Mitä kuolemisen jälkeen tapahtuu?

Pelastut tai joudut kadotukseen.

Kukaan ei tiedä mitä sitten tapahtuu. Näyttäisi olevan yksisuuntainen matka. Kaikki muu on mielikuvitusta.

Ei yhtään mitään.

Nykyään taidetaan suurin osa polttaa eli sinne hautaan menee tuhka. Kipu riippuu vähän siitä mihin kuolee ja missä. Kuolema itsessään taitaa lopettaa kivut.

Minua ei pelota. Olen nähnyt sekä äitini että isäni kuolevan ja kaikki me kuollaan, jotkut ennemmin ja jotkut myöhemmin. Olen hävittänyt jo turhaa tavaraa ja laittanut asioita mappeihin järjestykseen, on perikunnalla sitten helpompaa. Kun sen tietää ettei kovin kaukana ole. Ainoa toive on, että minä olen seuraava - että saan kuolla ennen lapsiani. Olen viime aikoina jopa kierrellyt ja kävellyt hautausmaalla...

Kuoleman prosessissa on hetki, jolloin ihminen kokee rauhallisuutta ja hyvää oloa.

Tämä johtuu aivojen toiminnasta.

Madot syö sut! Hui!

Tuomio.

Haudassa on tylsää, mutta 30 vuoden kuluttua kun sun luut kaivetaan ylös,

niin sitten vasta elämä alkaa.

Sinut haudataan joko ruumiinta tai tuhkana. Noin neljän  miljardin vuoden päästä tulee ylösnousemus kun maapallo hajoaa ja pääset avaruuteen eli taivaalle eli taivaaseen. Tosin sitä ennen kehosi kivennäiset ovat ehtineet olla jo monessa tulevassa elävässä olennossa. Bakteereissa, madoissa, linnuissa, jyrsijöissä, petoeläimissä. Ihmisissä.

Ruumis maatuu, mutta koska on jo kuollut, ei se miltään tunnu.

Mihinkään kuolemanjälkeiseen elämään en usko, ellei sellaiseksi lasketa maatumisprosessia, jossa toukat sun muut hajottajaeliöt elävät kuolleen ruumiista.

Ihmiskehossa alkaa tapahtua vaikka mitä kiehtovia kemiallisia reaktioita heti kuoleman jälkeen 🤓

Mitä kuolemisen jälkeen tapahtuu?

Luultavasti ei mitään minkä itse tiedostaisi, mutta toivottavasti silti jotain eli vaikka se Taivas/Paratiisi tms paikka jossa ei ole kaikkea tätä pahuutta mikä tässä maailmassa, tässä universumissa, tässä ulottuvuudessa vallitsee.

Erillisen minän osa on kuolla, sillä sekin on objekti. Jos perimmäisen tarkkailijan ytimen nähdään asuvan ruumiissa, jos luulemme olevamme ruumiimme, jos ajattelemme että tajunta on fyysisen maailman ja ruumiin synnyttämä ja rajoittama, voi ajatus ruumiin vääjäämättömästä kuolemasta olla pelottava. Arkikokemus antaa jatkuvasti viitteitä erillisen minän pysyvyyden tosiasiallisesta näennäisyydestä, mutta nämä viitteet sivuutamme täysin.

Usein kuvittelemme että on olemassa erillinen, pysyvä minä joka jotenkin pysyy muuttumattomana elämäntarinoiden ja kohtaloiden myrskyissä. Kun emme etsi sitä, sen todellisuus on ilmiselvää. Kuitenkin kun etsimme sitä, sitä ei koskaan löydy. Jopa ajatus kuolemasta synnyttää heti konseptin entiteetistä, joka kuolee, ja ahdistumme jonkin ”minän” kohtalosta, jonka olemassaoloa emme kuitenkaan pysty todistamaan edes itsellemme.

Sattuu ihan sikana :(

Ihan niin kuin kukaan näistä palstan "viisaista" tietäis vastauksen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä kuolemisen jälkeen tapahtuu?

Luultavasti ei mitään minkä itse tiedostaisi, mutta toivottavasti silti jotain eli vaikka se Taivas/Paratiisi tms paikka jossa ei ole kaikkea tätä pahuutta mikä tässä maailmassa, tässä universumissa, tässä ulottuvuudessa vallitsee.

Minusta ajatus tietoisuuden loppumisesta on täysin mahdoton ymmärtää. Että et muka enää havaitsisi, ajattelisi, tuntisi... Eihän se vaan voi sammua, sanokoon tutkijat mitä hyvänsä. Tietoisuus on varmasti muutakin, kuin sähköistä toimintaa aivoissa. Sielu tai henki jatkaa olemassaoloaan ja siirtyy ehkä uuteen fyysiseen olomuotoon aikanaan. Näin minä uskon:)

Tämä aihe on hiukan liian suuri mysteeri ihmiselle ylipäätään ratkaistavaksi, ja varsinkin vauvapalstalle.

