Torutko tai rankaisetko lasta vahingoista?

kyllä vahinkokin pitää korjata

Ei tietenkään, eihän siinä ole mitään järkeä. Hermostuu vaan ja tekee virheitä enemmän kun pelkää huutoa. Vahingoille ei kukaan voi mitään, siksi niitä sanotaan vahingoiksi. Kun sun miehesi tekee vahingon, niin ajatteleeko hän että hänelle pitää jonkun nyt huutaa tai hän ei älyä olla varovaisempi seuraavalla kerralla?

No vahingolle ei mitään voi.

Vahingon sattuessa kerron, miten sen voi tulevaisuudessa välttää. Tietenkään en raivostu mistään maidon kaatumisesta tms., sanon että pitää olla jatkossa varovaisempi, mutta en suutu.

Ei tietenkään toruta tai rangaista. Silloin kun se on vahinko.

Lasta itseäänkin harmittaa valmiiksi, ja välillä joutuu ihan lohduttamaan, että se oli vahinko ja ei se haittaa, äiti ja/tai isi ei ole vihaisia. Asiasta riippuen jutellaan sitten että pitää olla varovainen ja keskittyä tarkemmin. Ja seuraavan kerran tehdään yhdessä.

Ja vahingon jälkeen kun seuraavan kerran tekee samaa niin on itse varovaisempi ilman että meidän hevoset edes sanoa mitään.

Lapsi 3,5 v. Vahinkoja ei tule usein.

Olin töissä päiväkodissa, ja eräs lapsi kaatoi maitonsa. Meni ihan paniikkiin, ja alkoi itkeä. Ihmettelin, mikä siinä niin kamalaa on, ja selvisi, että lapselle oli kotona huudettu kurkku suorana kun maito kaatuu. Surullista, että jotkut raivostuvat vahingoista.

En toru, mutta kun siivotaan jälkiä tms vahingon seurauksena, kerron kyllä mikä lapsen toiminnassa aiheutti vahingon ja kuinka tulevaisuudessa voidaan vastaavalta välttyä. Selitän myös että juuri tämän takia vanhemmat varoittelee ja käskee tekemään/olla tekemättä jotain.

Oon kai vähän semmonen jankkaaja-äiti. Tosin 2,5v taitaa vielä tarvita sellaista.

Joskus motkotan jos tahallisella huolimattomuudella aiheutetaan "vahinkoja"

(tyyliin jos olen juuri sanonut 6-vuotiaalle että ei saa yrittää juoda maitoa ilman käsiä kallistumalla lasia vain suulla lasin reunasta kiinni pitäen, koska se lasi kaatuu, ja ennen kuin ehdin estää niin maidot on sylissä). Mutta pääsääntöisesti en, vaan sanon että ei haittaa, vahinkoja sattuu, ja autan tai ohjeistan siivoamaan / korjaamaan / pyytämään anteeksi. Toistaiseksi tuntuisi toimivalta, noita väsypelleilyjä lukuun ottamatta lapseni ovat ikään nähden ihan huolellisia, ja osaavat itse pyrkiä hyvittämään jos vahinkoja sattuu (esim. siivoavat aloitteellisesti, yrittävät korjata rikki menneen). Ja mikä tärkeintä, myöntävät ja pyytävät tarvittaessa apua eivätkä samalle, valehtele ja jää yksin.

Vierailija kirjoitti:

Joskus motkotan jos tahallisella huolimattomuudella aiheutetaan "vahinkoja"

(tyyliin jos olen juuri sanonut 6-vuotiaalle että ei saa yrittää juoda maitoa ilman käsiä kallistumalla lasia vain suulla lasin reunasta kiinni pitäen, koska se lasi kaatuu, ja ennen kuin ehdin estää niin maidot on sylissä). Mutta pääsääntöisesti en, vaan sanon että ei haittaa, vahinkoja sattuu, ja autan tai ohjeistan siivoamaan / korjaamaan / pyytämään anteeksi. Toistaiseksi tuntuisi toimivalta, noita väsypelleilyjä lukuun ottamatta lapseni ovat ikään nähden ihan huolellisia, ja osaavat itse pyrkiä hyvittämään jos vahinkoja sattuu (esim. siivoavat aloitteellisesti, yrittävät korjata rikki menneen). Ja mikä tärkeintä, myöntävät ja pyytävät tarvittaessa apua eivätkä samalle, valehtele ja jää yksin.

samalle=salaile

Vahinko on eri asia kuin lapsen pelleily. Pelleilystä, josta olen esimerkiksi monta kertaa huomauttanut, saatan suutahtaa, mutta jos oikeasti käy vahinko, siitä en suutu,

Jos se vahinko johtuu jostain kielletyn tekemisestä niin kyllä torun, mutta en suutu kun kerran kyseessä vahinko. Ja ihan puhtaasta vahingosta en tietenkään toru vaan lohdutan.

