Noin nelikymppinen nainen; Millaista elämäsi on? Oletko tyytyväinen?

Jätin hoitoalan työn ja lähdin opiskemaan . Lapset muuttivat samaan aikaan omiin asuntoihin. Koska opiskelupaikkani on toisessa kaupungissa, näemme mieheni kanssa vain viikonloppuisin.

Olen onnellinen.

Olen tyytyväinen. Erosin viime vuonna pitkästä suhteesta, lasteni isästä. Minulla on uusi suhde ja olemme rakastunut. Tykkään työstäni. Elämä on niin helppoa ilman ahdistavaa exää, jonka kanssa eläminen oli kankeaa.

Työstressi painaa, mutta muuten olen tyytyväinen. Olen aikeissa vaihtaa työpaikkaa. Parisuhteen osalta kaikki on hyvin.

Teen mielenkiintoista työtä, opiskelen miten ehdin. Kaksi teini-ikäistä lasta. Matkustelen yksin. Olen ihan onnellinen. Ollut sinkkuna 10 vuotta. Kaipaan jo parisuhdetta, mutta sopivasti ihanaan mieheen en ole törmännyt, tosin vasta viimeisen parin vuoden aikana parisuhdetta vasta olen kaivannutkin.

Olen 38-v. Sain jo nuorena perheen, joka on edelleen kasassa. Lapsista vanhempi on jo lukiolainen, nuorempi yläasteella. Mulla on ollut yli 10 vuotta hieno työ, josta olen pitänyt paljon ja jossa olen hyvä. Näyttää kuitenkin, että tämä ammattiala olisi hiipumassa. Jos työni loppuu enkä nykyisellä melko vaatimattomalla koulutuksellani saa enää mieleistä uutta työtä, niin sitten taitaa olla edessä uudelleenkouluttautuminen. Uusi mahdollinen ala ei vielä ole tiedossa. Mieheni kanssa olemme jonkin verran kasvaneet erillemme (aloimme seurustella, kun olin 17...), toisaalta liitto on ihan hyvä kuitenkin. Nykyään on aikaa omillekin harrastuksille ja ystäville aiempaa enemmän, nyt kun teini-ikäisillä lapsilla on jo paljon omia menojaan ja puuhiaan.

Pahimmat ruuhkavuodet taitaa mun kohdalla olla selätetty ja saa nähdä mitä elämä tuo. Kun jostain joutuu luopumaan, niin sitten tulee tilaa uudelle. Olan ihan ok tyytyväinen tällä hetkellä elämääni. 5 - 10 vuotta sitten oli rankempi elämänvaihe kiireineen ja tavallaan tällä hetkellä lepään sen jäljiltä ja etsin itseäni uudelleen, kun itseni aikoinaan osin hukkasin jonnekin töiden, kotitöiden ja lastenhoidon alle.

Missään nimessä en enää uutta vauvaa "hankkisi", vaikka jotkut toki tässä iässä vielä lapsia saakin. Itse olen elämässäni antanut niin paljon perheelle ja lapsille, että nyt on muunlaistenkin asioiden vuoro jo pikkuhiljaa.

Olen vähän pysähtyneessä tilanteessa. Erosin muutama vuosi sitten, yksi teini asuu luonani. Minulla on työ ja ystävät ja satunnaiset, vaihtelevat miesseuralaiset ja epämääräiset suhteet. Haluaisin seurustella, mutta eipä ole sellaista ihmistä tullut elämääni.

Lapset 14, 11 ja 7v. Ihanaa kun nuorinkin menee jo kouluun ja muutenkaan en ole enää niin sidottu lapsiin. Elin vuosia vain lapsille, olin ylipainoinen minuuteni unohtanut mamma, mutta viime talvena sain kipinän laihdutukselle ja jotenkin tuntuu että olen löytänyt taas itseni monien vuosien jälkeen. Olen tänä kesänä tehnyt pikkureissuja kavereiden kesken ja tajunnut miten ihanaa on kun voi hetkeksi unohtaa olevansa äiti eikä tarvitse huolehtia kun vain itsestään.

