Kela maksaa yhä useammalle lapselle tukea psyykkisen kehityshäiriön vuoksi – kasvua 10 vuodessa yli 40 %
Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriön perusteella vammaistukea maksettiin noin 20 000 lapselle. Alle 16-vuotiaille Kelan myöntämää vammaistukea sai viime vuoden lopussa lähes 35 000 lasta. Yli puolella tukea saavista lapsista on taustalla mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriö. Noin 13 prosenttia tukihakemuksista kuitenkin hylättiin viime vuonna. https://yle.fi/uutiset/3-10237277
Kommentit (8)
Kasvatuksen puute,teknologian palvonta, paska ruoka, arvojen puute, kaikki eteen valmiina ja juopot selfieitä itsestään ottavat narsistivanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Kasvatuksen puute,teknologian palvonta, paska ruoka, arvojen puute, kaikki eteen valmiina ja juopot selfieitä itsestään ottavat narsistivanhemmat.
Minä ottaisin lapsilta tietokoneet, puhelimet, musiikkivehkeet ja kaikki muut huvikkeet pois ja palauttaisin koivunniemen herran kasvatukseen.
Vanhemmat syöttävät lapsilleen rasvatonta ruokaa, tämä on sitten seuraus.
Kannattais heittää eka ne älypuhelimet pois ja sen jälkeen laittaa lapsi urheiluharrastukseen. Kesällä voisi myös miettiä sitä, että miten se koulunkäynti alkais kiinnostaa. Terve ruokavalio nyt on päivän selvä juttu ja käytöstapojen opettaminen. Tyhmät vanhemmat ja vielä tyhmemmät lapset. Jos isällä ja äipällä ei ole kapasiteettia järkeillä asioita, niin voiko olettaa lapsesta tulevan yhtään fiksumpaa. Vanhemmat luovuttavat heti ja heittävät vastuun lapsesta yhteiskunnalle. Ainoa joka tässä nettoaa on terapeutti, lääkefirma tai muu puoskari. Muille tämä perseily on rankasti tappiollista.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat syöttävät lapsilleen rasvatonta ruokaa, tämä on sitten seuraus.
Ruuan syöttämisestä seuraa ylipainoisia lapsia. Ei oitäsii syöttää lapsille ruokaa.
selfie kepakko kirjoitti:
Kannattais heittää eka ne älypuhelimet pois ja sen jälkeen laittaa lapsi urheiluharrastukseen. Kesällä voisi myös miettiä sitä, että miten se koulunkäynti alkais kiinnostaa. Terve ruokavalio nyt on päivän selvä juttu ja käytöstapojen opettaminen. Tyhmät vanhemmat ja vielä tyhmemmät lapset. Jos isällä ja äipällä ei ole kapasiteettia järkeillä asioita, niin voiko olettaa lapsesta tulevan yhtään fiksumpaa. Vanhemmat luovuttavat heti ja heittävät vastuun lapsesta yhteiskunnalle. Ainoa joka tässä nettoaa on terapeutti, lääkefirma tai muu puoskari. Muille tämä perseily on rankasti tappiollista.
Ei sen tarvitse olla mitään ohjattua toimintaa, sen kun lyö lapselle suksisauvat käteen, marjaämpärin kouraan ja jättää jonnekkinnmetsän varrelle. Kyllä routa lopulta porsaan kotiin ajaa.
Aivot tarvitsee ravinnokseen rasvaa ja sitähän ei lapsille anneta.
Onneksi en aio hankkia lapsia, säästyy siltäkin vaivalta ja oarempi niille lapsille.