Miksi ylipaino ärsyttää?

L.O.L -munat ärsyttää. Älkää ikinä ostako niitä lapsillenne. Silkkaa roskaa.

Mun mielestä 165senttiselle ylipainoa on jos painaa yli 70 kiloa. Mun äiti on 165senttiä ja painaa tasan 60 kiloa ja on vähän pyöreä muttei mikään läski

Ei niinkään ärsytä vaan surettaa. Se ettei ylipainoinen välttämättä edes tiedä miten paljon elämänlaatu paranisi terveillä elämäntavoilla. Ei pelkästään fyysinen kunto tai pienempiin vaatteisiin mahtuminen vaan myös henkinen jaksaminen, yöunet, iho, hiukset, kaikki. Tiedän tämän omasta kokemuksesta. Luulin voivani hyvin ja olevani riittävän hyvässä kunnossa, mutta enpä tiennyt mitään. Aloitin painon pudotuksen alunperin vain esteettisistä syistä, mutta en vaihtaisi tätä olotilaa enää mistään hinnasta. 

Ylipaino ei ärsytä mua, mutta saattaa aiheuttaa sellaista ikävää, harmistunutta oloa sen ylipainoisen puolesta, koska se on terveysriski ja koska tuo kohta b) usein osin pitää paikkaansa eli ihminen on välinpitämätön ja saamaton, jonka taustalla voi olla henkistä huonoa oloa. Monesti myös huomaa, että ylipainoinen ihminen ei ole sinut itsensä kanssa ja on epävarma ja häpeilevä. (Puhun nyt siis selkeästä ylipainosta, en siitä jos jollain on pari ylimääräistä kiloa)

Toiseen kysymykseen vastaus on painoindeksin mukaan a), voit katsoa esim. täältä: http://www.tohtori.fi/?page=2381134 (Tosin ei sitä painoindeksiäkään nyt voi 100 % tuijottaa eli myös kohtaan b) osuva, 165 cm painava nainen, voi olla vielä ihan normaalipainoisen näköinen ja muutenkin niin, ettei tarvitse terveysriskeistä vielä huolestua.

Pelkkä painohan ei määritä onko ihminen lihava vai ei.

Kai noi surijat tietää, ettei täällä kukaan saa ikuista elämää?

Toinen polttelee tupakkia, toinen syö.. ittensä seitsenkymppiseksi. Sitten joku megaterveellisesti elävä menehtyy sairaskohtaukseen kolmekymppisenä. Elämä ottaa ja antaa, ei koskaan tiedä milloin lähtö tulee.

Senpä takia elän elämäni kuten itse näen parhaaksi.

Ei mua kenenkään yksittäisen ihmisen läskit ärsytä. Ihmettelen vain tätä nykyistä Ameriikan trendiä, jossa toitotetaan sairaalloisenkin ylipainon olevan ihan ok ja että on suoranaista fasismia puuttua vaikka lasten lihavuuteen. 

Ärsyttää ja surettaa ylipaino juuri epäterveellisyyden ja ulkonäön vuoksi. 165 cm naiselle 70 kg alkaa olemaan ylipainoa, mutta 65 kg vielä ei. Uskon myös, että paino kertoo jotain luonteesta, velttoudesta että muistakin elämänhallinnan ongelmista.

Olen testannut tämän itsellänikin. Käynyt 76 kg:ssa, vaikka 53 kg oli nuorena kaunis ja terveellinen paino! Vanhempana, lihaksia ja voimaa keränneenä menee hyvin paino aina 65 kg asti, kun vain kunto on hyvä! Ihmiset unohtavat, että nälkä on terve tunne ja sen jälkeen kun on urheillut päivittäisen terveellisen määränsä, niin hyvän ruoan rauhallien nauttimnen, ei hotkiminen, on iso nautinto. Halu miellyttää ja kiihdyttää ulkoisella olemuksellaan myös rakastaan, sitä aliarvostetaan, mutta sen on lähdettävä sinusta itsestäsi, ei siitä puolisosta, että tahdot olla timmissä kunnossa.

Ylipaino tympii silloin, kun se ylipainoin valittaa jaksamista, hikoilemista, kuumuutta, kuorsaamista, mahtumista, ulkonäköä, jne.

