Haukkuiko tai kiusasiko joku aikuinen sinua lapsuudessasi?

Eka opettaja kiusasi mua luokan kuullen toistuvasti, kun sain 10-vuotiaana silmälasit.Oli muutenkin kurjaa kun ei nähnyt. Todella inhottava opettaja. Kellään muulla ei ollut laseja.

Voiko tämmöstä vielä tapahtua?

Olisi pitänyt kertoa vanhemmille.

Ne olisi vaan sanoneet että älä välitä.

70-luvulla ei opettajia arvosteltu. Niitä pelättiin ja kunnioitettiin.

Kyllä, äiti. Vaikutti hyvin paljon elämään, vasta psykoterapia kahden vuoden ajan kaksi kertaa viikossa auttoi käsittelemään ja pääsemään yli.

Opettaja haukkui minut kaikkien edessä ala-asteella välitunnilla koulunpihalla. 3 lasta kiusasi minua ja kävi käsiksi. Opettaja katsoi että tämä oli minun vikani ja huusi minulle kovin sanoin. Itkin iltaisin ja rukoilin että ei tarvitsisi kouluun enään mennä. 

Olen nykyään kovin sulkeutunut, kavereita ei ollenkaan jos sukulaisia ei lasketa. Auktoriteetteja kohtaan ollut aina ongelmia.

opettaja haukkui kaverini ylipainoista siskoa koulunkäytävällä tiuskien lihavaksi ja muutenkin hirveäksi.

Vierailija kirjoitti:

Miltä se tuntui, ja oliko sillä suuria vaikutuksia elämääsi?

Ap.

Mistä asia tuli mieleesi ja mitä kokemuksia sulla on aiheesta?

Vanhemmat. Jo vain.

Opettaja haukkui luokan edessä tyhmäksi ja valehtelijaksi, kun en nähnyt mitä taululla lukee. Olin erittäin likinäköinen, mutta jouduin sinnittelemään ilman silmälaseja 2,5 vuotta, koska aikuiset eivät uskoneet että näköni voi olla niin huono.

Muutama opettaja ja eräs ex-naapurin mies tuli syyttämään rikoksesta jota en tehnyt ja josta en tiennyt mitään. Perverssiä on se, että tunsin jotenkin pelkoa ja syyllisyyttä ukon sanomisista vaikka näin aikuisena tajuan että eihän sitä voi random-lasta mennä syyttelemään asioista noin vain..korkeintaan ottaa yhteyttä muksun vanhempiin ja kysyy.

Haukkui mutta tilanne on se että se ei ole elossa mutta mä olen. Joku  toinen  sen haukkuma ja kiusaama tapaus listi sen muutamia vuosia sitten.

Vierailija kirjoitti:

Opettaja haukkui luokan edessä tyhmäksi ja valehtelijaksi, kun en nähnyt mitä taululla lukee. Olin erittäin likinäköinen, mutta jouduin sinnittelemään ilman silmälaseja 2,5 vuotta, koska aikuiset eivät uskoneet että näköni voi olla niin huono.

Tämä siis oli vain yksi esimerkki opettajan harjoittamasta kiusaamisesta, jota jatkui koko ala-asteen ajan. Tämän seurauksena myös toiset lapset alkoivat kiusata. Oppilaiden kiusaaminen jatkui vaikka opettaja vaihtui koko peruskoulun ajan. Uskon että kiusaaminen osaltaan aiheutti minulle huonon itsetunnon, kroonisen masennuksen ja sen että olen nyt työkyvyttömyyseläkkeellä masennuksen vuoksi.

Äiti.

Ekan ja tokan opettaja huusi ja haukkui varkaaksi luokan edessä, kun olin vahingossa ottanut hänen lellikki oppilaansa askartelutyön kotiini omani sijasta. Omani oli kuulemma niin äärettömän ruma että ei uskonut että olisi voinut olla vahinko (kaikkilla oli sama askartelu). Haukkui ja huusi myös kelvottomat käsityöni, jätti niiden takia jälki-istuntoon ja eväsi minulta leikkituokiot yms. Seurauksina 9 v. jatkunut koulukiusaaminen, heikko sosiaalinen itsetunto, elämän mittainen hoitoresistentti masennus, yksinäisyys, perheettömyys, heikko työkyky masennuksen takia, useita stressiperäisiä kroonisia somaattisia sairauksia. Toki näihin edellä mainittuihin on useita muitakin syitä, mutta pitkä ja raju kiusaaminen on varmasti yksi taustatekijä.