Mulla oli kaverini kanssa erilainen näkemys lasten rankaisemisesta. Hänen mielestä lapsilta pitää ottaa luulot pois. Minusta ei todellakaan.

Hänen poikansa on ollut putkassa monet kerrat ja on päihdeongelmainen, ei ole jaksanut lukioon vaikka on fiksu.

Oma poikani on särkänniemessä kesätöissä ja opiskelee insinööriksi.

Lapsilta voi todella ottaa luulot pois.

Tunnistan ton ilmiön. Ei ole hyvä huutaa vahingoista. En ole ikinä huutanu. Ihan rauhallisesti olen selittänyt aina miksi jotain pitää varoa ja miksi ei saa ilman lupaa koskea. Mulle huudettiin lapsena. Musta on järkevämpi saada lapsi ajattelemaan syitä ja seurauksia kuin karjua naama punaisena. Kyllä on joskus käyny vahinko varoituksista huolimatta ja siitä on sitten puhuttu että mitäs tästä sanottiin, muistatko? Tullooko mittään mieleen? Unohtui jottain?

Olen kasvattanut nuorempana palveluskoiria ja opin jo niiden kanssa että huutamalla ei mitään saavuta. Kärsivällisyydellä ja rauhallisuudella ja palkitsemalla kyllä.

Sekö koirat että lapset mulla hyvinkäyttäytyviä ja tottelevaisia, kolme vanhinta jo teinejä, nuorin koulussa ekalle menossa ja vanhin menossa armeijaan. Lapset on joskus sanoneet että on kiva kun äiti ei vahingoista keuhkoo. Uskaltaa kertoa.

N48 V.

Huutaako ap:n mies siis oikeasti vahingosta vai jostain, josta on vaikka monta kertaa sanottu lapselle?

Minusta pitää yrittää selittää lapsille tekojen seuraukset ja syyt, ei suinkaan huutaa. Kertomalla esimerkkejä vaikka omista töppäilyistäni, lapsi yleensä kyllä ymmärtää. 

Jos sama vahinko johtuu huolimattomuudesta ja toistuu usein, niin sitten torun. Tiesti aina iästäkin riippuvainen, mitä voi olettaa et lapsi osaa tai muistaa tehä. Mutta noin periaatteessa, jos lapsi kerran kaataa maidon, asia ok. Jos lapsi kaataa joka toisella ruokailukerralla maidon se takia, et ei istu rauhassa pöyässä, ei oo ok. Esimerkki on hypoteettinen ja tatkotus vaan havannollistaa asiaa, joten älkää takertuko siihen :P

Minusta rauhallisuus on aina parasta lapsien kanssa. Kertoo vaan rauhallisesti, miten asia on, tai miten jatkossa pitää toimia. En huuda vahingosta, vaan keskustelen. Lapsikin vaan kuormittuu ja hermostuu, jos aikuinen alkaa huutaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei tietenkään toruta tai rangaista. Silloin kun se on vahinko.

Lasta itseäänkin harmittaa valmiiksi, ja välillä joutuu ihan lohduttamaan, että se oli vahinko ja ei se haittaa, äiti ja/tai isi ei ole vihaisia. Asiasta riippuen jutellaan sitten että pitää olla varovainen ja keskittyä tarkemmin. Ja seuraavan kerran tehdään yhdessä.

Ja vahingon jälkeen kun seuraavan kerran tekee samaa niin on itse varovaisempi ilman että meidän hevoset edes sanoa mitään.

Lapsi 3,5 v. Vahinkoja ei tule usein.

En minäkään yleensä suutu vahingoista, mutta meidän poika vahingossa rikkoi keittiön ikkunan. -vaikka monta kertaa oli kielletty potkia talon suuntaan. Sai arestia ja uusi ikkuna meni viikkorahoista.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli kaverini kanssa erilainen näkemys lasten rankaisemisesta. Hänen mielestä lapsilta pitää ottaa luulot pois. Minusta ei todellakaan.

Hänen poikansa on ollut putkassa monet kerrat ja on päihdeongelmainen, ei ole jaksanut lukioon vaikka on fiksu.

Oma poikani on särkänniemessä kesätöissä ja opiskelee insinööriksi.

Lapsilta voi todella ottaa luulot pois.

Minä taas olen aina ollut mitä lempein kasvattaja ja meillä on kotona ollut hyvä ilmapiiri ja turvallista, siitä huolimatta lapseni on kuten kaverisi lapsi nyt nuorena aikuisena. Mistä tämä mielestäsi kertoo?

Vierailija kirjoitti:

Minusta rauhallisuus on aina parasta lapsien kanssa. Kertoo vaan rauhallisesti, miten asia on, tai miten jatkossa pitää toimia. En huuda vahingosta, vaan keskustelen. Lapsikin vaan kuormittuu ja hermostuu, jos aikuinen alkaa huutaa.

Miksi joku alapeukuttaa tätä? Raivoatteko lapsillenne?