Tuntuu etten pärjää 5 v lapsen kanssa ja arki uuvuttaa

En tiedä miten saisin tuohon 5 v lapseen edes vähän ymmärtämään mitä voi tehdä ja mitä ei. Sekin väsyttää kun koti on yksi kaaos jatkvasti kun jo pelkästään roskapussin vieminen on melkein puolen tunnin operaatio. Kun lapsi huomaa, että olen lähdössä viemään roskia sinkoaa edeltä ulos ja painelee leikkipuistoon, naapurin pihalle, bussipysäkille tai johonkin vastaavaan paikkaan mihin on muutama satametriä matkaa ja kaikki eri suunnissa eli kestää ennen kuin löydän lapsen. Jos sanon, että et tule mukaan niin alkaa ovenkahvassa roikkuminen, itkeminen ja kiljuminen jolloin en pääse ovesta ulos kun lapsi änkeää väkisin mukaan ja juoksee sitten jonnekin näkymättömiin. Yhtään ei osaa vielä katsoa autoja vaan saattaa juosta esim perhosen perässä keskellä vilkasta aitotietä eikä huomaa mitään muuta kuin sen perhosen tai jos kävelemme kävelytiellä saattaa ykskaks riuhtaista käden irti ja juosta toiselle puolelle aitotietä hakemaan kukkasia yhtään katsomatta tuleeko autoja vai ei eli ei todellakaan voi luottaa siihen, että osaisi kulkea järkevästi ja katsoa ympärilleen. Kaupassa käyminen on usein yhtä tuskaa kun lapsi ei halua pitää kädestä kiinni vaan riuhtoo, rimpuilee ja juoksee karkuun katsomatta yhtään ympärilleen. Vaikka lasta muistuttaisi jatkuvasti, että nyt pitää liikkua kävellen eli ei juosta se unohtuu samantien. Päiväkodissa on kuin pikkuvauva joka vain makailee lattilla tai juoksee sänkyjen ja kaappien alle piiloon kun koitan riisua tai pukea. Huutaa, riuhtoo ja rimpuilee ja on jo niin iso, että on todella hankala pukea lapselle joka koittaa juosta karkuun tai pyörii lattialla rimpuillen. Ruokapöydässä pitää muistuttaa jatkuvasti, että istu paikoillaan ja silti noin joka toisella ruokailulla lapsi putoaa tuolilta kipeästi kun keikkuu, heiluu ja istuu tuolin reunalla.

Tuntuu ettei meillä mikään suju ilman sitä, että jollekin tulee pahamieli, jotain sattuu, jotain menee rikki ymv. Hävettää usein kylässä tai vastaavissa paikoissa kun lapsen käytös on täysin mahdotonta jos en huomioi häntä koko aikaa vaan keskustelen hetken jonkun kanssa. Alkaa heitellä tavaroita, juosta tekonaurua nauraen ympäriinsä ja huiskimaan muita tavaroilla ja käsillä. Ei osaa vielä leikkiä muiden lasten kanssa kovin hyvin vaan vaatii aikuisen huomion eikä ole kiinnostunut toisten lasten seurasta kovinkaan usein. Lapsi siis vaatii huomioni koko hereilläolo aikansa. On meillä paljon mukaviakin hetkiä yhdessä mutta heti jos en huomioi tyttöä 100% alkaa temppuilu ja kiellettyjen asioiden tekeminen.

Koitan aina antaa positiivista palautetta jos pienikin asia sujuu hyvin, on kokeiltu tarratauluja ymv mutta mikään ei oikein tehoa pidemmän päälle. Minulla on taktiikka, että kaksi kertaa sanon asiasta nätisti esim ulkoa sisälle lähteminen, päiväkodista lähteminen ja sitten kannan. Näinhän se menee, että edelleen saan kantaa ties montako kertaa kiljuvan ja rimpuilevan lapsen kun sanominen ei tehoa. Ulkona sanon, että nyt on 5 minuuttia aikaa leikkiä sitten lähdetään ja kerron kun on 2 minuuttia jäljellä ja sitten mennään mutta ei tämä ennakointikaan auta.

Tuntuu, että olen nykyään todella väsynyt enkä oikein saa edes perusasioita kotona tehtyä. Tyttö alkaa olla jo niin iso, että hölmöilyt alkavat olla vaarallisia ja sellaisia, että sotkua syntyy todella paljon jos teen ruokaa tai koitan siivota. Päiväkodille meneminen töiden jälkeen tuntuu raskaalta kun ensin kuuntelet hoitajien marmatukset kuinka huonosti on taas päivä sujunut ja sitten koitat saada lapsen kiinni ja portista ulos. Mistä muut löytävät sitä jaksamista ja saavat asioita tehtyä?