Jos keski-ikäiset sisarukset sinkkuja ja lapsettomia- mitä ajattelet?

Ainakin omassa tapauksessa molemmat vanhemmat henkisesti sairaita emmekä me lapsetkaan täten normaaleja, emmekä halua lapsia, itse vihaan niitä.

Meidän perheessä ei ole kuin yksi sisarus päässyt "normaalin" elämään kiinni parisuhteineen. Loput on yksineläjä-erakkoja koska nuppi sekosi aikoinaan ankeissa kotiolosuhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Meidän perheessä ei ole kuin yksi sisarus päässyt "normaalin" elämään kiinni parisuhteineen. Loput on yksineläjä-erakkoja koska nuppi sekosi aikoinaan ankeissa kotiolosuhteissa.

Ja vaikkei sekoisikaan, niin ankeat kotiolot tekevät varovaiseksi ja monilla ikä tulee vastaan, kun on viimeinen päässyt kaiken kanssa sinuiksi ja saanut olosuhteet kuntoon.

Kyllä mä ajattelen helposti, että onko lapsuudenperheessä ollut jotain sellaista.

En mä ajattele jos jotkut sinkkuja ja lapsettomia, mutta jos kukaan ei ole perustanut perhettä eikä pariutunut. Tai opiskellut ammattiin ja muuttanut kotoa, sitäkin näkee vanhemmissa naisissa. Tulee mieleen että heille on tehty jotain vääryyttä niin että halu tai kyky tai lupa ottaa oma elämä haltuun on viety.

Mulla itellä vasta nyt 50 v on monessa asiassa silmät auenneet, miten mua on eri elämänvaiheissa alistettu ja oltu rohkaisematta ja tukematta. Kasvatusäiti joka opetti ettei pidä itsestään luulla liikoja, miesprofessorit jotka antoi ymmärtää että en ole lahjakas vaikka vika oli että olin nainen; naispomo joka käytti työtäni omaksi edukseen ja piti minun panoksen piilossa; ex-mies joka edisti omaa uraansa minun kustannuksella. Vaikka olen pariutunut, kotona viety itsetunto seuraa taakkana koko elämän.

Yleensä.

Lapsuudenperhe ollut niin sairas, ettei osaa elää parisuhteessa tai ei edes halua sitä eikä lapsia.

En tarkoita väkivaltaa tai juoppoutta, vaan näkymättömämpää. Sellaista mitä ulkopuoliset ei tienneet eikä itse ymmärtänyt epänormaaliksi. Esim. vanhemman mt.sairaus, takertuvat, etäiset, lannistavat, välinpitämättömät, tukahduttavat, sovinistiset, ilkeät vanhemmat.

Tämä levoton nykyaika. Järkyttävä maailman pahuus joka on päästetty luoksemme. Köyhyys. Hyvinvoinnin tuhoaminen.

Sain aloituksesta alapeukkuja, vaikka yritin vain hyvällä. Ehkä sanavalintani huonoja. Yksi hyvä työkaverini on juuri tällainen enkä koskaan ole uskaltanut ottaa hänen perheettömyyttään puheeksi, koska tiedän, että sisaruksetkin perheettömiä. Hänen tulevaisuutensa mietityttää kyllä, että millainen on vanhuus, kun ei ole ketään omaa perhettä.

Ap.

Lapsuus oli jo niin paska, etten halua elää enemmän tai vähemmän nalkuttavan miehen kanssa, joka asettaa kaikenlaisia vaatimuksia sen suhteen monta kiloa on ok painaa, miten "aktiivinen" pitäisi olla, mitä työtä pitäisi tehdä, kuinka paljon seksiä pitää olla, ja joka alkuhuuman jälkeen kuolaa ja runkkaa muille naisille ja alkaa pikkuhiljaa huomautella mitä kaikkea parannettavaa minussa olisi. Lapsista ja niiden vaatimuksista puhumattakaan.

