Lue keskustelun säännöt.
Neuvoja kaivataan / Äitisuhde ja menneisyyden haavat
07.06.2018 |
Osaisiko joku auttaa? Ongelmani koskee suhdettani äitini kanssa. Olen 40-vuotias nainen ja äitini on 75-vuotias. Äidilläni on traumaattinen lapsuus ja hän on siirtänyt traumansa meille lapsille. Äiti meni nuorena naimisiin oman äitinsä painostuksesta, vaikka ei ollut raskaana tms. Äiti sanoo vihanneensa isäämme aina ja on isälle katkera monenlaisista asioista. Minulla on myös 1970 syntynyt isosisko. Vanhempani erosivat vuonna 1984 kun äiti muutti meidän lasten kanssa pois. Elämä äidin kanssa oli lapsena pelottavaa. Äiti kävi töissä, mutta mihinkään muuhun hänestä ei juuri ollutkaan. Äiti oli masentunut ja aina väsynyt, huolehti kuitenkin meille vaatteet ja ruoan ja antoi taskurahaakin välillä, oli sillä tavalla hyvä äiti. Äidin mielialat olivat täysin ailahtelevia ja aina hänen tullessaan töistä sai pelätä millä tuulella hän on. Siivosimme usein siskoni kanssa koko asunnon siistiksi ehkäistäksemme mahdollista raivokohtausta. Äiti haukkui ja syyllisti meitä lapsia, hän oli tavallaan kuin aikuinen lapsi itsekin. Syytökset kohdistuivat usein minuun, jota äiti haukkui esim. kaikkeen isäämme liittyvästä. Äidin aikana ei voinut puhua isästä mitään positiivista, hän päin vastoin opetti meidätkin haukkumaan ja pilkkaamaan isää. Nykytermistöllä voisi puhua vieraannuttamisesta. Tapaamispäivät isän kanssa olivat joka toinen viikko, mutta isä jäi silti meille jotenkin vieraaksi. Myös isälläni oli traumatausta.
Siskoni ollessa 18-vuotias, hän halusi, että muuttaisimme esikaupunkialueelta kaupungin keskustaan. Äitini on kertonut siskoni painostaneen häntä ja hän ei uskaltanut kieltäytyä. Muutimme keskustaan, jossa asuimme noin vuoden. Asuntokaupasta tuli taloudellista tappiota. Itse halusin 12-vuotiaana muuttaa kauemmaksi keskustasta alueelle, jossa uusi ystäväni asui. Muutimme sitten sinne. Äitini syyllistää meitä molempia lapsia yhä näistä 89-90 tehdyistä asuntokaupoista. Äiti kokee olleensa meidän vahvojen ihmisten uhri, joka ei pystynyt kieltäytymään "painostuksen" alla. (Lisättäköön, että olemme molemmat siskoni kanssa olleet jo lapsina kiinnostuneita sisustuksesta, asunnoista jne. toisin kuin useimmat saman ikäiset.)
Minulla ja äidilläni on aina ollut hyvin läheiset välit. Äiti on kertonut minulle kaikki asiansa jo pikkulapsena aivan rajattomasti. Tänä päivänä olemme hyvissä väleissä, mutta jos puolustaudun ja puolustan siskoani tässä vanhassa asuntoasiassa, äiti suuttuu ja katkaisee yhteydenpidon joksikin aikaa. MInulla on ollut aikuisiällä monenlaisia lapsuudesta nousevia ongelmia, kuten ahdistuneisuutta, masennusta ja päihdeongelmaa. Kaikesta huolimatta olen korkeakouluttautunut ja hyvässä työpaikassa. Minua kuormittaa suunnattomasti se, että äiti ei näe omaa osuuttaan entisissä asioissa. Hänen olisi tullut olla se vanhempi, joka tekee perheessä päätökset. Toisaalta ymmärrän, että hän ei oman lapsuutensa takia ole siihen kyennyt, mutta se ei ole ollut meidän lasten vika. Toisaalta äitini osaa olla aivan ihana ja on auttanut minua monissa asioissa. Kaikesta tekemästään hän kuitenkin muistuttaa riitojen yhteydessä, joka osaltaan haalistaa niiden merkitystä. Minulla on tunne, että olen kaikesta maailman pahuudesta hänelle velkaa ja syyllinen kaikkeen. Kirjoitin tänne, koska olemme tälläkin hetkellä riidoissa. Miten te lukijat näette tämän asian? Pitääkö minun kantaa syyllisyyttä loppuelämäni 12-vuotiaana tekemästäni teosta?
Kommentit (11)
Kyllä aikuinen tekee päätökset, vaikka ottaisi lasten toiveet huomioon. Eli aikuinen on vastuullinen.
