Tuttuvaparisi jotka eivät eroa. Mikä heitä pitää yhdessä?

Useimmiten lapset liimaavat pariskunnat yhteen vaikka he eivät mitenkään sovi yhteen. Ero tulee sitten kun lapset ovat vanhempia. Erota pitäisi heti kun siltä alkaa tuntumaan.

Joitain sanoakseni: rauhallisuus, lapsilähtöinen ajattelu, raittius, terveys ja työkyky. Yhteiset velat.

Mutta vastatkaa myös, että mikä saa eroamaan, jos juoppous, pettäminen ja väkivalta tai jokin näistä ei kuulu arkeen?

Vierailija kirjoitti:

Joitain sanoakseni: rauhallisuus, lapsilähtöinen ajattelu, raittius, terveys ja työkyky. Yhteiset velat.

Mutta vastatkaa myös, että mikä saa eroamaan, jos juoppous, pettäminen ja väkivalta tai jokin näistä ei kuulu arkeen?

Mikä saa pysymään yhdessä jos yksikin näistä kuuluu arkeen? Sitä jos mitä ihmettelen.

Omat vanhempani: he ovat aina kunnioittaneet toisiaan, äiti ei ole nalkuttanut siivoamisesta tms., he sietävät epäjärjestystä, epätäydellisyyttä ja melua, kumpikaan ei ole käynyt baareissa, ollaan yhdessä vapaa-ajalla ja ollaan rentoja.

Olen itse ottanut heistä mallia ja saanut toimivan avioliiton.

Ettei kumpikaan yritä muuttaa toista. Tykätään toisesta sellaisena kuin tämä on.

Puhutaan arvostavasti toiselle.

Omatkin kaverit ja harrastukset molemmilla.

Yhteiset lapset.

Uskollisuus ja rauhallisuus.

Huumori, seksi ja yhteiset harrastukset. Velkaa ei ole ja lapset on aikuisia.

Antavat toisen olla mitä on. Antavat armoa ja keskustelevat kaikesta avoimesti. Eivät oleta että parisuhde on aina mieletöntä vaan ovat iloisia pienistäkin asioista.

Monella luullakseni sama kuin omilla vanhemmillani: Pieniä sanoja ja tekoja arjessa sen sijaan, että vain esim vain erityisinä juhla tai merkkipäivänä kiittäsi ja huomioisi toista. Kumpikaan ei ole vielä kertaakaan tainnut osata pitää toista millään tavoin itsestään selvyytenä. Molemminpuolinen keskinäinen luottamus ja kunnioitus / arvostaminen sekä itseä että toista kohtaan. Se, että hyväksyy ja sallii toiselle myös omia kotkotukisa ja puuhia ja mielenkiinnon kohteita, vaikkei itse saattaisi ymmärtää niistä oikeastaan mitään. - Sallii sen, että toisella on myös "omia" kavereita ja ystäviä ja ettei kaikki heidän kanssa jaettu ole tai kuulu automaattisesti jos lainkaan toiselle. - Toisella on oikeus myös omiin salaisuuksiinsa.  Ymmärrystä siitä, että on paitsi minun tapani toimia ja tehdä, mutta myös sinun tapasi toimia ja tehdä  että meidän tapamme toimia ja tehdä. - Näistä kulloinkin yritetään valita paras vaihtoehto. - Jos erehdytään otetaan muutama askel taakse ja kokeillaan ja yritetään uudeestaan. Ei pelätä tai jännitetä sitä, että toinen on erimieltä jostain; riittää, että suurimmista asioista ollaa samaa tai ainakin suunnilleen samaa mieltä. Jos riidellään yhdessä, niin myös yhdessä sovitaan. Jaettua iloa pidetään parempana ja suurempana kuin yksin koettua iloa.

Ystävyys pitää yhdessä. Se, että toinen on se paras kaveri, jonka kanssa voi jakaa ihan kaiken.

Kulissi. Varmasti viihtyvät yhdessä. Mut oikea intohimo puuttuu. Nainen antanut aina säälistä. Kaunis lapsi, kaunis talo, sama rutiininomainen arki. Kumpikaan ei tee mitään yksin.

Tämä pätee yhteen toiseenkin.

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys pitää yhdessä. Se, että toinen on se paras kaveri, jonka kanssa voi jakaa ihan kaiken.

- Voi olla, että käsitin jotain väärin, mutta olen osittain erimieltä, enkä nyt halveksi tai vähättele ystävyyttä. En vain ymmärrä, miksi toisen kanssa pitäisi jakaa kaikki. - Kuullostaa,ehkä itsekkäältä, mutta itse koen tai pidän tärkeänä sitä, että kumpikin säilyttää jonkinlaisen "itsenäisyytensä." - Eli esimerkiksi, jos minulle -miehelle, jos tällä kohtaa nyt jollekulle on sukupuolellani, jotain merkitystä- joku uskoo ja luottaa ja haluaa kertoa oman salaisuutensa niin pidän itse ehdottoman selvänä, että haluan olla ja elää tuon salaisuuden kanssa, enkä kertoa sitä eteenpäin kumppanilleni, saati kenellekään muulle. - Ihan yhtälailla haluan tai toivoin, että myös minulla ja kumppanillani voi olla salaisuuksia. jotka eivät kuulu kenellekään ulkopuoliselle. Ja näin todetessani en koe eläväni mitään kaksoiselämää tai pimittäväni asioita keneltäkään. 