Ja toinen juttu on sitten vielä se, että ylipaino rajoittaa tekemisiä. Niinpä ylipainoisen kanssa ei voida käydä lenkillä, uimassa, saunomassa, huvipuistossa (kun ei mahdu laitteisiin), jne. Toki jos ylipainoinen on kaveri, niin sitten pitää vain tyytyä niihin möllöttely- ja syömistapaamisiin. Mutta kun se ylipainoinen on puoliso, niin tympii joskus nuo rajoitukset, kun ei voida leikkiä lasten kanssa hippaa, kun siinä pitäisi juosta. Tai kun kaikki lasten liikuntakasvatus jää minun harteille. Samoin ruokakasvatus, kun puolisolla ei ole käsitystä mitä on terveellinen syöminen, mikä on normaali annoskoko ja mikä on kohtuullinen määrä herkkuja.

Olen reilusti ylipainoinen. Kanssani voi käydä kävelylenkillä, mökillä uimassa ja saunomassa (iho ei kestä kloorivettä, eikä kestänyt nuorempanakaan kun olin hoikempi) - ja syödä ja möllöttääkin voi. Tai käydä elokuvissa, konsertissa, teatterissa, keikoilla, näyttelyissä, museoissa - sen mukaan mikä kiinnostaa. Huvipuistolaitteita olen aina "pelännyt", ei mahtumisen puolesta vaan koska niissä nyt vaan pelottaa. Ettei nro 9 olisi pikkuisen yksipuoleinen näkemyksissään siitä, mitä ylipainoisen kaverin kanssa voi tehdä? Vai onko rajoite ennemmin siinä, että esim. kulttuuri ei kiinnosta?

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää ja surettaa ylipaino juuri epäterveellisyyden ja ulkonäön vuoksi. 165 cm naiselle 70 kg alkaa olemaan ylipainoa, mutta 65 kg vielä ei. Uskon myös, että paino kertoo jotain luonteesta, velttoudesta että muistakin elämänhallinnan ongelmista.

Olen testannut tämän itsellänikin. Käynyt 76 kg:ssa, vaikka 53 kg oli nuorena kaunis ja terveellinen paino! Vanhempana, lihaksia ja voimaa keränneenä menee hyvin paino aina 65 kg asti, kun vain kunto on hyvä! Ihmiset unohtavat, että nälkä on terve tunne ja sen jälkeen kun on urheillut päivittäisen terveellisen määränsä, niin hyvän ruoan rauhallien nauttimnen, ei hotkiminen, on iso nautinto. Halu miellyttää ja kiihdyttää ulkoisella olemuksellaan myös rakastaan, sitä aliarvostetaan, mutta sen on lähdettävä sinusta itsestäsi, ei siitä puolisosta, että tahdot olla timmissä kunnossa.

Onko myös turvavyö turha, koska osa kuolee vaikka käyttää, osa ei?

Terveissä elämäntavoissa ei sitä paitsi ole niinkään tekemistä eliniän pituuden kanssa, vaan viimeisten vuosikymmenien elämänlaadun. Mieti, jos keskimääräinen eliniän odote on kahdeksankympin pintaan, ja krempat alkavat jo keski-ikäisenä? Nivelet ovat kovilla, hengitys- ja verenkiertoelimet temppuilevat, liikkuminen vähänkään haastavammassa maastossa on vaivalloista... 

Kasikymppinen isoisäni polkee vielä pyörällä luonnonvesiin uimaan, kun taas on olemassa kolmekymppisiä, jotka eivät jaksa. Saatanhan minä jäädä auton alle lenkillä ja elää sitten uiskentelematta, mutta on ihan typerää väittää, ettei lihavuus vaikuta todennäköisyyksiin.