Vierailija kirjoitti:

Ekan ja tokan opettaja huusi ja haukkui varkaaksi luokan edessä, kun olin vahingossa ottanut hänen lellikki oppilaansa askartelutyön kotiini omani sijasta. Omani oli kuulemma niin äärettömän ruma että ei uskonut että olisi voinut olla vahinko (kaikkilla oli sama askartelu). Haukkui ja huusi myös kelvottomat käsityöni, jätti niiden takia jälki-istuntoon ja eväsi minulta leikkituokiot yms. Seurauksina 9 v. jatkunut koulukiusaaminen, heikko sosiaalinen itsetunto, elämän mittainen hoitoresistentti masennus, yksinäisyys, perheettömyys, heikko työkyky masennuksen takia, useita stressiperäisiä kroonisia somaattisia sairauksia. Toki näihin edellä mainittuihin on useita muitakin syitä, mutta pitkä ja raju kiusaaminen on varmasti yksi taustatekijä.

Olen käynyt läpi kolmen vuoden kelan tukeman psykoterapian, mutta työkykyni ei ole kohentunut. Terapeutin mielestä kiusaamisen voi itse estää (aikuinen vastaan lapsi?) ja kun yritin keskustella kiusaamisesta hän kommentoi, että olenko huomannut että puhun paljon vanhoista asioista?!

Voimisteluseuran keski-ikäinen säestäjä (oli siis pianosäestys) alkoi piinata ja haukkua kesken tunnin. Itse voimisteluohjaaja oli nuori, ehkä vasta teini-ikäinen tyttö, eikä uskaltanut puuttua. Säestäjä pyysi vanhempieni puhelinnumeroa jotta voisi heillekin soittaa ja kertoa kuinka huono ja kelvoton olen. 

Näin jälkikäteen ajteltuna tuolla naisella taisi olla joku mielenterveysongelma.

Terveisiä vain Turkuun Pirkolle, jos olet vielä hengissä.

Vierailija kirjoitti:

Haukkui mutta tilanne on se että se ei ole elossa mutta mä olen. Joku  toinen  sen haukkuma ja kiusaama tapaus listi sen muutamia vuosia sitten.

???

Vähintään pienimuotoista kiusaamista usean aikuisen taholta. Pidinkin maailmaa jo pienenä pahana paikkana, jossa aina sai pelätä nolaamista, sättimistä jne. 

Opettaja lapsen kiusaajana ei taida olla ihan harvinainen aikanaan menneinä vuosi kymmeninä. Mitä mahdollisuuksia lapsella on puolustaa tai suojata itseään tällaiselta? Miten asiaan ylipäätään voisi vaikuttaa tai ehkäistä tällaista? Omalla kohdallani vahemmat eivät haluneet puuttua mitenkään mihinkään mitä koulussa tapahtui, enkä niistä sitten paljon kotona puhunutkaan.

Päivittäin. Kotona. Satunnaisemmin useampikin.

No olen mental case enkä oikein mukana yhteiskunnassa. Kalliiksi tulee yhteiskunnalle kaikenlainen vittuilu ja vallan käyttö.

Pään rääpiminen, pilkkaaminen ja nöyryyttäminen on pahempaa kuin vähäinen fyysinen väkivalta.

Elämäni on pilalla, mutta siihen vaikuttaa myös koulukiusaaminen ja jotkut tapahtumat jotka ovat puhtaasti huonoa tuuria.

Ja olen muuten todellakin yrittänyt kaikkeni että pärjäisin, enkä ole uhriutunut passiivisena peukalo perseessä.

Kun ihminen rikotaan sisältä, niin ei se välttämättä koskaan ehjäksi tule.

Meillä minun kaltaisillani on mt-diagnoosit. Pään rääpijät, kiusaajat, lyttääjät, musertajat ja päähän potkijat nauttivat elämästä "kunnon kansalaisen" statuksella.

He ovat "tervepäisiä" vaikka oikeasti osa täysin harhaisia esim. uskovaisia.

Isä useimmiten mutta myös äiti. Kuulin olevani hullu, paholainen, tyhmä jne.

Molemmat kaksi voikkamaikkaa pilkkasivat myös muiden oppilaiden edessä.

En ollut lihava, kömpelö, olin kasin oppilas.

Mutta opettajilla oli omat suosikkinsa. Muut oli rupusakkia ilmeisesti.

Ainoa tuntemani liikunnanope on hänkin entinen pilkkaaja, syrjijä ja nimettömien kirjeiden lähettelijä.

Että perinne säilyy.

Vieläkö koululiikunta on yhtä ilotonta jonottamista ja suoritusten ainaiata mittaamista? Inhotaanko sitä yhä?

Aloin löytää itseni liikunnallisesti vasta _yllätys!_ lukion jälkeen.