Työpäivän ratoksi..
Jos mä olisin siellä, mä haluaisin ottaa sut heti..mulla on tehnyt mieli jo monta päivää, enkä ole edes helpottanut paineitani, koska haluaisin antaa sulle koko lastini. Oi taivas, ihan tolkuton panetus, tuntuu ettei veri edes kierrä kunnolla muualla kuin kalussani joka tuntuu pullistelevan koko ajan..nii no, eipä tää ajattelu kyllä tunnu asiaa helpottavan.
Ei tosiaan auta tilannetta kun näen silmissäni sen aamuisen näyn. Olit rakas niin jumalaisen kaunis ja kuuma pakkaus kun puit yllesi töihin. Mietin siinä peiton alla katsellessa kuinka onnellinen olenkaan kun olen saanut sinut aikoinaan omakseni, todellinen namu olet. Olet säilynyt niin hyvin, eipä arvaisi sinun saattaneen meille kolme lasta tähän maailmaan ajattelin. Kun laskit märän pyyhkeesi, huomasin sinun siistineen bikinirajan viehättävästi..olisipa ollut enemmän aikaa niin olisin pyytänyt sinut edes hetkeksi peiton alle.
Mutta ei, tiedän että sinulla oli jo hieman kiire. Olen aiemminkin hymyillen katsellut ja miettinyt, että on tosella kiva että sinun pikkuhousujen ja sukkien säilytyslaatikot ovat vaatekaapin alahyllyllä. En saa katsettani irti sinusta, ja miksi pitäisi, olethan minun omani. Näkymä on täydellinen, mä luulen että teit sen tahallaan kun käännyit niin että kumartuessasi sinun peppu on vain kädenmitan päässä kasvoistani suorastaan värähdän sängyssä kun näen sinut kokonaan aamuauringon loisteessa peppu pitkällä pystyssä..suihkusta vielä kosteana kimmeltävä ihanasti avautuva häpysi..taivas..mun on pakko salaa hellästi hyväillä jätkistyvää kaluani sitä näkyä katsellessa. Mietin miltä tuntuisi asettaa iso kaluni häpyhuuliesi väliin ja liikutella terskaa hellästi välillä klitalle ja edestakaisin huulien välissä niin että en kuitenkaan työntyisi sisällesi. Mutta ei nyt, katson kuinka valitsit juuri ne kauniit punaiset stringit jotka olemme nimenneet herutusstringeiksi. Mieleeni palautuu muisto siitä kuinka kerran vedin ne hampailla sivuun toisen pakarasi päälle ja sä istuit kaluni päälle valuvan märkänä, niin että sain katsella peppuasi takaapäin kun kalu painui pohjaan saakka..se oli kiimaista, valuit kosteutta ja ratsastit hitaasti peppua keinuttaen.
Eipä muistu mieleen omalta ajaltani koulussa tuommoista pakkausta opettajana..läpikuultavat mustat stayupit ja tiukka musta puolireiteen yltävä minihame..tiukka punainen hiaton toppi. Kauniit vaaleat lyhyet hiukset ja punaiset huulet. Täydellistä ajattelen..mustat korkokengät kruunaavat näyn. Eteisen peilistä katsellessa olemme upea pari, minulla mustat suorat housut ja pystyraitakuosinen harmaa paita sekä nahkakengät. Otan sinut itseäni vasten ja hellästi suutelen niskaasi..annan kaluni painautua pakaroitasi vasten ja toivotan sinulle aurinkoista työpäivää. Vastaat "ethän viivy tänään töissä pitkään" "en varmasti.. mutta kuinka keskityn palaverissa ulkomaalaisten isojen asiakkaitteni kanssa" kysyn sinulta.
En tiiä poistetaanko tää/on varmaan väärässä paikassa. Mutta antakaa vähän kommenttia kannattaako jatkaa..en oo ennen kirjoitellut :)
Kommentit (2)
Tämähän oli siis novelli..yritys.
T ap
Hmm, Mistä päin? Kuulostaa ihan minun työkaverilta! Tiukka on todella, kolmen lapsen äidiksi..