Kuinkahan moni pitää itseään ihan normaalina vaikka on muiden mielestä hieman erikoinen?

Uskon, että enemminkin moni itsensä tavallista persoonallisemmaksi luokitteleva on muiden silmissä ihan normaali.

Taitaa olla enemmän niitä ihmisiä, jotka pitävät itseään erikoisina, vaikka eivät ole.

Minä kai olen jonkun mielestä erikoinen kun olen syrjäytynyt erakko joka pukeutuu huonosti ja vain mustaan, itseni mielestä olen ihan tavallinen pulliainen, vain maailma on epänormaali.

Tämä taitaa olla aihe, joka raivostuttaa monia. Jos ketjuun tulee enemmän kommentteja, tulee varmasti aika monta mainintaa "uniikista lumihiutaleesta". No, ehkä siitä huolimatta uskaltaudun vastaamaan...

Tämä normaali vs. epänormaali (ts. "erikoinen) on asia, joka on mietityttänyt mua ala-asteikäisestä asti. En ehkä olisi joutunut sitä pohtimaan, ellen olisi tullut koulukiusatuksi. Jos olisin ollut mukana porukassa muiden tavoin, en olisi ehkä niin konkreettisesti tullut ainakaan vielä siinä vaiheessa havainneeksi "laumasieluisuuden" typeriä sääntöjä ja siihen liittyvää outoa moraalia. Porukan ulkopuolella en sitten pystynyt tempautumaan mukaan siihen tunteeseen, että on aivan typerää tykätä sellaisista asioista, jotka eivät ole lauman "suosittujen" jäsenten mielestä cooleja tai että ajattelemisen ja oman moraalin voi sysätä syrjään ja tehdä sillä tavalla kuin suositutkin tekevät. En tiedä.

Mutta kun nyt kuitenkin jo ala-asteella mulle selvästi viestitettiin, että olen jollain tavalla "epänormaali", on tämä asia tullut vastaan monessa eri käänteessä. Osittain se on ihan ok, osittain kivuliasta. En ole oikein saanut selville, mikä minussa on erikoista, en ole tainnut sitä koskaan keneltäkään kysyä. Se sekä vetää ihmisiä puoleensa että torjuu heitä, ala-asteen kokemusten jälkeen ehkä voittopuolisesti ensiksi mainittua. Jotkut ovat myös kertoneet joskus pelänneensä mua (olen oikeasti erittäin ystävällinen ja rauhaa rakastava ihminen).

Mutta jos nyt palataan aloituksen kysymykseen, niin pidän tietysti itseäni monilta osin ihan normaalina (niin kuin varmasti lähes kaikki pitävät). Toisilta osin en, mutta ne ovat erittäin kivuliaita alueita, joita en aio tässä sen enempää avata. Joka tapauksessa ne eivät ole mielestäni mitenkään kivasti outoja juttuja, jotka tekisivät persoonallisuudestani hauskalla tavalla erityisen. Kaikki ihmiset ovat tavallisia. Jokainen ihminen on vain erilainen variaatio tavallisesta. 

Olen kyllä törmännyt kyllä muutamaan ihmiseen, jotka arvostelevat toista erikoisuudesta ja ovat itse sitä. Yksi ihan mukava ihminen ja hämmästyin koska hänessä on kyllä siinä ympäristössä missä tapasin erikoisia piirteitä.

Minäkin luulen, että yleensä tilanne on juuri päinvastainen. Suurin osa luulee olevansa erilainen kuin muut, vaikka me kaikki olemme samanlaisia. Kuinka moni tunteekaan ulkopuolisuuden tunnetta? Suurin osa. Eli ulkopuolisuutta mistä?

Vierailija kirjoitti:

Minäkin luulen, että yleensä tilanne on juuri päinvastainen. Suurin osa luulee olevansa erilainen kuin muut, vaikka me kaikki olemme samanlaisia. Kuinka moni tunteekaan ulkopuolisuuden tunnetta? Suurin osa. Eli ulkopuolisuutta mistä?

Niin, tätä mäkin mielessäni pohdin: kuinka moni tuntee ulkopuolisuuden tunnetta? Kaikki? Suurin osa? Onko sellaisia ihmisiä, jotka eivät sitä tunne, noin keskimäärin? Kiinnostaa.

nro 3

No minulle on sanottu suoraan, että olen vähän erikoinen vaikka omasta mielestä ihan perusnormaali tapaus. Olen aina erittäin mukava ja kohtelias muita ihmisiä kohtaan, mutta olen kuulemma persoonallinen tapaus tekemiseni ja sanomiseni.