Vierailija kirjoitti:

Olen reilusti ylipainoinen. Kanssani voi käydä kävelylenkillä, mökillä uimassa ja saunomassa (iho ei kestä kloorivettä, eikä kestänyt nuorempanakaan kun olin hoikempi) - ja syödä ja möllöttääkin voi. Tai käydä elokuvissa, konsertissa, teatterissa, keikoilla, näyttelyissä, museoissa - sen mukaan mikä kiinnostaa. Huvipuistolaitteita olen aina "pelännyt", ei mahtumisen puolesta vaan koska niissä nyt vaan pelottaa. Ettei nro 9 olisi pikkuisen yksipuoleinen näkemyksissään siitä, mitä ylipainoisen kaverin kanssa voi tehdä? Vai onko rajoite ennemmin siinä, että esim. kulttuuri ei kiinnosta?

Kiva jos sinun kanssasi voi käydä, kyllähän poikkeuksia aina mahtuu. Ei kaikki hoikatkaan jaksa käydä lenkillä tai halua saunoa. 

Oma kokemukseni kaupunkilomasta liikkumattoman ystävän kanssa oli aika kurja. Rahaa kului älyttömästi takseihin, kun muutaman kilometrin siirtymiä ei voinut kävellä. Saman päivän aikana ei voinut käydä kuin korkeintaan muutamassa kohteessa, kun kaveri ei jaksanut kierrellä. Olisin halunnut nähdä ja kokea enemmän. Liikkumattomuus siis vaikuttaa kyllä niihin kulttuurielämyksiinkin. 

Ei mua yksittäiset ihmiset ärsytä, ellei joku fyysisesti vie mun tilaani.

Noin yleisesti mua huolestuttaa se, miten paljon ylipainoisia Suomessakin on. Painoa on jopa vaikea pitää välillä kurissa tässä ruokakulttuurissa. Itsekin olen ollut ylipainoinen ja nytkin paino on päässyt nousemaan mielestäni liikaa. Etenkin huolestuttaa ylipainoiset lapset, koska heillä tulee todennäköisesti aina olemaan paino-ongelmia.

Ruokariippuvuus on mielestäni täysin verrattavissa esimerkiksi alkoholismiin. Toki sitä ei ole kaikilla ylipainoisilla. Kuitenkin siihen pitäisi suhtautua vakavammin.

Painondeksi on mielestäni ihan hyvä mittari, jos nyt ei oikeasti satu olemaan todella lihaksikas tai jos ruumiinrakenne ei ole erikoinen. Sitä parjataan paljon, mutta kyllä se antaa jonkinlaisen yleiskuvan. Ihannepaino/tervein paino ei ole kaikilla saman mittaisilla sama.

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemukseni kaupunkilomasta liikkumattoman ystävän kanssa oli aika kurja. Rahaa kului älyttömästi takseihin, kun muutaman kilometrin siirtymiä ei voinut kävellä. Saman päivän aikana ei voinut käydä kuin korkeintaan muutamassa kohteessa, kun kaveri ei jaksanut kierrellä. Olisin halunnut nähdä ja kokea enemmän. Liikkumattomuus siis vaikuttaa kyllä niihin kulttuurielämyksiinkin. 

Kävelyn ja taksien lisäksi voi toki käyttää julkisia (metro, raitiovaunu, bussit), jotka eivät ole niin kalliita. Vaativat toki hieman "henkistä viitseliäisyyttä", että selvittää reitit ja aikataulut, mutta nykyaikana tuo on aika helppoa. Toki liikkumattomuus vaikuttaa "matkakestävyyteen", mutta valtaosa kaverin kanssa harrastettavasta kulttuuristakin lienee yleisimmin joku lähikohde, joka ei vaadi monen päivän kokopäiväistä vaeltelua? :)

Tämä on MINUN elämäni. MINÄ olen siinä keskeinen päähenkilö, ja muilla on vain sivuhenkilön ja statistin rooli, osa jää vain kulisseiksi. Siksi vaadin, että MINULLA on oltava valta määrätä, miten sivuhahmojen olemus on järjestetty. Se, jonka tehtävä niiden hoitamisen normaalisti kuuluisi olla, on selvästikin tehnyt kelvotonta jälkeä.