Lopeta itsesi syyttely ja nyt katsot eteenpäin. Tiedän, että itsesyyttely ei noin vain lopu, mutta aikaa myöten opit antamaan itsesi olla "itsekäs" eli armollinen itsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä keksit, että äiti teki siten kuin sinä halusit? Moni narsisti katselee elämäänsä juuri noin eli olettaa muiden tekevän asioita siksi, että hän on niin päättänyt.
Äiti siis syyttää meitä siitä, että painostimme hänet tekemään huonot asuntokaupat ja hän menetti sen seurauksena rahaa. Äiti ei olisi itse halunnut muuttaa.
Ap
On se kumma ettei jotkut ihmiset ikinä kasva aikuisiksi ja ota vastuuta omasta elämästään. Kiukuttelevat ja suuttuvat, pitävät mykkäkoulua, ja syyttävät toisia ihmisiä omista mokistaan. Äitisi on tällainen ikuinen kakara ja äärimmäisen rasittava ja vahingollinen tapaus. Ilmeisesti jaksat kuitenkin välittää hänestä kaikesta siitä huolimatta. Koska olette läheisiä, ehdottaisin että kertoisit hänelle mitkä hänen tekemänsä asiat aiheuttavat sinulle pahaa mieltä mutta et kuitenkaan halua välienne rikkoutuvan tämän takia. Kerro myös mikä hänen käytöksessään on rasittavaa teille muille. Sano ettet halua hänen loukkaantuvan ja suuttuvan tästä, vaan kertovan, onko jokin joka painaa hänen mieltään liikaa ja josta hän haluaisi keskustella kanssasi.
Vaikka en näekään liikoja toivoa äitisi käytöksen muuttumisesta, voisi tämäntyyppinen keskustelu, huom ei syyttely, puhdistaa ilmaa.
Kuten edellinen vastaaja...aikuinen on itse vastuussa tekemistään päätöksistä. Ne EIVÄT missään nimessä ole teidän vastuullanne.
Vanhempasi olis voinut myös olla jyrä, joka ei lapsiaan kuuntele. Äitisi on vastuussa tekemisistään, et sinä tai te siskosi kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitisi on kammottava. Oli hänen vastuullaan toimia kuten toimi, kun olitte pieniä. Lapset pakottivat muuttamaan? Haha!
Ottaisin aika paljon välimatkaa.
Kiitoksia kannustavista kommenteista! Olen monesti yrittänyt keskustella asioista äitini kanssa, mutta äitini vetoaa, ettei hän kyennyt olemaan ns. aikuinen meille lapsille, koska hän on omassa lapsuudessaan jäänyt niin paljosta paitsi. Keskustelut päättyvät usein siihen, että äiti syyllistyy ja alkaa itkeä, mutta ei lopultakaan myönnä että asuntokaupat olivat hänen oma mokansa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti saa aina lopussa kiitoksen. Meillä oli samaa "vikaa" äidissä. Sitten hän sai syöpädiagnoosin ja suunnilleen yhdessä yössä mennyt muuttui niin, että muistin vain kaiken huolenpidon ja välittämisen. Viimeisenä iltana äiti sanoi minulle ja veljelleni, että kai tiedätte, että hän on meitä aina rakastanut. Aikuiset miehet mumisee, että kyllä. Sillä kuitattiin kaikki. Elämä on mitä on, pääsee välillä tärkeidenkin ihmisten väliin.
Pahimpaan välirikkoaikaan eräs vanhempansa haudannut mies väitti minulle uimahallin saunassa, että jokaiselle tulee äitiä ikävä. Kannattaa siis välittää vielä kun hän on elossa. Olin vakuuttunut, että näin ei tule tapahtumaan. OIin väärässä.
Olen aina koettanut kannustaa äitiäni kaikessa ja kuunnellut hänen murheitaan vuosikausia. Olen tukenut häntä sosiaaliseen kanssakäymiseen, mennyt hänen kanssaan hakemaan apua psyykkiseen vointiinsa, mennyt hänen kanssaan liikuntaharrastuksiin ja matkoille. Äidilläni ei ole juurikaan muita kuin minä ja siskoni poika. Rakastan äitiäni kaikesta huolimatta paljon ja haluaisin, että nämä ikävät asiat saataisiin väliltämme pois. Tuntuu, että itsekin jumitan menneisyydessä, koska niistä muistutetaan minua säännöllisesti. Joku on joskus ohjannut minua pysymään erosta äidistäni, mutta en missään nimessä halua katkaista välejämme vaan haluan vain suhteeseemme rauhaa ja sopua.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Up