Rikolliset roskaajat TOP 3
Näin keväisin hangen alta paljastuu aina lohduton näky, kun teiden penkat ja ojat ovat täynnänsä roskaa ja törkyä. Ympäristön tahallinen roskaaminenhan on rikollista toimintaa, mutta osa kanasalaisista siitä vähät välittää.
Ajan lähes päivittäin fillarilla kymmeniä kilometreja. Asun pikkukaupungin ulkopuolella sisääntuloväylän varrella ja näky on kyllä aika lohduton. Asun 15 kilometriä kaupungista ja koko matkalla ei ole edes parin metrin pätkää, jossa ei olisi roskia.
Oman analyysini mukaan kovimpia roskaajarikollisia ovat:
1. Kahvin juojat
2. Tupakoitsijat
3 Karamellin, erityisesti erilaisten patukoiden syöjät.
Aivan top kolmosen tuntumassa tulee yllättävä ryhmä, nuuskaajat. Suomessahan ei edes myydä nuuskaa ja sen käyttäjiä nyt ei varmaankaan ole lähellekään yhtä paljoa, kuin noita top kolmosen kuluttajia, mutta silti nuuskarasioita on teiden pientareella valtavia määriä.
Kun näistä roskaajista aika monet on AV mammojenkin kasvattamia, niin pakko kysyä, että heitättekö te itsekin kaikki roskat auton ikkunasta ulos, vai mistä nämä juniorit ovat moisille rikollisille tavoille oppineet?
Kommentit (6)
Olen kanssa pannut asian merkille. Se törkyn ja roskien määrä on kyllä valtava. Tuntuu, että kaikki roskat tungetaan auton ikkunasta pihalle.
Yläkerran asukki, yöllä pudistelee mattojaan tms. Aamulla parvekelasini ovat täynnä roskia.
Olen tehnyt saman huomion kuin aloittaja roskia lenkkipolun varrelta kerätessäni. Alueella on pari koulua ja metsikköä, ja se roskan määrä on uskomaton. Nuuskarasioita, röökiaskeja, karkki- ja jätskipapereita, nenäliinoja!, kahvimukeja, limsamukeja, pillejä, mäkkärin aterian kääreitä. Olen myös löytänyt muovisandaaleja, hanskoja, sytkäreitä, pääsiäismunien muovikoteloita, styroksia, lahjanarua, muovipusseja, sukkia, vaikka mitä.
Fiksuthan ei roskaa. Noukin roskia joskus roskapusseittain, mutta en ole nähnyt kenenkään muun niin tekevän täälläpäin, valitetaan kyllä kun kunta ei siivoa tai teinit roskaa. Joskus joku valittaa viisi minuuttia roskista kun huomaa minut keräämässä niitä, mutta ei tee elettäkään auttaakseen. Viidessä minuutissa keräisi monta kymmentä roskaa.
Vierailija kirjoitti:

Juuri tuota samaa matskua näen omillakin lenkeilläni. Tosin jos niitä keräämään jäisin, niin pyöräilystä ei tulisi yhtään mitään, koska niitä on tasaiseti koko matkalla valtavia määriä. Kaupungissa paikallisesti koulujen ym läheisyyksien perkaaminen voisi onnistuakin, mutta erityisesti sisääntulo/ulosmenoväylät on täysin lohduttomia. Tuntuu siltä, että heti kun päästään kantakaupungin ulkopuolelle, niin kaikki törky kipataan ikkunasta pihalle, mitä vain autosta löytyy. Onneksi meilläpäin nämä sisääntuloväylät hoitaa urheiluseura, joka kerää roskat talkoilla aina keväisin. Saavat siitä korvauksen.
Omaan top ykköseen pääsee kyllä koiransa ulosteet kadun pientaeeelle jättävät älykääpiöt.
t: koiranomistaja itsekin