Miksi yksinäisyydestä syytetään ihmistä itseään

Vierailija kirjoitti:

Kun esimerkiksi todella itsekriitiikkisen ihmisen voi vain olla vaikeaa löytää ketään, joka ei antaisi hänelle tunnetta kritisoinnista ja jää siksi mieluummin yksin. Vaikkei siitä nautikaan.

Tuossa lihavoidussa vastaus otsikkosi kysymykseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun esimerkiksi todella itsekriitiikkisen ihmisen voi vain olla vaikeaa löytää ketään, joka ei antaisi hänelle tunnetta kritisoinnista ja jää siksi mieluummin yksin. Vaikkei siitä nautikaan.

Tuossa lihavoidussa vastaus otsikkosi kysymykseen.

Ei ole, koska syyhän on tässä: "voi vain olla vaikeaa löytää ketään, joka ei antaisi hänelle tunnetta kritisoinnista".

ap

Miksi ei?

Jos on vaikea löytää yhtään ihmisistä joka ei anna tunnetta kritisoinnista, niin olisi korkea aika mennä terapiaan 😳

Pääkopassa on jotain juttuja mitkä pitäisi käsitellä.

Missä yksinäisiä ihmisiä syytellään mistään, oli se itseaiheutettua tai ei? Toki neuvoissa käsketään itse tekemään asialle jotain, koska ei sitä kukaan muukaan pysty.

No omasta käytöksestä sinänsä johtuu se että jää yksin, mutta se mikä on johtanut sellaiseen käyttäytymiseen, on usein esim. kiusaajien syytä menneisyydestä jne. Ja tän kiusaamisen "syyksi" riittää taas ihan mikä tahansa (keksitty) syy.

Jossain vaiheessa jokainen yksinäinen on kyllä katsonut peiliin. Mutta missä se raja menee, mikä on yksinäisen omaa syytä? Jos oletetaan, että ihminen on normaali eikä haise ja mitä kaikkea nyt tällä palstalla onkaan keksitty. 

Minä en pääse mukaan "piireihin" missään, koskaan. Syytän itseäni, totta kai. Mutta kai voin myös miettiä, miksi ne muut ei ota mukaan? 

Kenen syy se sitten olisi? 

Ja kuka nyt syyttelee yksinäisyydestä ketään paitsi ehkä se yksinäinen itse. 

Kukaan ei tule ovikelloa soittamaan ja ystäväksi pyytämään. Täytyy olla oma-aloitteisuutta ja uteliaisuutta uusiin asioihin. , mennä mukaan. Kyllä se on omissa käsissä ihmissuhteet.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei tule ovikelloa soittamaan ja ystäväksi pyytämään. Täytyy olla oma-aloitteisuutta ja uteliaisuutta uusiin asioihin. , mennä mukaan. Kyllä se on omissa käsissä ihmissuhteet.

Olen yrittänyt nyt yhdeksän vuotta, niin kauan kun olen ollut äiti ja asunut uudella paikkakunnalla. Olen mennyt mukaan, puhunut, kysynyt, pyytänyt, ehdottanut ... sillä tuloksella, että joskus olen saanut lenkkiseuraa, kerran käytiin kesäteatterissa. Yhtään ystävää ei ole käteen jäänyt, ei leikkipuistosta, ei opiskelupaikasta, ei harrastuksesta. Paljon on tuttuja, joiden kanssa vaihtaa muutama sana kun jossain nähdään, mutta se ei ole sama asia kuin että olisi ihminen tai kaksi elämässä joiden kanssa tehdä asioita, pohtia maailman menoa. 

Olen nyt lopettanut yrittämisen (jonka kainosti pidin niin tunkeilemattomana kuin osasin) ja olen prosessoimassa tätä kaikkea, yritän hyväksyä, että minussa on jotain niin pahasti vialla, ettei ihmiset halua muuta kuin moikata. Yritän olla katkeroitumatta siitä, että olen näkymätön. Yritän todella. 

Niin... kaikki ne 7 miljardia maailmassa ovat niin pa+koja, etteivät huoli ystäväkseen? 

Totta kai itsessä on jotain mätää, jos näistä ei yhtä ainutta löydy. 

Maailmaa ja sen epäoikeudenmukaisuutta lapsuudesta lähtien (äiti ei hoivannut, koulussa kiusattiin ja isä oli alkoholisti) voi ruotia loputtomiin. 

Se vain ei johda yhtään mihinkään. On tajuttava, että minä ole minä ja määrittelen oman elämäni suunnan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei tule ovikelloa soittamaan ja ystäväksi pyytämään. Täytyy olla oma-aloitteisuutta ja uteliaisuutta uusiin asioihin. , mennä mukaan. Kyllä se on omissa käsissä ihmissuhteet.