Olen naimisissa. Miehen kanssa ollaan kuitenkin oltu viime vuodet enemmän kämppiksiä kuin puolisoita. Ollaan juteltu aiheesta paljon. Lasten vuoksi yhdessä jatketaan. Elämä on kuitenkin ihan hyvää, ei riidellä ja arki sujuu. Kipinä on vain vuosien mittaan hiipunut. Luultavasti erotaan jossain vaiheessa kun lapset on isompia.

Työssä olen hoitoalalla ja kolmivuorotyö tuntuu vuosi vuodelta raskaammalta. Haaveilen alan vaihdosta, mutta en ole vielä keksinyt mikä voisi olla vaihtoehto.

Kaiken kaikkiaan olen aika tyytyväinen elämääni.

N39

Duuniasiat  kunnossa, tuore ero pitkäaikaisesta aviomiehestä. Eroa en kadu. Tunnen olevani toisaalta "nuori", toisaalta keski-ikäinen :) 

Terveys on kestänyt, huolehdinkin kyllä kunnostani ja pidän linjat kurissa. Juhlimassa käyn välillä, en pysty ajattelemaankaan elämää ilman juhlia, matkoja, kunnon biletystä välillä.

Kulunut mottoni on "asialliset asiat hoidetaan mutta muuten ollaan kuin ellun kanat".

Rahatilanne on parempi kuin parikymppisenä, pystyy jo jotain kivaakin ostamaan itselleen eikä aina halvinta :) Toki edelleen olen tarkan euron nainen. 

Oman tieni kulkija olen ollut aina mutta nyt ehkä vielä enemmän kun elämä on vahvistanut näkemyksiäni. 

Mietityttää tietysti vanhentuminen ja mahdolliset sairaudet. Sekä elämän rajallisuus. Elämä on tässä, ei huomenna eikä 10 v päästä. 

nainen 46v

Olen mahdottoman tyytyväinen elämääni! Kaksi lasta, toinen ala-asteella, toinen yläasteella. Ihania kumpikin. Inspiroiva mies. Asumme kivassa omakotitalossa, jossa suuri piha ja paljon luontoa ympärillä. Olen kouluttautunut pitkälle ja saanut erittäin kiinnostavan, koulutusta vastaavan työn. Vapaa-ajalla liikun ja luen. Ennen kaikkea luen :) Elämä tuntuu olevan täynnä kaikkea kiinnostavaa. Olen introvertti ja saan suurta iloa asioiden pohdiskelusta - ja sehän ei lopu koskaan! N43.

Olen vähän yli 40.

Minulla on hyvä perhe, mies jonka kanssa aion viettää lopun elämääni ja poika, joka levittelee siipiään omassa elämässään. Heillä on hyvät arvot ja luotan molempiin sillä tavalla, että kumpikaan ei tekisi mitään vahingoittaakseen ketään meistä kolmesta mutta tekisi kaikkensa auttaakseen ketä vain meistä kolmesta. Pojalla ei ole vielä kumppania, mutta luotan siihen, että aikanaan hän vlaitsee sellaisen puolison, joka ajattelee samoin.

Minulla on työ, jossa voin edistää omia intohimonkohteitani ja josta maksetaankin ihan kivasti. Siihen sisältyy aika paljon matkustamista, mutta mieheni matkustaa usein mukana (hän ei ole säännöllisissä töissä, joten on usein vapaa lähtemään). Työnkuvani tulee kuitenkin vaihtumaan ensi talven aikana, siirryn korkeammalle johtoon ja käytännössä teen entistä vähemmän itse ja enemmän ajastani kuluu sen mahdollistamiseen, että muut saavat tehdä.

Olen ehdottomasti tyytyväinen ja onnellinen, mutteise tietenkään tarkoita sitä, että aikoisin tyytyä loppuelämäkseni tähän eikä mitäön tavoiteltavaa enää olisi. En usko, että olisi tyytyväinen, jollei olisi suunnitelmia ja tavoitteita.

Olen 41. Hyvin menee. Eronnut muutama vuosi sitten, lapset nyt teinejä. Tällä hetkellä olen oikein tyytyväinen.

Viimeinen vuosi ollut yhtä hullunmyllyä, mutta joko sen vuoksi tai siitä huolimatta katseen tarkkuus pallossa on tarkentunut. Olen riittävän tyytyväinen, ymmärrän, miksi olen täällä, ja turhat hötkyilyt on poissa.