13 jatkaa, että en pidä ylipainoa minään esteettisenä ongelmana, eikä ylipainoisena tarvitse piilotella tai hävetä itseään mun mielestä. Ei elämäänsä voi muuttaa, jos ei tee sitä oikealla asenteella. Itselleen pitää haluta parempaa, jolloin itsestään pitää jotenkin tykätä tai edes kunnioittaa jotenkin. Nämä on syviä ja henkilökohtaisia asioita ja näin alkoholistina tiedän, miten vaikeita riippuvuudet voi olla.

En myöskään pidä lievää ylipainoa aikuisella kohin vakavana ongelmana.

Mun kissani on lihava. Se on nyt dieetillä. En pidä sitä yhtään ällöttävänä tai rumana, vaikka se on paksu. Yhtä söpö se on kuin aina ennenkin. Terveysongelma se kuitenkin on. Tai jos ei ole vielä, niin todennäköisesti tulee olemaan.

Harmittaako mua nyt ihan syystä vai ei? Valmistuin kaksi vuotta sitten ylioppilaaksi ja sain lahjaksi kellon jonka isäni oli ostanut kellokauppias tutultaan tukkuhintaan eli n. 100e. Veljeni valmistuu nyt ammattikoulusta ja saa 500 euron älykellon ja 300 euroa kesän matkakassaan.

Jouluna minä en saanut kuin sukkia ja toppahanskat koska ”aikuiset eivät juhli joulua”, 18-vuotias veti sai satasien mikseripöydän.

Suppea tarina mutta veli on ollut aina enemmän vanhempien mieleen. Vanhemmat ammattikoulusta valmistuneita eivätkä esim. Arvostaneet tuota ylioppilastutkintoa, eivätkä muutenkaan tue minua elämässäni samallalailla kun veljeä, joilla on heidän kanssaan enemmän yhteistä, kuten yhteisiä harrastuksia ja ovat luonteeltaan muutenkin kaikki ”meneviä”, kun minä olen enemmän pohtija ja hiljainen. Käyn terapiassa asian takia.

En haluaisi olla kuitenkaan veljelle katkera kun ei se hänen vikansa ole että hän saa enemmän. Väkisin kuitenkin tulee huonoja ajatuksia mieleen. Miten kestän huomenna juhlissa?

Huvittaa, että ihmiset ovat ”huolissaan” ylipainoisista. Kannatteko tuntemattomien ongelmista muutenkin huolta 😀 varmaan joo, olettekin huolissaan, kun arvostelette ja tökittiin kuinka läski joku on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemukseni kaupunkilomasta liikkumattoman ystävän kanssa oli aika kurja. Rahaa kului älyttömästi takseihin, kun muutaman kilometrin siirtymiä ei voinut kävellä. Saman päivän aikana ei voinut käydä kuin korkeintaan muutamassa kohteessa, kun kaveri ei jaksanut kierrellä. Olisin halunnut nähdä ja kokea enemmän. Liikkumattomuus siis vaikuttaa kyllä niihin kulttuurielämyksiinkin. 

Kävelyn ja taksien lisäksi voi toki käyttää julkisia (metro, raitiovaunu, bussit), jotka eivät ole niin kalliita. Vaativat toki hieman "henkistä viitseliäisyyttä", että selvittää reitit ja aikataulut, mutta nykyaikana tuo on aika helppoa. Toki liikkumattomuus vaikuttaa "matkakestävyyteen", mutta valtaosa kaverin kanssa harrastettavasta kulttuuristakin lienee yleisimmin joku lähikohde, joka ei vaadi monen päivän kokopäiväistä vaeltelua? :)

Jos kilometri-kaksi on liikaa, niin milläs siirryt sinne oikealle metrolinjalle? Vai pitäisikö matkustella bussien ja metrojen yhdistelmällä - missä voi kulua huomattavan kauan aikaa - kun kävellen olisi mennyt 10-15 min? Siinä on kyse ajanhaaskuusta, ei henkisestä viitseliäisyydestä :) :) :) 

Ja mitä tulee tuohon kysymykseen lähikulttuurista, niin riippuu ihan siitä, mitä kulttuuria harrastaa ja missä asuu. Itse asun sellaisella paikkakunnalla, että täältä lähdetään Helsinkiin jos mielii katsoa tai kuunnella isompia produktioita. Silloin tulee taas tämä päiväreissun vaatima kestävyys esiin.