Olen yrittänyt nyt yhdeksän vuotta, niin kauan kun olen ollut äiti ja asunut uudella paikkakunnalla. Olen mennyt mukaan, puhunut, kysynyt, pyytänyt, ehdottanut ... sillä tuloksella, että joskus olen saanut lenkkiseuraa, kerran käytiin kesäteatterissa. Yhtään ystävää ei ole käteen jäänyt, ei leikkipuistosta, ei opiskelupaikasta, ei harrastuksesta. Paljon on tuttuja, joiden kanssa vaihtaa muutama sana kun jossain nähdään, mutta se ei ole sama asia kuin että olisi ihminen tai kaksi elämässä joiden kanssa tehdä asioita, pohtia maailman menoa. 

Olen nyt lopettanut yrittämisen (jonka kainosti pidin niin tunkeilemattomana kuin osasin) ja olen prosessoimassa tätä kaikkea, yritän hyväksyä, että minussa on jotain niin pahasti vialla, ettei ihmiset halua muuta kuin moikata. Yritän olla katkeroitumatta siitä, että olen näkymätön. Yritän todella. 

Olet tylsä ja mitäänsanomaton tai sitten jopa epämiellyttävä jollain tavoin. 

Miksi muiden pitäisi ystävystyä kanssasi? Ei se mikään kansalaisvelvollisuus ole. Itse samassa tilanteessa sain paljon kavereita, jopa pari ystävää. 

Olen kuunteleva ja empaattinen. Silti minulla on tiukasti myös omat kantani asiaan. En siis ole nöyristelevä lammas, joka yrittää olla mieliksi tilanteessa kuin tilanteessa. 

Ymmärrän, jos tähän ei ole eväitä. Ei sitten vain ole ja se on ikävä kohtalo. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun esimerkiksi todella itsekriitiikkisen ihmisen voi vain olla vaikeaa löytää ketään, joka ei antaisi hänelle tunnetta kritisoinnista ja jää siksi mieluummin yksin. Vaikkei siitä nautikaan.

Tuossa lihavoidussa vastaus otsikkosi kysymykseen.

Ei ole, koska syyhän on tässä: "voi vain olla vaikeaa löytää ketään, joka ei antaisi hänelle tunnetta kritisoinnista".

ap

Jos on kovin ronkeli, syy on ihan itsessä. Kyvyttömyys kestää kritisointia ei ole mahdollisten ystäväehdokkaiden syy vaan kritiikkiä kestämättömän syy. Jos haluaa ystäviä, pitää tehdä omalle ongelmalleen jotain, jotta sen jälkeen voi ystävystyä muiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun esimerkiksi todella itsekriitiikkisen ihmisen voi vain olla vaikeaa löytää ketään, joka ei antaisi hänelle tunnetta kritisoinnista ja jää siksi mieluummin yksin. Vaikkei siitä nautikaan.

Tuossa lihavoidussa vastaus otsikkosi kysymykseen.

Ei ole, koska syyhän on tässä: "voi vain olla vaikeaa löytää ketään, joka ei antaisi hänelle tunnetta kritisoinnista".

ap

Hei  haloo, ihminen on itse vastuussa tunteistaan. Ei se  sun tunne ole sen toisen syy eikä se voi  sun puolesta miettiä tai  tuntea. Ihan itse on liian itsekriittisen ihmisen ohjelmoitava oma ajatusmaailma uudelleen. Se mitä tuollainen ihminen peilaa toisesta on vain hänen oman huonon itsetuntonta heijastusta ja tulkintaa. Se toinen ihminen ei välttämättä edes mieti noita asioita. Ihan yksinäisen omaa syytä siis, ei voi syyttää muita sellaisesta mitä he eivät ole tehneet.

Miksi yksinäiset eivät tutustu toisiin yksinäisiin, sitten ei olisi kukaan yksinäinen? No kun ei ne yksinäiset halua kenenkään luuserin kanssa olla, vaan juuri sen kaikista suosituimman menoihmisen kanssa joka ei ole yhtään samanlainen kuin itse, mutta jotenkin oudosti pitäisi vaan olla ystäviä.

No yleensä yksinäiset on jollain tapaa epämiellyttäviä ihmisinä ja eivät osaa käyttäytyä sosiaalisten normien mukaan. Ja kenes vika se yksinäisyys on jos ei ihmisen itsestään. Opetelkaa sosiaalisiksi niin kyllä silloin luulisi kavereita tai kumppanin löytyvän.

Kylläpäs KKÄ tänään tykittää aloituksia.

Nyt taisin tajuta. Kysymys koskikin sitä, voiko joku yksinäisen menneisyydessä ollut ihminen olla syyllinen siihen, että yksinäinen ei tänään ystävysty. Kyllä voi. Juuri koulukiusaaminen on yksi tällainen asia. Mutta syy ei ole kuitenkaan niiden, jotka tänään eivät halua ystävystyä yksinäisen kanssa vaan sen koulukiusaajan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei tule ovikelloa soittamaan ja ystäväksi pyytämään. Täytyy olla oma-aloitteisuutta ja uteliaisuutta uusiin asioihin. , mennä mukaan. Kyllä se on omissa käsissä ihmissuhteet.

