Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia läheisriippuvaisesta miehestä?
02.05.2018 |
Kokemuksia, vertaistukea, sopeuduitko tilanteeseen, paraniko läheisriippuvuus vai oliko ero väistämätön?
Tilanteesta se, että ollaan oltu yhdessä kuusi vuotta, eli kyseessä ei ole mikään tuoreen suhteen alkuhuumavaihe. Ongelma on pikkuhiljaa voimistunut, mutta ei ole vielä millään sairaalloisella tasolla että näkisin eron ainoana vaihtoehtona tai että mikään terapia tms olisi välttämätön. Vielä.
Tässä vuosien saatossa on siis pikkuhiljaa päädytty tilanteeseen, jossa näin vähän kärjistäen minä ilmeisesti riitän miehelle ainoaksi läheiseksi ihmissuhteeksi ja hän toivoo/odottaa (mutta ei vaadi) että hän riittäisi minulle. Tämä näkyy esimerkiksi seuraavilla tavoilla:
- Jokainen harrastus tai meno ilman miestä on liikaa pois "yhteisestä ajasta" ja saa miehessä aikaan apatiaa. Jos käyn kahvilla tyttökaverin kanssa tai vaikka haluan käydä avoimen yliopiston luennolla tms. niin mies toivoo että kutsuisin mieluummin kaverin meille kahville ja osallistuisin luennoille kotoa käsin verkossa. Kun sanon meneväni jonnekin, seuraa huokailua "taasko sä olet menossa? Jaa, me ei sitten tänäänkään vietetä yhteistä aikaa? Aina sulla on parempaa tekemistä kuin olla mun kanssani..."eikä tämän huokailun määrään vaikuta millään lailla vaikka olisin viikosta 6/7 päivää kotona.
- Myös jos haluan olla yksin kotona tai käydä yksin lenkillä/kaupassa/kaupungilla, mies pahoittaa mielensä.
- Miespuoliset kaverini ovat uhka ja mieheni avoimesti toivoo että tällaisia ei olisi. Heti perään tosin toteaa että ei tietenkään katso oikeudekseen kieltää minulta miespuolisia kavereita, mutta toivoo että pitäisin heidät korkeintaan hyvin etäisinä hyvänpäiväntuttuina. Ei eroa, onko kyseessä homo vai parisuhteessa oleva heterokaveri. Ei kuulemma epäile että minä karkaisin kenenkään toisen matkaan, mutta että jokainen miespuolinen kaverini oikeasti himoitsisi minua. Myös ne homot.
- Mies painostaa jatkuvasti minua muuttamaan kanssaan maalle ns. keskelle ei mitään. Hänen unelmansa olisi asua vanhassa omakotitalossa kaukana kaikesta kahdestaan minun kanssani.
- Mies painostaa minua myös lapseen. Minulla on tunne että syy ei ole kaipuu lapsiperhe-elämän viettoon, vaan se että lapsi sitoisi minut vuosiksi kotiin. Mies myös yrittää saada minua itsestään taloudellisesti riippuvaiseksi, jonka koen ahdistavana ajatuksena.
Mies ei varsinaisesti yritä kontrolloida minua, ei käske tai edellytä jättämään menoja väliin tms. mutta muuttuu aina apaattiseksi, huokailevaksi marttyyriksi näissä tilanteissa. Tyyliin: "Mene vain, pidä hauskaa kun kerran kotona minun kanssani ei sitä kerran ole..."
Kommentit (14)
Vaikuttaa siltä että hän haluaisi omistaa sinut ja on mustasukkainen. Minusta tuo kavereista mustasukkaisuus ei ole tervettä, kun et kuitenkaan 24-7 ole heidän kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikuttaa siltä että juokse ja lujaa. Tuo tulee vain pahenemaan ajan saatossa.
Mun mies on samanlainen. Siksi oonkin onneton. Pitäisi vaan pitää kiinni oikeuksistaan omaan aikaan mutta raskasta on välillä. Olen nimenomaan kotiäiti ja taloudellisesti riippuvainen miehestä. Onneksi olet fiksu! Kunpa minäkin olisin ollut. Mutta kun sen piti olla rakkautta...:(
Minäkin jäin miettimään, onko kyseessä läheisriippuvaisuus vai mustasukkaisuus.
Joka tapauksessa miehen pitäisi ihan oman tulevaisuutensa takia selvittää itselleen asioita. Kuten se, ettei sinun hyvät jutut ole häneltä pois. Hänen pitäisi opetella pitämään hauskaa (siis tekemään asioita, joista saa itselleen jotain, on se sitten luento tai vaikka taistelufiguurien maalaaminen) itsekseen.
Ihmisellä pitää olla ns. omia juttuja. Sellaisia, joita tehdään koska itseä kiinnostaa.
