Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

(Miespuolinen) kaveri puhuu vain itsestään, mitä ajatuksia?

Vierailija
09.07.2018 |

Tapaan noin kerran vuodessa erästä eksääni, jonka kanssa olemme nykyään kavereita. Itse olin aikoinaan todella rakastunut häneen ja olisin jo erottuamme halunnut palata yhteen, mutta hän oli jo alkanut seurustella nykyisen vaimonsa kanssa.

Vuosiin emme olleet yhteydessä, mutta nyt viime vuosina olemme taas tapailleet harvakseltaan. Välillä hän lähettää mulle jotain biisejä (joissa yleensä puhutaan rakkaudesta, mutta siitähän yleensäkin puhutaan), kuvia ja sen sellaista, pieniä huomioita siis. Jotenkin salaa toivon, että hän vielä välittäisi minusta.

Tapasimme taas eilen ja hän puhui tunnin itsestään. Kertoi kuinka vaikeaa kaikki on, puhui omasta huonosta olostaan, parisuhteensa surkeasta kunnosta yms. todella henkilökohtaisista asioista.

Menin aika pois tolaltani, kun aloin taas ajatella meidän välisiä juttuja ja mietin, mitä jos me sittenkin päädyttäisiin vielä yhteen... Tyhmänä laitoin hälle sitten viestin, että onko hän koskaan pohtinut, mitä olisi tapahtunut jos olisimme jääneet yhteen.

No, hän vastasi siihen että mennyt on mennyttä ja hän arvostaa minua, mutta asiat on nyt niin kuin ne on ja hän odottaa meidän suhteelta sitä, että yhdessä vanhana juttelemme teekupposen ääressä.

Olen toki ihan samaa mieltä, mutta silti minua ärsyttää. Ilmeisesti hän kaipaa minulta vain ihailua ja loputonta kuuntelemista. Tuskin häntä kiinnostaa ollenkaan minä ja minun asiani, kysyy vain työ- ja raha-asioista, ei koskaan mistään muusta. Tuntuu siltä että minua vedätetään tunteilla. Mitä mieltä olette?

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 |
09.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta tuntuisi samalta. En olisi yhteydessä enää. Hyvä kun otit rohkeasti selvää!

Vierailija
2/4 |
09.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsellinen ääliö.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/4 |
09.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pane mäkeen matkoihinsa, ei ole sen rakastumisen arvoinen. Mulla oli tuollainen joka käytti kipusiskona eron jälkeen enkä jaksanut enää jossain vaiheessa. Sitten olinkin kuulemma hänelle katkera. Hohhoijakkaa. Miehissä on manipuloijia jos oma etu kyseessä.

Vierailija
4/4 |
10.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu, näinhän se on nähtävä. Tuntuu aika kauhealta, koska kyseessä on ns. elämäni rakkaus, jota olen pitänyt vuosikausia ihaillen lasikaapissa. Samalla tämä syö itsetuntoa, koska ilmeisesti en ole tarpeeksi kuuma ja/tai hyvässä sosiaalisessa asemassa ollakseni enää hänen silmissään viehättävä.

Haluaisin antaa hänen ymmärtää mitä ajattelen koko asiasta, mutta viisainta on tietysti vain antaa koko asian kuivua kokoon. Vastaan tästä lähin vain kovin nihkeästi hänen yhteydenottoihinsa.

Ärsyttää, kun mietin kuinka hän edellisellä tapaamisesta olla kertoi, miten hänen vaimonsa on kaikesta huolimatta ihan hyvä tyyppi, kun antoi hänen käydä rauhassa tapaamassa erästä Jenkeissä asuvaa eksäänsä "joka muuten on yhden hotelliketjun johtaja siellä ja menestynyt tosi hyvin ja jonka kanssa meillä meni TODELLA myöhään", eikä vaimo sanonut mitään. Minua tapaa aamukahville aina tunnin verran kerran vuodessa, vaikka m idän suhteen piti olla täysin ainutlaatuinen (on sanonut minulle niin).

Anteeksi että vuodatan, on vaan tosi paha mieli.

Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kaksi viisi