Mitä tehdä kun mies ei " hyväksy" sitä että minusta ei koskaan ole enää tekemään töitä hullun lailla?

Sovimme, että jään kotiin siksi kunnes tokenen. Nyt kun olen levännyt ja sairaus paremmassa kunnossa, mies sanoi, ettei mun tarvitsekaan menä ikinä töihin jos en halua, jos mulle riittää hänen tulonsa tarjoama elintaso. Syynä se, että meillä enemmän hyviä yhteisiä vuosia, jos pystyn pitämään näin itsestäni paremman huolen.



Meille jää nyt käteen kolmisen tonnia netto ja mulle lisäksi mun poikamiestyttökaksiosta vuokratuloja netto 300 kuussa. Tästä maksan itselleni eläkevakuutusta ja mies elättää muuten.



Lapsia meillä ei ole eikä varmaan tulekaan, ja toistaiseksi olen ajatellut olla kotona.

Mun mies niin kuin kaataa tämän itsensä päälle eli kun minä en pysty ansaitsemaan entistä määrääni niin hän sanoo että hänen on nyt sitten tehtävä kaksinkertainen määrä työtä. Olen sanonut etten missään nimessä vaadi häneltä tätä. On vaan kauhea olo kun on toisen unelmien tiellä mutta ei voi asialle mitään. Nykyistä elintasoa emme voi kauaa ylläpitää... Hän on kuitenkin tehnyt selväksi ettei todella halua erota sen tiedän varmasti mutta vaikea tilanne hänelle ja minullekkin kun en todellakaan mahda mitään. Olen sanonut hänelle että jos vaan väkisin jatkasin niin tulos on se etten kykene enää kohta mihinkään työhön... huoh ap

Miehesi on ihan itse tultava siihen johtopäätökseen, että perheen tulotaso on pysyvästi alentunut, joten rahat eivät enää riitä kaikkeen siihen mihin ne ennen riittivät. Voisit ehkä yrittää virittää keskustelua siitä, mikä on elämässä tärkeää ja mistä entiseen elämään kuuluvista (rahaa vaativasta) asioista voi luopua.

Itse aina ajoittain mietin, että minulle kerrottaisiin, että kuolen kohta, niin mitä haluaisin tehdä vielä ennen kuolemaani - eipä siinä mitään kallista tule mieleen, lähinnä jotain yhdessäoloa perheen ja ystävien kanssa.

Toisaalta se, että muistuttaa itselleen elämän rajallisuudesta pistää myös nämä meidän tekemiset täällä omaan arvoonsa - harvempi meistä on korvaamaton muualla kuin omiensa parissa.

Monesti solmu aukeaa paremmin kirjoittamalla kuin pelkästään puhumalla, koska tekstille on paha räyhätä ;) Oletko koskaan kysynyt häneltä suoraan asiasta? Entä jos tulkitset miestäsi väärin, jos hän haluaakin vain kannustaa ja valaa suhun uskoa eikä niinkään ole itse menetettyjen tulojen perään...? Jos oletkin itse epävarma, saattaa se saada sut näkemään miehesi ajatukset väärien lasien läpi.

Olemme puhuneet asiasta usenaan otteeseen riidellen ja vähemmän riidellen. Suhteemme on muutenkin todella avoin eikä mitään jätetä hampaankoloon. Täytyy varmaan odottaa että hän itse oivaltaa asian. Itseänikin asia harmittaa suunattomasti(urahaaveiden kariutuminen siis) mutta olen kuitenkin hyväksynyt asian, ainakin jollain asteella. ap