Mitä tekisit jos kuolisit 6kk kuluttua?

ei mitenkään.

Jos tieto olisi täysin varma, haluaisin tappaa itseni heti. Ehkä sitä ennen kertoisin yhdelle miehelle, miten tarvitsin häntä, kun hän taas vain leikki tunteillani ja en tiedä, tarttisko tehdä muuta. Turhaa se ois.

Hui kauhia, en uskalla edes ajatella!

Entä jos on parivuotta aikaa?

Ja välillä kovat kivut ottavat valtaansa.

Viettäisin mahdollisimman paljon aikaaläheisten kanssa, kirjottaisin kirjeitä lapselleni (tarkoitus että avaa ne tietyissä tilanteissa, esim. kun täyttää 18 tai löytää puolison), kävisin kaikissa lempipaikoissa ja tekisin mahdollisimman monta lempparijuttua.

Eläisin kuten tähänkin mennessä: kuin jokainen päivä olisi viimeinen. 

Kuvaisin videoita lapselleni joka on 1,5-vuotias.

Oletetaanko, että olen kuitenkin terve ja kykenevä sen viimeiset 6 kk?

Koska mulla ei ole lapsia eikä ylipäätään läheistä perhettä, niin muuttaisin omaisuuteni rahaksi ja lähtisin kiertämään maailmaa. Katsomaan paikkoja joita on aina halunnut nähdä ja sellaisiakin joihin ei oo aiemmin uskaltanut mennä. Nukkuisin pois sitten jossain Tyynenmeren saarella riippumatossa auringon laskiessa kiitollisena kaikesta.

Matkailisin paljon, mutta samalla varmistaisin taivaspaikkaa pitämällä yläkerran kanssa välit kunnossa. Jos kerran 6 kk päästä olis lähtö iäisyyteen, ni mieluummin taivaaseen kuin helvettiin.

Käyttäisin aikaani matkusteluun. En ole käynyt vielä missään ulkomailla. Lahjoittaisin vaatteeni jonnekin "avuntarvitsijoille". Vanhempani saisivat jällelle jäävät rahat. Tässä tilanteessa en voisi jäädä kotiin odottamaan kuolemaa vaan olisi pakko lähteä liikkeelle, vaikka muuten en kyllä paljon käy missään. Tietysti se on totta, että jokainen päivä voi olla viimeinen ja minäkään en saisi elää tällaista tylsää elämää sen takia vaan pitäisi juuri elää täysillä ja nauttia elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Oletetaanko, että olen kuitenkin terve ja kykenevä sen viimeiset 6 kk?

Koska mulla ei ole lapsia eikä ylipäätään läheistä perhettä, niin muuttaisin omaisuuteni rahaksi ja lähtisin kiertämään maailmaa. Katsomaan paikkoja joita on aina halunnut nähdä ja sellaisiakin joihin ei oo aiemmin uskaltanut mennä. Nukkuisin pois sitten jossain Tyynenmeren saarella riippumatossa auringon laskiessa kiitollisena kaikesta.

Ja sitten selveiskin että on tapahtunut ihmeparantuminen. Etkä kuolekkaan.

Aina on toivoa.

No tottakai ottaisin kaikki maailman pikavipit ja lainat, kun mahdollista ja alkaisin vaan reissamaan ja juhlimaan. Vaimo mukaan ja jos ei ois vaimoa, niin naisia niin paljon kun mahdollista, välillä maksullisia luksus*utkia.

Siinähän se ois.

Jos rahat loppuis ennen aikojaan, niin viimesillä ostaisin jotain opiaatteja ja etelänloman ja makoilisin siellä auringossa notkuen viimiset päiväni, vaimo tai se luksus*utka vierelläni.

Toki jakaisin positiivista energiaa niin paljon kun mahdollista, koska kuolemaahan ei ole! ;)

Henkien maailmaan takaisin ja sit lepoa ennen seuraavaa ruumiillista elämää jossain päin loputonta maailmankaikkeutta. ;)

En matkailisi yhtään minnekään, se on varma. Tosi monella on tämä ajatus, että johonkin Kanadan metsiin tai vaihtoehtoisesti vilkkaisiin kaupunkeihin. 

