Björkvistin lapsen oikeudet
Äitinä ja isänä, vanhempina, meidän on vaikea tajuta, KUKA TÄSSÄ MAASSA AJAA NIITÄ LAPSEN ETUJA, koskapa vaimonsa lapsen nähden murhanneelle ihmiselle edes harkitaan huoltajuuden tai edes tapaamisoikeuden antamista. Nyt pitäisi varmaankin ensin selvittää, mitä lapsi näki ja mitä jälkiä se häneen jätti, koskapa jotain varmasti jätti. Ja missä on lapsen oikeudet, että hän olisi saanut pitää äitinsä, ja ettei häntä jätetä edes hetkeksi väkivaltaisen ihmisen seuraan? Kuka puolustaa lasta, että hän saa kasvaa ja kehittyä henkisesti tasapainoisessa ilmapiirissä, mieleltään ja ajatuksiltaan terveen ihmisen parissa? Ei mitenkään mene ymmärrykseen, miksi verisukulaisuutta pidetään niin tärkeänä, että tuollaista annetaan lapsen kokoea. Olen jutellut kerran ihmisen kanssa, joka oli tappanut vaimonsa, ja hän kertoi että aikuiset lapset eivät pidä häneen yhteyttä, koska ovat suuttunneita (ymmärrettävästi). Kuka puolustaa tätä lasta, että hän saa jonakin päivänä itse valita, kun on siihen tarpeeksi kypsä, haluaako hän yleensäkään tavata biologista isäänsä? Kyllä nyt pitäisi ehdottomasti mennä lapsen oikeus mennä aikuisen miehen, vaimonsa murhanneen, edelle!! Jos asiassa päätetään eritavalla, on uskoni Suomeen ja oikeusjärjestelmään lapsen puolesta mennyt!!
Kommentit (2)
Jokatapauksessa on selvää, että tämmöisissä asioissa tehdään päätös TAPAUSKOHTAISESTI. Murhaan syyllistyminen ei automaattisesti vie huoltajuutta. Ja miksi pitäisi? Murha/tappotapauksia on monenlaisia (esim alistettu ja hakattu vaimo, joka itsepuolustukseksi tulee tuikanneeksi väkivaltaista miestä veitsellä kohtalokkain seurauksin).
maailmahan saattaisi silloin muuttua oikeudenmukaiseksi...