Vierailija kirjoitti:

Sain aloituksesta alapeukkuja, vaikka yritin vain hyvällä. Ehkä sanavalintani huonoja. Yksi hyvä työkaverini on juuri tällainen enkä koskaan ole uskaltanut ottaa hänen perheettömyyttään puheeksi, koska tiedän, että sisaruksetkin perheettömiä. Hänen tulevaisuutensa mietityttää kyllä, että millainen on vanhuus, kun ei ole ketään omaa perhettä.

Ap.

Kiira Korvellakin oli täydellinen lapsuus ja silti hän asuu ulkomailla ja siskonsakin aikoo muuttaa ulkomaille- heidän vanhempien vanhuus siis sitä että molemmat lapset asuu ulkomailla. Isäkin jo 70 v, joten Kiiran äiskällä voi olla yksinäinen vanhuus edessä vaikka on tehnyt kaiken täydellisesti.

Ei mitenkään kummallista. Jokainen saa elää miten parhaakseen näkee. Pitää myös muistaa, että kaikille parisuhde tai lapset (tai molemmat) eivät ole elämän prioriteettilistalla siellä kärkipäässä - eivät välttämättä ole ollenkaan. Persoonia on monia ja toiveita vielä enemmän.

Kyseessä ei tarvitse olla minkään traumaattisen historian aiheuttama poikkeama normista. Ihan perusluonne riittää. Mehän emme halua kaikki tismalleen samoja asioita, vaikka niin yleisesti ajatellaankin ja yritetään - ihan hyvää hyvyyttäänkin - tunkea kaikkia samaan muottiin.

Jos olet itse lapseton keski-ikäinen sinkku, asiasta ei pitäisi olla mitään ongelmaa kenellekään. Ongelma se on vasta siinä vaiheessa, jos haluaisit mieluummin olla keski-ikäinen parisuhteessa elävä vanhempi, mutta sopivaa tilaisuutta tähän ei ole tullut vielä vastaan.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain aloituksesta alapeukkuja, vaikka yritin vain hyvällä. Ehkä sanavalintani huonoja. Yksi hyvä työkaverini on juuri tällainen enkä koskaan ole uskaltanut ottaa hänen perheettömyyttään puheeksi, koska tiedän, että sisaruksetkin perheettömiä. Hänen tulevaisuutensa mietityttää kyllä, että millainen on vanhuus, kun ei ole ketään omaa perhettä.

Ap.

Kiira Korvellakin oli täydellinen lapsuus ja silti hän asuu ulkomailla ja siskonsakin aikoo muuttaa ulkomaille- heidän vanhempien vanhuus siis sitä että molemmat lapset asuu ulkomailla. Isäkin jo 70 v, joten Kiiran äiskällä voi olla yksinäinen vanhuus edessä vaikka on tehnyt kaiken täydellisesti.

Hassu vertaus. Lapsi ulkomailla ei ole sama kuin ei lapsia lainkaan. Olen itse asunut ulkomailla ja pidettiin mummeihin ja pappoihin yhteyttä skypellä paljon enemmän kuin nyt kun asumme samassa maassa.

En mitään. Ovat valinneet tuollaisen elämäntien, toivottavasti ovat onnellisia ja tyytyväisiä.

Tunnen kolme veljestä, joista kaikki akateemisiä, todella hyvissä työpaikoissa. Ainoastaan yksi perusti perheen, hänkin ihan viime aikoina. Ikää kaikilla jo yli 50 v. Olen tuntenut miehet lapsista asti ja miettinyt, että miksi ihmeessä heille kävi niin. Istuvat vanhojen vanhempiensa kanssa kaikki juhlapyhät. Ei uutta sukupolvea eikä lasten ääniä.

Perheellisten ajatukset vanhuudesta on hellyyttäviä; katsovat yksinäisiä ja miettivät, että niitä ei lapset hoida. Vähän kun tunkisi kulmikasta palikkaa pyöreään aukkoon ja surisi että eipä onnistu.

En tiedä oletteko ajatelleet, että se yksinäinen on ollut yksin ihan koko elämänsä ja hänelle ei tule yllätyksenä se, että asian laita tulee olemaan näin vanhanakin. Minulla on ainakin omaisuutta sen verran, että pystyn asumaan laadukkaassa hoitokodissa vaikka 20 v passattavana. Ystäviä samanlaisessa tilanteessa. Testamentit ja muut asiat hoidettu niin, että ei tule hätä vaikka järki katoaisikin.

