Miksi ei saa sanoa, että lapsen nimet tulevat harmittamaan ja kaduttamaan varmaan ikuisesti?

Sillä en minä päin lasten naamaa tuota sano, eikä nimiasia myöskään liity tunteisiin lapsiani kohtaan !

Olen tälläinen vähän hippi, vähän fitari, boheemi taiteilijasielu ja menin naimisiin hemmetin tylsän ja
henkisesti pappamaisen miehen kanssa, suhteen (16 vuotta) alkuvuodet olimme kuitenkin rakastuneita ja onnellisia. Saimme lyhyen ajan sisällä kolme lasta ja nimiasia oli ensimmäinen, jossa maailmamme törmäsivät ryminällä ja aloin tajuta miten erillaisia olemme. ..

Olisin halunnut esikoisesta Usvan tai Fionan, umpirakastuneena ja juuri esikoisen saaneena en kuitenkaan jaksanut ruveta inttämään nimiasiasta eikä se silloin tuntunut kovin tärkeältä, tytöstä tuli siis molempia miellyttävä (miehestä kaunis , minusta "ihan ok" ) Veera.
Esikoinen oli vuoden kun tulin taas raskaaksi ja tällä kertaa meillä oli lähes riitoja pojan nimestä, lasten nukkuessa kävimme kiivaasti sihisten keskustelua kuistilla ja lopulta pojasta tuli Aku. Olisin halunnut Sisun...
Kolmannen lapsen, ja toisen tytön kohdalla pidin pääni ja sain suostuteltua miehen Talvikkiin, kun Lumi, Lumikki ja Halla eivät miehelle kelvanneet. Tosi jälkeenpäin tajusin että olisi pitänyt luopua koko talviteemasta ! Helmi olisi ollut kaunis nimi, tai Kielo vaikkeivat nyt niin talvisia olekkaan.

Lapset ovat nyt teinejä ja tämä nimiasia risoo yhä, tuntuu että uhrasin koko oman persoonani ja oman ääneni miehen mieliksi! Kuuntelin vain nöyrästi, miten suosikkinimeni toisensa jälkeen haukuttiin rumaksi vaikka olisi pitänyt lyödä( vertauskuvallisesti )nyrkki pöytään että tytöstä tulee Usva ja piste, päätä sinä toinen nimi mutta etunimestä ei enää keskustella.