Lue keskustelun säännöt.
Pidänkö oman nimeni vai otanko miehen nimen? Miten te teitte ratkaisunne?
28.06.2018 |
En yleensä ole näin päättämätön, mutta nyt olen täydellisessä 50-50 -tilanteessa, enkä saa päätöstä tehtyä. Tiivistettynä asia on niin, että pidän omasta sukunimestäni ja pitäisin sen mielelläni, mutta miehelle taas on hyvin tärkeää että meillä olisi sama nimi. Hän on perinteinen sillä tavalla. Apua ei tule myöskään siitä että toinen nimi olisi kivampi tai sointuvampi: meillä on molemmilla suht harvinaiset sukunimet, mutta ne ovat myös aika samankaltaiset (samankaltaiset siis tyyliin "Virtanen" ja "Nieminen").
Minä toden totta välitän mieheni mielipiteestä, ja näen miten tärkeä asia on hänelle. Silti omasta nimestä luopuminen tuntuu surulliselta. Yhdistelmänimeä en halua, sillä juuri nimien samankaltaisuuden vuoksi se kuulostaisi hassulta :)
Millä perusteella te olette tehneet päätöksenne?
Kommentit (21)
Vierailija kirjoitti:
En halunnut miehen nimeä ja mies ei halunnut minun. Halusimme kuitenkin yhteisen nimen, joten etsimme suvuissamme olleiden sukunimien joukosta kokonaan uuden nimen.
Perinteiselle miehelle ei taida oman nimen vaihtaminen sopia, mutta kiva että teille löytyi sopiva ratkaisu tuolla tavalla :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma nimeni oli lähellä sammumista, joten kulttuuriperinteen nimissä pidin sen ja annoimme sen lapsillemmekin. Olisin suostunut samaan toisinkin päin, jos itselläni olisi ollut se yleisempi nimi.
Perinteinen mies voi menna itseensa. Jos mies ei suostu harkitsemaan itse sukunimen vaihtoa, niin miksi olettaa naisen ottavan hanen. En luopuisi omastani, ja jos sen takia mies menisi jonkinsortin kriisiin niin saisi suksia pellolle.
Mies ei varmaankaan suostu ottamaan sinun nimeäsi? Mielestäni se olisi reilu ratkaisu ja molemmat saisivat sen mitä haluavat, sinä pitää oman nimesi ja mies teille saman nimen.
Pidän omani, koska se on minun nimeni. Mies olisi halunnut että otan hänen nimensä, mutta kun se ei ole minun nimeni. Yhtä hyvin voisin sitten muuttaa etunimenikin samoilla lämpöisillä. Lisäksi pojallani on mun sukunimeni. En vaihda, piste. Mies ymmärsi lopulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen toista kertaa naimisissa. Ensimmäisellä kerralla pidin oman nimeni, koska se on harvinaisempi kuin silloisen miehen, hänelle ei sillä ollut merkitystä ja silloin jokainen vähänkin tiedostava nainen piti oman nimensä. Toisella kerralla otin miehen nimen, koska en vaan voinut vastustaa sitä, se on niin kaunis, ja melkein yhtä vahva syy oli uusperheen yhteenkuuluvuuden vahvistaminen.
Ensimmäisellä kerralla otin miehen nimen, kun en edes osannut ajatella muuta vaihtoehtoa. Eron jälkeen vaihdoin takaisin tyttönimeen ja pidin sen avioituessani nykyisen mieheni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli molemmilla tavalliset nen-loppuiset nimet. Yhdysnimi olisi näin ollen kuulostanut tosi tyhmältä. Halusimme että koko perhe on saman niminen, koska siitä on paljon hyötyä. Moni ei tule esimerkiksi ajatelleeksi sellaista, että ulkomaille muuttaessa saattaa byrokratia olla paljon yksinkertaisempi tuolloin (olemme asuneet välillä ulkomailla expattina). Lisäksi minun sukunimeni kuulee helposti vähän väärin, joten siinäkin mielessä oli helppo valinta päätyä miehen sukunimeen.
En jaksa jostain syystä lukea sun alotusta. Tietysti pidät omasi, rikotaan perinteitä yhdessä. Tai sitten keksitte yhteisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidin oman nimeni, koska se on suht harvinainen ja kuten tässä jo aikaisemmin joku mainitsi, minun nimeni. Lapset saivat sitten isänsä (nyt exä) nimen ja se ei ollut minulle mikään ongelma.
Miehen nimi.
Perustelu: selvintä kun on koko perheellä sama nimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on suht. harvinainen sukunimi ja olin jo nuorena päättänyt pitää sen naimisiin mennessäni. Asiasta ei oikeastaan edes keskusteltu miehen kanssa, kumpikin piti oman sukunimensä.
No, mun mies ainakin otti mun nimeni...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskustelujen jälkeen päädyimme minun nimeeni sointuvuuden ja harvinaisuuden takia. Tavallisia nen-päätteisiä nimiä olivat molemmat.
Me pidimme molemmat omat nimemme. Mies olisi kyllä halunnut, että olisin ottanut hänen nimensä (mies ei kuulemma voi vaihtaa naisen nimeen). Minä taas puolestani halusin pitää oman nimeni ihan käytännön syistä (ei tarvinut ruveta uusimaan ajo- ja pankkikortteja yms.). Mitään erityistä tunnesidettä minulla ei nimeeni ole, eikä se ole edes harvinainen.
Kiitos mielipiteistä! Minulla ei siis ole mitään ongelmaa sen perinteisen mallin kanssa, että nainen vaihtaa nimeä. Minua ei ole kukaan tähän pakottamassa eikä painostamassa, se on vain mieheni toive ja mielelläni sen toteutan, JOS tulen itse siihen tulokseen että haluan näin tehdä. Avioliitto ei ole siihen kaatumassa jos pidän oman nimeni :) Minä en suhtaudu asiaan mitenkään suurella vakavuudella, enkä siis ole mitenkään pahastunut siitä että miehellä on sellainen toivomus kuin on.
En tiedä miksi asiasta pitäisi sellaistakaan kilpailua vääntää, että jos mies ei vaihtaisi nimeään niin minunkaan ei pitäisi. En minä halua että hän ottaa minun nimeni.
ap
Teillä on vaan yks elämä, ni mitä välii jollain sukunimellä???
Jos miehelle yhteinen sukunimi on niin tärkeää, miksi hän ei ota sinun nimeäsi. Miksi et halua, että hän ottaisi nimesi? Näin te molemmat saisitte mitä haluatte: mies yhtenäisyyden ja sinä pitää oman nimesi.
Itse jättäisin vaihtamatta juuri nyt. Se nimenmuutos sujuu helposti jälkikäteenkin, jos myöhemmin tuletkin siihen päätökseen, että aivan ehdottomasti haluat tämän uuden nimen.
En todellakaan vaihtaisi nimeäni. En vaihtaisi edes vaikka sukunimeni olisi Paska-Karstanen, ihan periaatteesta.
En halunnut miehen nimeä ja mies ei halunnut minun. Halusimme kuitenkin yhteisen nimen, joten etsimme suvuissamme olleiden sukunimien joukosta kokonaan uuden nimen.