Kasveista tietäviä, yrtit viikonlopuksi sisälle vai parvekkeelle?
Mietin jättäisinkö yrttipadan sisälle reissuun lähtiessä. Ensi yöksi on ennustettu kylmimmillään +6, mutta yleensä aina täällä on pari-kolme astetta ennustettua kylmempää. Parveke tosin on lasitettu, mutta aurinko alkaa paistaa sinne vasta iltapäivällä. Mitä luulette, onko minulla sunnuntai-iltana tilliä, basilikaa, persiljaa ja sitruunamelissaa, jos laitan padan parvekkeelle. Viime yön oli sisällä ja sitä edellisen myös.
Kommentit (4)
Mulla on ollu ulkona jahyvinnon yrtit pärjänneet.
Lasitetulla parvekkeella pärjäävät kyllä. Ei mitään vahinkoa pääse tulemaan. Itselläni tillit, sipulit ja muut kasvimaalla ulkona jo hyvällä alulla. T. puutarhuri.
Näkisin asian niin, että jos eivät pärjää, niin sitten vain uutta putkeen.
'Nää kasvit pitäsi jalostaa sellaisiksi, että ne kestää kylmää.
IMHO
Sinkkumies
Mä pitäisin sisällä, ja pidänkin (kirsikkatomaatteja, paprikoita, mandariini ja auringonkukka). Pääsevät ulkoilemaan taas sunnuntaina.