Tuo ei ole enää tervettä. Voisitteko hakeutua pariterapiaan? Siinä vaiheessa, jos muuttaisitte maalle tai saisitte lapsen, olisit hänen armoillaan ja käytös voisi muuttua painostavammaksi.
Oletteko keskustelleet miehen lapsuudesta? Onko mies tullut lapsuudessa hylätyksi tai ollut koulukiusattu? Jokin asia taustalla varmasti vaikuttaa hylätyksi tulemisen pelkoon.
Ole miehesi tukena. Pahinta, mitä voit tehdä, on vain hylätä hänet kylmästi. Jos hän ei suostu terapiaan tai keskustelemaan lapsuudestaan, ala miettimään eroa, koska se on varma merkki persoonallisuushäiriöstä ja itsereflektion puutteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin jäin miettimään, onko kyseessä läheisriippuvaisuus vai mustasukkaisuus.
Joka tapauksessa miehen pitäisi ihan oman tulevaisuutensa takia selvittää itselleen asioita. Kuten se, ettei sinun hyvät jutut ole häneltä pois. Hänen pitäisi opetella pitämään hauskaa (siis tekemään asioita, joista saa itselleen jotain, on se sitten luento tai vaikka taistelufiguurien maalaaminen) itsekseen.
Ihmisellä pitää olla ns. omia juttuja. Sellaisia, joita tehdään koska itseä kiinnostaa.
Omasta mielestäni kyse on läheisriippuvuudesta joka ilmenee myös mustasukkaisuutena. Mieheni siis avoimesti myöntää mustasukkaisuuden tunteensa, asiasta pystytään keskustelemaan järkevästi. Mielestäni on ok tuntea mustasukkaisuutta ja erittäin hyvä että näitä tunteita voidaan puhua auki, kun mieheni ei tosiaan kuitenkaan vaadi minulta mustasukkaisuuteen mukautumista. Jos mustasukkaisuus ilmenisi rajoittamisena ja esimerkiksi miespuolisten kavereiden kieltämisenä tai niistä suuttumisena, se menisi yli. Mutta tällaisenaan vielä kyse ei mielestäni ole sairaalloisesta tapauksesta.
Olen samaa mieltä tuosta, että kummallakin parisuhteessa pitäisi olla myös omia juttuja ja olen yrittänyt kannustaa miestä hakeutumaan harrastuksiin ja olemaan sosiaalinen, mutta toista ei oikein voi pakottaa kun ei selvästikään halua. Mies ei halua harrastaa eikä tavata muita ihmisiä. Hän haluaa vain käydä töissä ja olla kotona niin että minä olen kotona hänen kanssaan. Ja nimenomaan tärkeää on että minä vain olisin kotona, vaikka kumpikin olisi omalla tietokoneellaan koko illan ilman mitään kontaktia eli kyse ei ole edes siitä että tehtäisiin asioita välttämättä yhdessä.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Tuo ei ole enää tervettä. Voisitteko hakeutua pariterapiaan? Siinä vaiheessa, jos muuttaisitte maalle tai saisitte lapsen, olisit hänen armoillaan ja käytös voisi muuttua painostavammaksi.
Oletteko keskustelleet miehen lapsuudesta? Onko mies tullut lapsuudessa hylätyksi tai ollut koulukiusattu? Jokin asia taustalla varmasti vaikuttaa hylätyksi tulemisen pelkoon.
Ole miehesi tukena. Pahinta, mitä voit tehdä, on vain hylätä hänet kylmästi. Jos hän ei suostu terapiaan tai keskustelemaan lapsuudestaan, ala miettimään eroa, koska se on varma merkki persoonallisuushäiriöstä ja itsereflektion puutteesta.
En usko, että terapia olisi ainakaan vielä tarpeen. Miehen lapsuus on ollut hyvä ja normaali, ei mitään erikoisia vastoinkäymisiä tai kiusaamista. Hän on aina ollut sosiaalisesti taitava ja suosittukin mutta pohjimmiltaan introvertti, joka enemmänkin ei halua syvällisempiä ihmiskontakteja kuin etteikö kykenisi niitä luomaan. Ilmeisesti hänen onnellisuuteensa tosiaan riittäisi jos minä olisin 24/7 hänen kyljessään kiinni ja kaikki tekeminen tapahtuisi pariskuntana. Mutta itse taas tarvitsen laajemmat sosiaaliset ympyrät ja myös omia juttuja ihan vain itseni kanssa.
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ei ole enää tervettä. Voisitteko hakeutua pariterapiaan? Siinä vaiheessa, jos muuttaisitte maalle tai saisitte lapsen, olisit hänen armoillaan ja käytös voisi muuttua painostavammaksi.
Oletteko keskustelleet miehen lapsuudesta? Onko mies tullut lapsuudessa hylätyksi tai ollut koulukiusattu? Jokin asia taustalla varmasti vaikuttaa hylätyksi tulemisen pelkoon.
