidillä oli muistona meidän lapsiensa ylioppillaspäivästä kultainen lyyra kaulaketjussa. Eräänä päivänä hän huomasi ketjun katkenneen ja lyyrankin menneen sen siliän tien. Korua etsittiin tietysti ja turhaan. Äiti harmitteli että oli pitänyt korua arkisin, jolloin hän teki kaikkia mahdolllisa maatalouden töitä, metsätöistä lähtien. Sellaisissä hommissa ei hennot korut kestä. Korvakorutkin tarttuivat navettahuiviin ja putosivat jne.
Kunnes muutaman vuoden päästä hän huomasi työhousujensa ommellussa lahkeentaitteesta jotain kiiltävää.
Siellähän se lyyramedaljonki oli!Ja olipa nuo enstex-housut olleet tietysti pesussakin välillä. Koru ei ollut muistaakseni ollut tarttunut edes kovin tiukasti. AP
Kommentit (13)
Asuimme mieheni kanssa kerrostaloasunnossa. Joku päivä oli tavaroita siirtynyt ja supersiisti mieheni valitti, muksi olen liikutellut hänen tavaroitaan. Sanoin, että en ole liikuttanut. Parin päivän päästä sama asia. Nyt asiasta tuli jo riita kun sanoin että en todellakaan ole hänen tavaroihinsa koskenut ja mies valitti, että ei ne itsestäänkään siirry, miksi en vaan tunnusta.
Taas meni jokunen päivä ja kun tulin kotiin, siellä oli taloyhtiön huoltomies. Oli kuulemma käynyt useamman kerrankin ja siis siirtänyt niitä tavaroita kun piti päästä jollekin ilmastointiputkelle.
Todellakin laitettiin valitusta, että miksi huoltomies ei jätä edes lappua, että on käynyt. Taisi olla suhteemme isoin riita (ollaan oltu yhdessä yli 20 v) kun kumpikaan ei "tunnusta", että on siirtänyt jotain hanskakoria ja toinen ihmettelee miksi ei vaan voi myöntää vaan valehtelee pikkuasiasta.
Talossamme alkoi kuulua vauvan itkua ja sanoin miehelle jo että meillä kummittelee, mies väitti asialle löytyvän kyllä luonnollisen selityksen. Eräänä päivänä sitten mies laskeutui vintiltä nauraen, sylissään suuri harmaa kissa että katsoppas tätä kaveria, tämä se on meitä pelotellut. Meillä ei siis ole kissaa, oli livahtanut jostain ikkunasta sisään ja mieltynyt vinttiin. Veimme kissan löytöeläintaloon mutta ilmoitin, että jos omistaja ei ilmaannu olisimme kiinnostuneita antamaan kissapojalle uuden kotin.
No, tuolla se meidän "kummitus", joka sai tilanteeseen sopivan nimen Mörkö, nukkuu nojatuolissa :)
Tämä voi olla vähän tylsä, mutta kerron.
Useita vuosia sitten koulu ikäisenä asuin isommassa kylässä ja oli 2 km koulumatka. Jouduin aina kulkemaan kylän keskustan läpi mennessä ja tullessa. Eräänä päivänä kuulin keskustaan mennessä kovan äänen. Vähän niin kuin joku soitin, mutta en yhdistänyt mistä ääni tuli ja mikä se oli. Mietin monta vuotta vähän väliä ääntä.
Myöhemmin selvisi, että se ääni oli tullut rekan tai bussin torvesta.
Käytän harvoin mitään hienompia korkosaappaita tms. Lenkkareilla mennään kesät talvet. Kerran kuitenkin oli sellainen meno mihin piti laittaa vähän siistimpää päälle. Minulla oli hienot saappaat tälläisiä tilanteita varten mutta eihän niitä löytynyt silloin mistään! 2 vuotta myöhemmin ,eksä soittaa että on löytänyt autonsa takakontista kassin missä ne saapaat sitten oli. Ei mitään hajua milloin ja miksi ne on sinne joutunut :D
Avaimia on löytynyt myös yli vuoden jälkeen ,kun jäänyt kiinni johonkin harvemmin käytetyn takin saumaan/vuoreen ja sitten sieltä tippuneet ,kun ollut taas käyttöä.
Lapsena olin yönyli leirillä jossa tehtiin pieniä kipsivaluja ja niitä maalattiin. Illalla,kun työt oli kuivunut mentiin niitä hakemaan mutta omiani ei löytynyt mistään. Harmitti silloin tosi paljon ja itkettikin.Iso ojuttu kahdeksan vuotiaalle. Noh,yöllä sitten näin unta sanomalehtikääreestä mistä ne minun kipsityöt löytyivät. Menin aamulla leirikeskuksen saliin jossa oli iso takka ja sen edesssä halkokori jossa oli sanomalehtiä mytyssä. Menin katsomaan ja sieltä välistä ne sitten löytyi!! Oli ihan ihmeellinen juttu.
Muutin ekaan omaan kämppään ja yhtenä yönä heräsin kesken unien kolahdukseen sekä askelten äänen,tein valot enkä löytänyt ketään.
Myöhemmin huomasin töistä tullessani outoja juttuja: Telkkarin kaukosäädin oli sohvalla (en ikinä jätä sitä siihen koska vihaan istua päälle),vessanpytyn kansi oli auki.
Aloin miettiä onko kodissani poltergeist vai olenko sekoamassa?
Kerran sitten sairastuin ja tulin töistä kotiin kesken päivän,jolloin löysin sohvaltani vieraan miehen. Entisen asukkaan jolla oli yhä avain.
Ja isännöitsijä vielä ei olisi millään vaihtanut lukkoa vaan mussutti, että ei niitä avaimia varmasti kellään muulla enää ole.
Vierailija kirjoitti:

Hyi hitto,oikeesti?!! Miten sait ulos? Hullu juttu..

teit valot?

Ja isännöitsijä vielä ei olisi millään vaihtanut lukkoa vaan mussutti, että ei niitä avaimia varmasti kellään muulla enää ole.Hyi hitto,oikeesti?!! Miten sait ulos? Hullu juttu..
Ei oikeastaan tarvinnut edes ajaa ulos,säikähti ja lähti karkuun. Oli ilmeisesti oppinut työvuoroni ja luotti ettå saa rauhassa hengailla kodissani.
Kadotimme vintin avaimen joka oli eteisessä naulakossa
Ei vaan löytynyt vaikka pengottiin ihan kaikki
Sitten seuraavana syksynä veli soitti että kumisaappaasta jotka olin antanut hänen lapselle löytyi avain. Oli keväällä nostanut ne kumpparit meiltä tultuaan varaston hyllylle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutin ekaan omaan kämppään ja yhtenä yönä heräsin kesken unien kolahdukseen sekä askelten äänen,tein valot enkä löytänyt ketään.
Myöhemmin huomasin töistä tullessani outoja juttuja: Telkkarin kaukosäädin oli sohvalla (en ikinä jätä sitä siihen koska vihaan istua päälle),vessanpytyn kansi oli auki.
Aloin miettiä onko kodissani poltergeist vai olenko sekoamassa?
Kerran sitten sairastuin ja tulin töistä kotiin kesken päivän,jolloin löysin sohvaltani vieraan miehen. Entisen asukkaan jolla oli yhä avain.
Ja isännöitsijä vielä ei olisi millään vaihtanut lukkoa vaan mussutti, että ei niitä avaimia varmasti kellään muulla enää ole.teit valot?
Kyllä,ensin näytin kännykän taskulampulla ja sitten tein kattovalon ja vielä eteisen valonkin että näkisi jos siellä joku on

Valot sytytetään, ei tehdä. Tulet tehdään, tai vaikkapa ruoka.
Tulin baarista kotiin ja ihan omilla avaimilla. Seuraavana päivä käänsin huushollin nurin etsiessäni avainnippuani, jossa oli vielä iso avaimenperä.
Annoin periksi ja ryhdyin käyttämään vara-avaimiani. Silloin tällöin etsin kuitenkin avaimiani ja etsin ihan kummallisetkin paikat.
Parin viikon päästä avainnippu löytyi sukkalootasta, sukasta.
Ihan kuin olisin baarista tullessani ajatellut, että tjaahah, pannaanpash avaimet talteen, shukkalootahan se on paras paikka,
Ihan siihen eteisen hyllylle olen tuiskeessakin avaimet laittanut ja luottanut, että siinä ne pysyy.