Eipä sitä kannata etukäteen surra, tapahtuu kun on tapahtuakseen. Toivottavasti ei kovin tuskallisesti. Toisaalta - sehän loppuu sitten kuitenkin. 

Itse uskon, että meidän sisällämme on henki. Se on se, mikä aloittaa olonsa kehossamme ensimmäisessä sydämen sykähdyksessä ja lähtee, kun sydän viimeisen kerran lyö. Uskon, että meitä tullaan henkimaailmasta vastaan, kun aikamme koittaa. Olen lukenut tutkimuksia kuolemanrajakokemuksista, enkä pidä niitä höpöinä. Miksi kukaan vaivautuisi valehtelemaan tällaista? Enoni sydän pysähtyi leikkauksessa ja hän kertoi lentäneensä tunnelissa kohti valoa, jossa oli vastassa hänen jo kuolleet vanhempansa. Hän olisi halunnut jäädä, mutta ääni sanoi: "Sinun aikasi ei ole vielä." Ja sitten hän palasi omaan ruumiiseensa.

Itsekin olen saanut enneunien (ja jopa esineen kautta) selkeitä viestejä edesmenneeltä mummoltani, joten uskon todellakin. Mummo itsekin uskoi henkimaailman olemassaoloon.

Ajattelen niin, että kun kuolemme, lennämme kohti valoa ja siellä tunnelin päässä on tuttuja jo täältä lähteneitä vastassa. Aivan kuin juna-asemalla. Moni tuon kokenut kertoo tutkimuksissa, että olo siellä on niin euforinen, ettei halua lähteä enää takaisin. Vastassa on valo-olento, mutta hän ei edusta mitään uskontoa eikä ole tuomitseva (tämä on monille ihmetyksen aihe ja helpotus). Yhdessä hänen kanssaan katsotaan menneen elämän "filminauha" hetki hetkeltä ja hän on kuulemma myötätuntoinen, rakastava ja jopa huumorintajuinen. Sitten saamme jäädä, mikäli meidän tehtävämme on täällä maan päällä suoritettu.

Tuonpuoleisessa on kuulemma kauniit maisemat ja aivan samanlaista kuin täälläkin. Siellä saa tehdä sitä, mistä saa iloa. Mennä konserttiin, tehdä töitä, lukea, asua haluamassaan talossa, seurustella toisten henkien kanssa jne. Käydä välillä myöskin katsomassa maan päälle jääneitä.

Kun olemme valmiita, saamme halutessamme luvan tulla taas Maan päälle uuteen kehoon oppimaan lisää. Maassa opimme ajan ja materian vaikutuksen alaisina ja kehitämme henkistä puoltamme. Saamme vaikeita kokemuksia myös, sillä niistä oppii parhaiten.

Kuolemanrajakokemuksen kokeneet eivät enää pelkää kuolemaansa. Ei pelännyt enonikaan. Nyt hän on jo kuollut.

No, tulipas pitkä sepustus :) Minä uskon näin, miten te uskotte?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä kuolemisen jälkeen tapahtuu?

Luultavasti ei mitään minkä itse tiedostaisi, mutta toivottavasti silti jotain eli vaikka se Taivas/Paratiisi tms paikka jossa ei ole kaikkea tätä pahuutta mikä tässä maailmassa, tässä universumissa, tässä ulottuvuudessa vallitsee.

Minusta ajatus tietoisuuden loppumisesta on täysin mahdoton ymmärtää. Että et muka enää havaitsisi, ajattelisi, tuntisi... Eihän se vaan voi sammua, sanokoon tutkijat mitä hyvänsä. Tietoisuus on varmasti muutakin, kuin sähköistä toimintaa aivoissa. Sielu tai henki jatkaa olemassaoloaan ja siirtyy ehkä uuteen fyysiseen olomuotoon aikanaan. Näin minä uskon:)

Minun taas on päinvastoin mahdoton uskoa että tietoisuus jotenkin jatkuisi kuoleman jälkeen. Eihän sulla ollut minkäänlaista tietoisuutta ennen syntymääkään, jos tietoisuus voi alkaa niin miksei se voisi myös loppua?

Ruho alkaa haista, perilliset vie omaisuuden.

Sinulla on taju kankaalla, eli ei mitään. Mutta on tutkittu, että kuolemaa ennen keho erittää hyvää oloa tuottavia kemikaaleja, eli ilmeisesti viimeiset hetket tuntuu hyvältä.