Ole miehesi tukena. Pahinta, mitä voit tehdä, on vain hylätä hänet kylmästi. Jos hän ei suostu terapiaan tai keskustelemaan lapsuudestaan, ala miettimään eroa, koska se on varma merkki persoonallisuushäiriöstä ja itsereflektion puutteesta.
En usko, että terapia olisi ainakaan vielä tarpeen. Miehen lapsuus on ollut hyvä ja normaali, ei mitään erikoisia vastoinkäymisiä tai kiusaamista. Hän on aina ollut sosiaalisesti taitava ja suosittukin mutta pohjimmiltaan introvertti, joka enemmänkin ei halua syvällisempiä ihmiskontakteja kuin etteikö kykenisi niitä luomaan. Ilmeisesti hänen onnellisuuteensa tosiaan riittäisi jos minä olisin 24/7 hänen kyljessään kiinni ja kaikki tekeminen tapahtuisi pariskuntana. Mutta itse taas tarvitsen laajemmat sosiaaliset ympyrät ja myös omia juttuja ihan vain itseni kanssa.
-AP
Traumatkin periytyy. Voihan olla että miestä ei ole hylätty, mutta hänet on kasvattanut äiti joka on lapsena hylätty. Ja on juurruttanut jotenkin riippuvaisen ja sitovan tavan rakastaa.
Tuo marttyyriasenne viittaa vahvasti sinne päin minusta.
Ei ole kyllä hyväksi sinulle, että sinulta kiellettäisiin muu elämä, ja sinun pitäisi vain keskittyä täyttämään miehesi elämä ja tarpeet. Kuvittele mikä tilanne siinä vaiheessa on kun olette kaksin eläkkeellä, olet jo ihan vanki.
Sinun pitää saada hänelle ilmaistua, että hyväksyt hänet sellaisena kuin on, mutta itse et voi hyvin, jos elämässäsi ei ole mitään ulkoisia kontakteja. Ja että hänen tapansa toimia vaikuttaa negatiivisesti suhteeseenne. Painostuksen on siis hänen puolelta loputtava, koska se vaikuttaa negatiivisesti sinun mielialaasi eikä hänellä ole oikeutta rajoittaa sinua tai menemisiäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te olette aika erilaisia, ja teidän tulevaisuuden suunnitelmatkin on aika erilaisia. Mies haluaa muuttaa maalle mutta sinä et halua. Olette noin erilaisia, miksi olette yhdessä?
kuulostaa hieman tutulta, siltä millainen olin itse parisuhteessa joka kesti 7v siinä parikymppisvuosina. Olen siis miehen roolissa ollut, ja koin juuri tuota epävarmuutta ja ahdistusta jos toinen teki jotain..muistan vieläkin kun haaveilin hienoista kynsistä tyttöystävälleni, mutta kun hän kävi laitattamassa ne ja oli 3 tuntia poissa sen takia, sovimme ettei enää kun tuntui niin pahalta että niin kauan oli poissa sen takia :D
Nyt noi jutut jo vähän hymyilyttää mutta todelta se tuntui silloin. Jos meni kavereiden kanssa jonnekin niin en osannut tehdä mitään ja ahdistuin, maha sekaisin vaan. Kyseessä oli pelot ja epäluottamus. Mitä siellä tapahtuu. onko siellä miehiä. kertooko kaiken? mitä jos..
Ja toisaalta olin kyllä kokenut sen aiemmin että eka tyttöystävä tätä ennen oli alkanut liukua pois juuri siten että alkoi viettää aikaa kavereiden kanssa ja homma katosi ja oli jotenkin traumaattista mulle. Että varmaan aika tyypillistä. Mutta toisaalta en mä häntä osannut kokojan sitten arvostaa kun oli lähellä, että se oli vaan se juttu että pitää saada olla..epävarmuus, läheisriippuvaisuus mikä lienee mutta kertoi ehkä enemmän yleisesti elämässä ongelmasta ajattelutavassa, ja siitä on mahdollista toipua. Että oppii suhtautumaan asioihin positiivisesti ja hyväksyvästi ja nauttimaan elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse tuollainen mutta nainen, käyn terapiassa. Haluaisin itselleni kokopäiväisen äidin ja siksi olen ollut tosi riippuvainen ja mustasukkainen miehistä, kun olen luullut haluavani parisuhteen mutta haluankin äidin. Omani on etäinen. Olen kuin pieni vauva joka ahdistuu kun äiti eli parisuhteessa äidin korvikkeena toimiva mies on pois näköpiiristä.
Minulla oli samanlainen mies ja se on nimeltään pakkomielle sekä mustasukkaisuus. Tosin tuo on terveen rajoissa ja se että sinulla on muutakin niin parantaa ja antaa vain tilaa sille että se ei koskaan pahene tuosta. Jatka samanlailla ja sano miehelle että on myös hyvä että hänellä olisi joku muukin ystävä jolle puhua ja kenen kanssa viettää aikaa että et kyllästy.
Up.