Mahdollisimman paljon viettäisin aikaa vielä elossa olevien vanhempien kanssa ja tietysti lasteni. Mukavalla tavalla, en syyllistämällä ketään "syvällisillä" puheillani. 

Ihan arkea vain, mutta höystettynä tiiviimmällä yhtyedenpidolla. 

Oletan, että saisin tietää (scifi-meininkiä) äkkikuoleman puolen vuoden päästä. Näinhän se ei tosielämässä menisi, vaan pari kuukautta tuosta olisi terminaalihoidossa ja silloin tilanne olisi toinen. 

Riippuu ihan siitä, tietäisinkö etukäteen kuoleman ajankohdan vai en. 

Jos en tietäisi, jatkaisin elämääni samalla tavalla kuin ennenkin, tietysti!

Jos taas tietäisin, tekisin loppuelämäni oikein miellyttäväksi ja tekisin asioita, joita en ole vielä muka ehtinyt. 

Vierailisin muutaman ihmisen luona.

Vierailija kirjoitti:

No tottakai ottaisin kaikki maailman pikavipit ja lainat, kun mahdollista ja alkaisin vaan reissamaan ja juhlimaan. Vaimo mukaan ja jos ei ois vaimoa, niin naisia niin paljon kun mahdollista, välillä maksullisia luksus*utkia.

Siinähän se ois.

Jos rahat loppuis ennen aikojaan, niin viimesillä ostaisin jotain opiaatteja ja etelänloman ja makoilisin siellä auringossa notkuen viimiset päiväni, vaimo tai se luksus*utka vierelläni.

Toki jakaisin positiivista energiaa niin paljon kun mahdollista, koska kuolemaahan ei ole! ;)

Henkien maailmaan takaisin ja sit lepoa ennen seuraavaa ruumiillista elämää jossain päin loputonta maailmankaikkeutta. ;)

Ei ole mitään seuraavaa elämää, kaikki on tässä ja nyt.

Ottaisin loparit, jättäisin vuokrat maksamatta ja lähtisin reissuun. Kaikki tavarat lahjottaisin poissa.

Varmaankin minä kuolisin?

Aivan heti pois töistä. Kolmevuotiaani tulevaisuus olisi järjestettävä ja jatkettava iltarukouksessa taivaan isästä, enkeleistä ja taivaan kodista kevyttä ja turvallista jutustelua. Testamentti niin että lapselle ihan kaikki. Saattaen vaihtaa isille asumaan. Hommata tukiperhe lapselle. Vannottaa minun sisarukset kulkemaan entistäkin enemmän pienen rinnalla ja tukena myös isin elämässä.

Olen matkustellut runsaasti kun olen ns vanhempi äiti. En tarvi kokea enää mitään koska puuttuvaa suurta teosta en kuitenkaan ehtisi laulaa (kuorohommia, isoja järjestää nää projektit, vuosien päähän aina).

Mitään muuta ei tule mieleen kun lapsen asiat. Psyyken tukeminen ja eväsrepun pakkaus. Valokuvia varmasti, videoita, suukkoja, reissuja lapsen suosikkipaikkoihin.

Nytkin jutellaan rakkaalle papalle taivaan kotiin silloin tällöin. Varmaan kaikki menisi lopulta ihan hyvin. Kirjeitä hälle ja ehkä hiukan joka kokoon äidin tekemät villasukat hälle jos ehtisin ja jaksaisin. Muuta kun en osaa :)

Mutta työssäni näen ettei kuolema yleensä näin tule. Oman ikäiseni joko kituvat syöpien kourissa pitkäänkin hyvin huonona tai lähtevät yhtäkkiä niin etteivät itsekään ehdi ymmärtää.

Jokainen päivä todella on ainutkertainen eikä asia mitenkään vieras ole nytkään. Kiitollisuutta elämästä toivon kaikkiin sydämiin. Kävi miten kävi, elämä on kaunis ja hauras ja juhlan arvoinen.

Niin, jos jaksaisin, varmasti järjestäisin kiitosjuhlat rakkaille ja ystävilleni. 6kk on lyhyt aika ja kummiskin tosi paljon enemmän kuin moni meistä saa eikä sitäkään saa voimissaan olla.

Myisin omaisuuteni.

Matkustaisin loppuajaksi tropiikkiin.