Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Auttakaa seurustelukonkarit, 3 v jälkeen olen alkanut seurstelemaan
19.11.2007 |
ja kaks kuukautta meni siinä euforisessa ensihuumassa, nyt tuntuu että arki on asunut kuvioihin. Molemmilla yks lapsi, se taitaa olla se tekijä, että se arki on asunut kuvaan niin nopeasti. Ei siinä mitään, arki tuntuu tavattoman hyvältä tämän miehen kanssa ja kaikki sujuu loistavasti, mutta nyt mua on alkanut ärsyttää ihan suunnattomasti muutama miehen tapa. Oon ollut pitkään yksin, ja nyt tuntuu sietämättömältä kestää joitakin hänen tapojaan, mm tapaa syödä ja juoda (siis pitää ääntä syödessään ja juodessaan), petaa sängyn väärin, imuroi väärin, ym ym ym. Ajattelen niin, että ensin oli älyttömän ihanaa, nyt on älyttömän ärsyttävää tai siis nuo muutamat tavat ärsyttää ihan ylipaljon, ja sitten kaikki tasaantuu, ei ole enää niin ihanaa eikä mikään niin paljoa enää ärsytä.
Itse asiassa mua ärsyttää jo itseni, kun ärsyynnyn joistain asioista tosi paljon. Mulla on kyllä pinna lapsen (en jaksa sen tarkemmin tätä selittää) ja työn (enkä myöskään tätä) takia ihan mielettömän kireällä, ehkä sekin vaikuttaa ärsyyntymisen matalaan kynnykseen.
Onko muilla kokemuksia, siitä on niin kauan kuin olen vakavasti seurustellut että en ihan enää muista miten nämä jutut meni ;)
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
myönnätkin, että on syitä, jotka on kiristänyt pinnaa. Mä olen myös jossakin määrin ajatellut, että asiat pitää tehdä mun tavalla, että ne tulee oikein tehtyä. (mäkin oon eronnu ja uudessa suhteessa ja mulla on yksi lapsi, miehellä ei lapsia) Aika pian tullut tuo " arki" sulle, mä oon vielä 1,5 vuodenkin jälkeen aika huumassa.
Voisit ihan tietosesti yrittää olla välittämättä siitä, ettei kahvikupit ole sillä hyllyllä, millä niiden " kuuluisi" olla tai ettei mies ole imuroinut kuten sinä. Jos onnistut siinä, se tuntuu itsestä hyvältä, ainakin minusta tällainen itsensä voittaminen on hienoa.
Lapsen kohdalla varsinkin olen joutunut pakottamaan itseäni olemaan aina puuttumatta tekemisiin vaikka lopputulos voi olla erikoisempi ratkaisu. Jos puutut miehesi imurointitapaan, voi ikävä lopputulos olla se, ettei hän enää tee sitä mitenkään ja se on kyllä askel huonompaan suuntaan. Tämähän koskee tietty kaikkea.
Mun mies esim. petaa sängyn miten sattuu (päiväpeitto välillä väärinpäin tai ylösalaisin) mutta koska se on sellanen asia, minkä tiedän hänen tekevän vain siksi, että minä pidän siitä, että sänky on pedattu, en mene korjaamaan asiaa saati että alkaisin naputtaa siitä.
Toivottavasti pystyt erottamaan ne asiat, mitkä sua oikeasti kiukuttaa niistä, joihin vain purat kiukkuasi. Parasta olis varmaan puhua niistä sellasen tahon kans, joka ei niistä pahastu (ei välttämättä ihan aina oma puoliso).