Omat rahat, oma elämä. Kumpikaan ei yritä muuttaa toista, suhteessa on molemminpuolinen kunnioitus.

Tuolle viestittäjälle nro 10 voin todeta, että intohimo ei ole parisuhteessa yhdessäpitävä tekijä, enemmänkin erottava.

Mistäs minä tuttavapariskuntieni syitä voisin tietää kuten ei tiedä vastaaja kymppikään.

No, mun vanhemmat on yhä yhdessä ja ne kumpikin on tosi pimahtaneita. Ei kyllä samalla lailla pimahtaneita. Mutta siis, ihan friikkejä skitsoja kumpikin. Ansaitsevat toisensa.

Samanlaiset haaveet, elämäntyylit, tavat, maailmankatsomus, huumori. Ovat olleet nuoresta asti yhdessä ja ovat rakentaneet elämänsä yhteiseksi. Esim molempien suvut ovat tiiviisti toistensa kanssa tekemisissä ja työnjako arjessa vahvasti perinteinen. Oikeastaan eivät ehkä "pärjäisi" ilman toisiaan. Kumpikaan ei ole asunut päivääkään yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Ettei kumpikaan yritä muuttaa toista. Tykätään toisesta sellaisena kuin tämä on.

Puhutaan arvostavasti toiselle.

Omatkin kaverit ja harrastukset molemmilla.

Yhteiset lapset.

Uskollisuus ja rauhallisuus.

Onkohan tälläisiä oikeasti olemassa?

Ainoat pitkät avioliitot jotka mä tiedä on sellaisia missä yksi on diktaattori ja toinen alistuu, unohtaa haaveensa ja hyvinvointinsa ja kiltisti nöyrästi pysyy huonossa suhteessa hautaan asti. Toki on useita eri syitä sille miksi toinen suostuu suhteen orjaksi, eli esim:

1. Orja on uskovainen/vanhoillinen eikä siksi kertakaikkiaan voi erota koska ajattelee sen olevan jumalan tahdon vastaista.

2. Orja pistää lasten ja lastenlasten ja lastenlastenlasten hyvinvoinnin etusijalle ja kuvittelee että avioero olisi heille jotenkin pahaksi.

3. Siitä on jo niin kauan kun orja on elänyt itsenäisesti että orja on unohtanut miten se tehdään, joten orja ei voi muuta kuin pysyä huonossa suhteessa koska ei muutakaan osaa.

EN KIRJOITTANUT TÄTÄ VIESTIÄ SIKSI että olisin jotenkin pahansuopa tai katkera. Ihan tosi, tuollaisia suhteita olen nähnyt ihan liikaa. Todella pitkät suhteet ovat todella surullisia :(

Rahan puute pitää yhdessä. Eli ei ole varaa asunnon myynnin jälkeen kahteen asuntoon. Usein vielä halutaan, että asunnot olisivat saman tasoisia. Toinen ei suostu tyytymään yksiöön esimerkiksi. Sitten vaan sinnitellään yhdessä.

Tiedän näitä tapauksia.

Tilan antaminen. Yhteiset arvot ja maailmankatsomus. Tunteet saavat näkyä (eivät siis rauhallisia, mutta sopivat loukkaukset ja riidat). Niin vaikeista asioista yli päässeet, että edes tutkitut avioliiton riskit (eri kulttuureista, pitkäaikaussairautta perheessä jne.) eivät ole saaneet heitä eroamaan. Kumpikaan ei ole pettänyt toista. Eivät kuvittele olevansa pakolla yhdessä koko ikäänsä. Ovat silti olleet jo puolet elämästään yhdessä.

Vammainen lapsi.

Tiedän pariskunnan, jossa kumpikin juoksee vieraissa ja haluaisivat erota, mutta vammainen lapsi estää. Eivät halua sysätä vain toisen vastuulle raskasta hoitotaakkaa, lapsi ei vammaisuutensa vuoksi voi vaihtaa kotia (vuoroviikkoasuminen ei siis käy) eivätkä halua laittaa lasta laitokseen . Kituuttelevat yhdessä.

Nyt yrittävät laskea, voisivatko vuokrata omat pikkuasunnot ja vuoroviikoin asua peruskodissa. Näin lapsi saisi pysyä yhdessä kodissa. Mutta tämä vaihtoehto vaatii paljon rahaa.

Kuulemma lapsen aikuistuttua ja muutettua tukiasuntoon he lähtevät välittömästi eri suuntiin. Tiedä sitten.

Osapuoli a: alistaja.

Osapuoli b: alistuja.

Edellinen b:n suhde päättyi kaikesta valittamisestaan huolimatta vasta sitten kun toinen kuoli, katsotaan miten tässä käy. Jos hyvin, niin a joutuu vankilaan ja b löytää sillä aikaa jonkun uuden (vähemmän pahan) alistajan.