Olen yrittänyt nyt yhdeksän vuotta, niin kauan kun olen ollut äiti ja asunut uudella paikkakunnalla. Olen mennyt mukaan, puhunut, kysynyt, pyytänyt, ehdottanut ... sillä tuloksella, että joskus olen saanut lenkkiseuraa, kerran käytiin kesäteatterissa. Yhtään ystävää ei ole käteen jäänyt, ei leikkipuistosta, ei opiskelupaikasta, ei harrastuksesta. Paljon on tuttuja, joiden kanssa vaihtaa muutama sana kun jossain nähdään, mutta se ei ole sama asia kuin että olisi ihminen tai kaksi elämässä joiden kanssa tehdä asioita, pohtia maailman menoa. 

Olen nyt lopettanut yrittämisen (jonka kainosti pidin niin tunkeilemattomana kuin osasin) ja olen prosessoimassa tätä kaikkea, yritän hyväksyä, että minussa on jotain niin pahasti vialla, ettei ihmiset halua muuta kuin moikata. Yritän olla katkeroitumatta siitä, että olen näkymätön. Yritän todella. 

Olet tylsä ja mitäänsanomaton tai sitten jopa epämiellyttävä jollain tavoin. 

Miksi muiden pitäisi ystävystyä kanssasi? Ei se mikään kansalaisvelvollisuus ole. Itse samassa tilanteessa sain paljon kavereita, jopa pari ystävää. 

Olen kuunteleva ja empaattinen. Silti minulla on tiukasti myös omat kantani asiaan. En siis ole nöyristelevä lammas, joka yrittää olla mieliksi tilanteessa kuin tilanteessa. 

Ymmärrän, jos tähän ei ole eväitä. Ei sitten vain ole ja se on ikävä kohtalo. 

Uskallan väittää, että olen tätä paljon enemmän ja aidommin kuin sinä ikinä, mutta silti sinun kaltaiset saavat niitä ystäviä jatkuvasti. Tai ehkä kaltaisenne löytävät toisensa? En minäkään ole muille mieliksi, mikäli sillä tarkoitetaan itsensä unohtamista ja suoranaista valehtelua siitä, millainen olen. Enkä ole nöyristelevä lammas. Vaikka nöyryys itsessään on ihmisessä ihan suotava piirre, se vain ei tarkoita sitä, mitä sinä luulet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei tule ovikelloa soittamaan ja ystäväksi pyytämään. Täytyy olla oma-aloitteisuutta ja uteliaisuutta uusiin asioihin. , mennä mukaan. Kyllä se on omissa käsissä ihmissuhteet.

Olen yrittänyt nyt yhdeksän vuotta, niin kauan kun olen ollut äiti ja asunut uudella paikkakunnalla. Olen mennyt mukaan, puhunut, kysynyt, pyytänyt, ehdottanut ... sillä tuloksella, että joskus olen saanut lenkkiseuraa, kerran käytiin kesäteatterissa. Yhtään ystävää ei ole käteen jäänyt, ei leikkipuistosta, ei opiskelupaikasta, ei harrastuksesta. Paljon on tuttuja, joiden kanssa vaihtaa muutama sana kun jossain nähdään, mutta se ei ole sama asia kuin että olisi ihminen tai kaksi elämässä joiden kanssa tehdä asioita, pohtia maailman menoa. 

Olen nyt lopettanut yrittämisen (jonka kainosti pidin niin tunkeilemattomana kuin osasin) ja olen prosessoimassa tätä kaikkea, yritän hyväksyä, että minussa on jotain niin pahasti vialla, ettei ihmiset halua muuta kuin moikata. Yritän olla katkeroitumatta siitä, että olen näkymätön. Yritän todella. 

Olet tylsä ja mitäänsanomaton tai sitten jopa epämiellyttävä jollain tavoin. 

Miksi muiden pitäisi ystävystyä kanssasi? Ei se mikään kansalaisvelvollisuus ole. Itse samassa tilanteessa sain paljon kavereita, jopa pari ystävää. 

Olen kuunteleva ja empaattinen. Silti minulla on tiukasti myös omat kantani asiaan. En siis ole nöyristelevä lammas, joka yrittää olla mieliksi tilanteessa kuin tilanteessa. 

Ymmärrän, jos tähän ei ole eväitä. Ei sitten vain ole ja se on ikävä kohtalo. 

Uskallan väittää, että olen tätä paljon enemmän ja aidommin kuin sinä ikinä, mutta silti sinun kaltaiset saavat niitä ystäviä jatkuvasti. Tai ehkä kaltaisenne löytävät toisensa? En minäkään ole muille mieliksi, mikäli sillä tarkoitetaan itsensä unohtamista ja suoranaista valehtelua siitä, millainen olen. Enkä ole nöyristelevä lammas. Vaikka nöyryys itsessään on ihmisessä ihan suotava piirre, se vain ei tarkoita sitä, mitä sinä luulet. 

Ohis...kyllä. Ainakin mulla 99% ystävistäni on jokseenkin samanlaisia kuin itsekin olen. Lika barn leka bäst.