Haluan jakaa kanssanne unelmani
Valmistuin maaliskuussa ja helmikuusta elokuulle olen ollut oman alani työssä. Nyt kuitenkin määräaikainen työsuhde päättyi ja olen työtön. Ahdistaa aivan valtavasti!
Olen sentään saanut jonkin verran rahaa säästöön ja aion piakkoin maksaa toisen opintolainani pois, 1900€.
Pitäkää peukkuja, jotta saan työn, jonka toivon kaikista eniten saavani!
KIITOS!
ap
Kommentit (5)
realistiset unelmat.
Toivottavasti ne toteutuvat.
Suuri unelmani on myös se, että mieheni voisi jäädä joskus hoitovapaalle. Sitten kun meille joskus tulee toinen lapsi, jäisin minä hänen kanssaan 1,5-2 vuodeksi kotiin ja mies 1-1,5 minun jälkeeni. Hän on ansainnut vapaata töistään, ja hän varmaan nauttisi kotona olosta lasten kanssa. Esikoinen olisi jo kylläkin koulussa tai ainakin eskarissa, mutta kuitenkin.
Ap
Tulin kertomaan, että yksi unelmistani on nyt täyttymässä:
sain töitä, ja vieläpä oman alani. Työsuhde on määräaikainen ja palkka todella surkea, työpaikka toisella paikkakunnalla mutta kuitenkin. Aloitan ensi viikolla:)
Olen niin häpihäpitsoitsoi!
ap
Meillä on yksi lapsi, kolmevuotias poika. Toiveeni on saada piakkoin töitä, sillä valmistun monen vuoden uurastuksen jälkeen ja haluan palavasti työelämään...takaisin...
Toiveeni on saada oman alani töitä heti alusta, etten jää jurpottamaan johonkin muuhun työhön ja huomata vuosien päästä ettei koulutuksesta ollut hyötyä.
Toiveeni on olla vuosi töissä, ja sitten voisimme ruveta harkita toista lasta. Tämä esikoinen, ainokaisemme, on tarhassa jo tätä nykyä.
Toivon tietenkin, ettei raskautumisen kanssa olisi ongelmia ja niinpä saisimme toisen lapsen ollessani 30-vuotias, mieheni ollessa 31 ja esikoisen viisivuotias.
Toivon kerkeäväni maksamaan opintolainani pois ennen kuin jään seuraavan kerran äitiyslomalle. Olisi yksi lainataakka vähemmän...Noin neljä tonnia on valtiolle kertynyt velkaa tästä pänttäämisestä.
Toivon, että voisimme asua tässä nykyisessä kodissamme kunnes seuraava, vielä haaveissa oleva lapsi olisi noin vuoden vanha. Mikäli yhteiselo yhteisessä lastenhuoneessa sujuisi, ei kiire tästä nykyisestä olisi vielä mihinkään.
Toivoisin, että voisimme tehdä keittiöremontin, etenkin jos asumme vielä monta vuotta tässä kodissa. Nykyinen on alkuperäinen 60-luvun keittiö, jossa oon uusi liesi/uuni sekä jääkaappi-pakastin. Kaapit on maalattu, vetimet uusittu ja työtaso vaihdettu. Muutenkin ollaan remontoitu kovasti.
Tällaisia unelmia minulla on. Toivon niin kovin, että pyörät lähtisivät pyörimään, ja kaikki lähtee liikkeelle siitä, että saisin työn.
Toivottakaa onnea:-)