äitiyden myötä minusta on tullut tyhjäpää
Minulla on siis kaksi lasta 2 ja 4 vuotiaat. Olen huomannut, että äitiyden myötä minusta on tullut "tyhjäpää" ajatus ei kulje ja kun kulkee, niin sen joku keskeyttää. Minulla on jatkuvasti sellainen tunne kun minut olisi keskeytetty ja ajatus takkuilee. Onko muilla äideillä samanlaisia ongelmia? pahinta on kun molemmat lapset puhuvat yhtä aikaa, enkä ymmärrä kumpaakaan, siitä on tullut ehkä hieman poissaoleva olo itselleni, enkä pidä siitä olosta. Yhden lapsen kanssa meni ihan kivasti, tämä ihmeellinen ilmiö on alkanut kuopuksen jälkeen. Vähentääkö äitiys jotenkin aivosoluja vai mistä tämmöinen tyhmyys voi johtua?
Kommentit (5)
Ihan ekana voisit tsekkauttaa veriarvot, sen voi tehdä yksityisillä lääkäriasemilla ilman lähetettä, jos et heti halua lääkärille lähteä. Kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa tuollaista hitaalla käymistä. Muuten sinun tilanne on ihan normaalia pienten lasten vanhemmille. Siinä joutuu koko ajan kuuntelemaan toisella korvalla, mitä lapset puuhaavat, lisäksi pienet puhuvat paljon ja koko ajan sekä vaativat vastauksia. Ajan myötä huomaat jossain vaiheessa, että saat ajatella keskeytyksettä ajatukset loppuun.
Kyllä. Koko ajan tulee keskeytys. Tämä viikko: Maanantaina esikoinen kipeä. Tiistaina selviää (kun erikseen kysyn luokanvalvojalta) että hänen pitää toimittaa koululle keskiviikkoon mennessä lappu ysin kieliarvosteluista. On vain ollut sairana kun lappu jaettu. Käyn toimittamassa sen lapun, mutta kuittauksen saaminen kestää kaksi päivää. Sitten alan tarkistaa kuopuksen yläkoululappuja ja käy ilmi, että posti on hukannut kaikki meille tulossa olleet paperit. Ja taas alkaa viestittely että mikä luokka ja mikä a-kieli ja että mitä lomakkeita jne. Eilen lähdin sitten lopulta mökille, jota kulaan ei ole ehtinyt laittaa yhtään kesäkuntoon. Tarkoituksena että siivoan siellä tänään. Kello 10 soi puhelin että kuopus kipeä ja pitää hakea koulusta. Sinne jäi tiskitkin mökille altaaseen likoon. Nyt olen taas kotona ja pesin edes sitten vessoja, kun kuopus sairastaa.
Mitään ei saa ikinä tehtyä loppuun asti kun aina tulee jokin keskeytys. Huoh.
Ja tää oli mun ns lomaviikko joka mun piti alkujaan viettää kokonaan siellä mökillä.
Kiitos vastauksista. Minulla on kyllä ollut anemiaa ja silloin tämä ajatuksen takkuilu oli jotain ihan käsittämätöntä. Nyt anemian pitäisi olla kunnossa, joten ihmettelenkin tämän olon jatkumista. Mietin, että tämä varmaan jotenkin liittyy siihen keskeytetyksi tulemisen tunteeseen. kilpirauhasarvot katsottiin samalla ja ne oli kunnossa.
Joo samaa vikaa. Oon saanut kaksi lasta pienellä ikäerolla ja aivot on vaan niin täynnä pottajuttuja, soseiden maisteluita sun muuta että kun yritin palautella mieleen työ- ja koulujuttuja, en saanut ajatuksiani jäsennettyä ollenkaan! En ymmärrä tai pikemminkin sisäistä luettua tekstiä, unohdan kaiken "oppimani" tunnin sisällä... Onneksi pian saa palata töihin jos sitten taas saisi omat aivot käyttöön. En tykkää näistä äiti-aivoista ollenkaan, vaikka ne nyt tottakai ovat hyödylliset.
Mä en myös ymmärrä ollenkaan mitä mulle puhutaan kun välillä kaksi puhuu mulle yhtä aikaa. Toinen on mies ja toinen lapsi. Siitä tulee ärsyttävä olo, keskittymiskyvytön ja se väsyttää. Järjestä itsellesi yksinäisiä hetkiä mahdollisuuksien mukaan jolloin teet jotain keskeytyksettä, tai ihan vain olet.