Me Naiset: Olli Jokisen tytär oli kuolla – vaimon äidinvaisto keskellä yötä pelasti pahimmalta
Ex-kiekkoilija Olli Jokinen ja hänen Katerina-vaimonsa kertovat Me Naiset -lehden haastattelussa viime keväänä kokemistaan kauhunhetkistä.
Ex-kiekkoilija Olli Jokinen, 39, ja hänen vaimonsa Katerina Jokinen, 40, kertovat uusimmassa Me Naiset -lehdessä parisuhteestaan. 21 vuotta yhdessä ollut pariskunta kertoo lehden haastattelussa viime keväänä kokemistaan kauhunhetkistä. tuolloin selvisi, että parin 14-vuotias Emma-tytär sairastaa tyypin 1 diabetesta.
Pari kertoo lehden haastattelussa, että sairaus tuli koko perheelle yllätyksenä. Lehdessä kerrotaan, että Emma-tytär söi kevään ajan paljon, mutta hän oli aina tehnyt niin. Tyttärellä on myös oma kylpyhuone, joten vanhemmat eivät olleet huomanneet tyttären entistä useampia wc-käyntejä. Lehdessä kerrotaan Katerinan eräänä päivänä huomanneen tyttären hoikistuneen olemuksen ja tummat silmänaluset.
– Tivasin, onko kaikki kunnossa. Hän vakuutteli, että on. Päähän vain on vähän sattunut viime päivinä, Katerina kertoo lehdelle.
Lehdessä kerrotaan, että samana iltana Emman ystävä tuli Jokisille yökylään, mutta Katerina ei saanut unta. Lopulta Katerina päätti viedä tyttärensä ensiapuun. Me Naisten mukaan ensiavussa selvisi, että Emman keho oli mennyt ketoasidoosiin, joka on hengenvaarallinen tila.
– Tauti oli ehtinyt huomaamatta niin pitkälle, että keho oli alkanut myrkyttää itseään. Lääkäri sanoi, että Emma olisi voinut kuolla yön aikana. Onneksi luotin äidinvaistooni, Katerina sanoo Me Naisille.
Olli kuvailee lehden haastattelussa tapahtuneen pysäyttäneen hänet.
– Vanhempana oli aika voimaton fiilis, kun katseli tuskaa, jota toinen kävi teho-osastolla läpi, Olli Jokinen sanoo Me Naisille.
Emma on Jokisten keskimmäinen lapsi. Jokisilla on myös tyttäret Alexandra, 18, ja Keira, 7. Katerina kehui vuonna 2014 IS:n haastattelussa Ollin olevan aktiivinen isä.
– Hänellä ei ole harrastuksia, vaan koko vapaa-aika menee perheen kanssa. Usein hän vie ja hakee tytöt luistelusta, Katerina kiitteli vielä, kun Olli pelasi.
https://www.is.fi/viihde/art-2000005762149.html