Krooninen yksinäisyys

Paljon näkee täälläkin viestejä, että on tullut elettyä sosiaalinen lapsuus ja nuoruus, mutta aikuisena elämä on yksinäisempää. Tai että on ihanat lapset ja mies ja muutama oikea sydänystävä, mutta arjessa kaverinpuute vaivaa. Minulla taas ei koskaan ole ollut ystävää. Koulussa joskus muutama joiden varakaveri olin, mutta enimmäkseen lapsuus ja nuoruus yksin. Nyt olen ollut jo 15 vuotta täysin yksin. Aloitin terapian, mutta sieltäkään ei oikein löydy vinkkejä, missä ihmisiin voisi tutustua. Elämä tuntuu olevan jo kolmekymppisenä ohi.