Enemmän mietityttää, että miten lapselliset pärjää kun lapset muuttaakin kauas, välit menee tms? Ei olla yhtään mietitty muuta kun sen vastuun sälyttämistä lapsille. Se on pelottavaa ja surullista. Perheellisillä usein vielä katoaa kontaktit läheisiin ystäviin kun perhe täyttää sen seuran tarpeen.

Vierailija kirjoitti:

Perheellisten ajatukset vanhuudesta on hellyyttäviä; katsovat yksinäisiä ja miettivät, että niitä ei lapset hoida. Vähän kun tunkisi kulmikasta palikkaa pyöreään aukkoon ja surisi että eipä onnistu.

En tiedä oletteko ajatelleet, että se yksinäinen on ollut yksin ihan koko elämänsä ja hänelle ei tule yllätyksenä se, että asian laita tulee olemaan näin vanhanakin. Minulla on ainakin omaisuutta sen verran, että pystyn asumaan laadukkaassa hoitokodissa vaikka 20 v passattavana. Ystäviä samanlaisessa tilanteessa. Testamentit ja muut asiat hoidettu niin, että ei tule hätä vaikka järki katoaisikin.

Enemmän mietityttää, että miten lapselliset pärjää kun lapset muuttaakin kauas, välit menee tms? Ei olla yhtään mietitty muuta kun sen vastuun sälyttämistä lapsille. Se on pelottavaa ja surullista. Perheellisillä usein vielä katoaa kontaktit läheisiin ystäviin kun perhe täyttää sen seuran tarpeen.

Ehei. Yksinäiseltä katoaa ystävät pikkuhiljaa ympäriltä, kun sairastuvat ja kuolevat. Perheellisillä sentään jää ne lapset ja lastenlapset jne.

Jos ajattelisinkin niin huonosti kävisi. Kun olen vähän yksinkertainen niin uppoaisin normaaliuden loputtomaan suohon.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen kolme veljestä, joista kaikki akateemisiä, todella hyvissä työpaikoissa. Ainoastaan yksi perusti perheen, hänkin ihan viime aikoina. Ikää kaikilla jo yli 50 v. Olen tuntenut miehet lapsista asti ja miettinyt, että miksi ihmeessä heille kävi niin. Istuvat vanhojen vanhempiensa kanssa kaikki juhlapyhät. Ei uutta sukupolvea eikä lasten ääniä.

Tämmöstä se on. Vanhemmat takertuvia ja syyllistäviä. Luikertavat käärmeen lailla kaikkeen mitä omat lapset tekee. Eivät anna irtaantua.

Nämä on niitä kun vielä 40-50-vuotiaana istutaan äidin 70-80-vuotiaan äidin joulupöydässä noudattamassa perinteitä ja kuvioita. Kesät istutaan vanhempien mökillä. Tämmösten parisuhteet ajaa kiville, mikäli niitä edes yritetään. Lasten elämä jää elämättä, mutta se ei vanhempia kiinnosta.

Hirvittävät itsekkäitä vanhempia.

Sitten vielä väitetään lapsettomia itsekkäiksi.

He eivät tuhoa kenenkään elämää, kuten nämä myrkkyhämähäkkivanhemmat.

No omalla kohdalla kyseessä muuan muassa epävakaa ja epäterve lapsuus ja nuoruus epävakaiden, henkisesti sairaiden vanhempien kasvattamana. Kotona vanhemmat eivät esim. osanneet opettaa minulle sosiaalisia taitoja, toisaalta minua myös manipuloitiin vuosia ja henkisesti kahlittiin kotiin.

Lisäksi kotoa olen saanut mallin vain hyvin sairaasta parisuhteesta.

Että näin. Toisille jaetaan vähän paskemmat kortit, kaikilla ei ole sitä onnellista ja ihanaa täydellistä perhettä ja tasaista, normaalia kasvuympäristöä. Osa elää hyvinkin sairaissa olosuhteissa. En ole itse tätä elämää valinnut.