Oon tyytymätön elämääni vaikka kaikki on periaatteessa hyvin

On avioliitto, lapset, omistusasunto. Puolisolla on vakaat tulot, itse olen kotiäiti. Olen siis lähihoitaja, mutta nyt ollut kotona lasten kanssa ja muutaman vuoron kuussa keikkailen. Se on lähinnä se mun oma aika. Arki-illat kuluu lähinnä kahden kouluikäisen harrastuksiin viemisessä tai kotona pienimmän kanssa. Mulla ei ole harrastuksia ja aika tuntuu menevän lähinnä lastenhoitoon ja siivoukseen.

Mulla on ilmeisesti jonkinlainen masennus. Alavireisyyttä, yleinen tyytymättömyys. Haluaisin opiskella lisää mutta nykyään puuttuu siihen tarvittava puhti. Olen aika aloitekyvytön nykyään ja sekin ahdistaa. Vanhempani sairastui vakavasti, mikä on aiheuttanut paljon huolta ja surua. Lisäksi meillä ei oikein ole tukiverkkoa jotta edes joskus päästäisiin puolison kanssa hetkeksi johonkin kahdestaan, vaikka syömään.

Tiedostan että jotain mun pitäisi elämässäni muuttaa. En vain oikein tiedä mitä ja miten. Pitäisi olla kiitollinen kaikesta hyvästä mutta elämässäni ei lasten lisäksi oikein ole sisältöä. Muutama hyvä ystävä on mutta harvoin nähdään kun kaikilla on kiire. Joskus on yksinäinenkin olo vaikka perhe onkin ympärillä.

Miten mä saisin aikaiseksi ottaa edes vähän omaa aikaa? Lukisin kirjaa kirjastossa tai vaikka vaan kävisin kahvilla kaupungilla. Ei mitään ihmeellistä... mutta tuntuu, että on laiminlyönyt itsensä kun koko ajan huolehtii muista. Onkohan kellään samantapaisia ajatuksia?