Lue keskustelun säännöt.
Miksi hermot pettää jatkuvasti 6-vuotiaan kanssa? Huono omatunto...
03.12.2007 |
Kaikkea aina puolustellaan sillä että se vaan on just siinä iässä. Eihän aina voi olla ' se' ikä? Uhmaiät, murrosiät, tajuaminen että on yli 20, kolmenkympin kriisi, neljänkympin kriisi, viidenkympin villitys... Elämähän olisi silloin syntymästä saakka yhtä kriisiä ja kaaosta.
Mutta asiaan. Minulla on aika temperamenttinen 6-vuotias. Joka ilta luettuani iltasadun ja katseltuani hetken nukahtavaa lastani, päätän olla seuraavana päivänä kärsivällisempi ja osallistuvampi, kiinnostuneempi hänen tekemisistään ja kaikkea. Ja miten siinä käy? Jossain vaiheessa huomaan taas parkuvani ja rimpuilevani samalla henkisellä tasolla hänen kanssaan.
Olen yh, mutta en suinkaan ainoa päivittäinen aikuiskontakti. Suku on lähellä, lapsi esikoulussa ja hoidossa n.6-7h per arkipäivä. Apua on haettu myös neuvolan kautta eri yksiköistä. Jotenkin vaan tuntuu että tenava tietää justiinsa eikä melkein mistä narusta vetää. Jos ei muuta niin kiroilua, jopa lyömistä. Uhkailut, jäähyt eivätkä takavarikot auta, se on vuosien mittaan koettu ja nähty.
Miten te muut säilytätte hermonne? Tokihan lapsi on pääsääntöisesti oikein mukava, sopeutuvainen, huolellinen, kiltti ja ties mitä. Mutta kaiken kiukun hän purkaa minuun, ei edes isäänsä, muista nyt puhumattakaan.
Kommentit (3)
7-vuotiaan tytön kanssa. Hän saa voimakkaita raivokohtauksia esim. kaupassa ellei saa tahtoaan läpi. Narisee ja kiukuttelee aamuisin joka asiasta, Kaikki kuten sinun kuvauksessasi. Olen myös yh. mutta lapsi on aika paljon myös isällään. Hänen kanssaan ei " temppuile" vaan tottelee ja on rauhallisesti. Minuun ilmeisesti purkaa kaikki paineensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi taitaa viettää aikaa vähempi isänsä kanssa? Se selittää asiaa. Samaten se että olette samaa sukupuolta, ja kolmanneksi että isällä on yleensä äitiä enempi auktoriteettiä! Se kun sanoo niin tapahtuu.
En sano että kenenkään lapsi on PAHA tai muuten ADHD mutta en ymmärrä miten voi sanoa käsi sydämellä ettei lapseen auta mikään. Tai sitten niitä itse käyttää väärin, antaa lapselle periksi ja lapsi kokeilee milloin annat periksi.
Voihan se olla syvää luottamustakin kun lapsi tietää että suhun voi purkaa tunteitaan ja hyväksyt ne? Mutta jos rähjäät takasin niin herää ulkopuolisena ajatus että hakeeko lapsi sulta huomiota?
Mitä vaadit lapselta? Liikaa vai et mitään? Kuoritko perunat, puetko häntä?
Ehkä lapsella on suruja tai harmia? Uusia muutoksia elämässä?
Vaikka lapsi ei kerro niin kerro sinä päivittäin lapsen hyviä puolia, kiitä ja rohkaise. Tunteet on hyvä juttu. Kerro omistakin tunteista.
Kun ap kerroit että apua on haettu muulata neuvolan kautta niin mitä on sanottu? Miten on autettu eteenpäin?
Meillä tepsii rauhottuminen eli pidetään kotipäiviä. Puhelimet kiinni, ovisummeri pois päältä, käydään aamulla ja illalla suihkussa tai lämmitetään vaikka sauna aamusta tai päivällä. Ihan vaan ollaan ja rauhoitutaan kaikesta hälinästä ja muista ihmisistä. Ei katsota telkkaria eikä kuunnella mitään muutakaan. Nyt tosin joululauluja ollaan keittiössä kuunneltu samalla kun poika leikkaa saksilla askartelupahvia tai muovailee kun minä teen paperitöitä vieressä. Ihan vaan rauhallista yhdessä oloa ilman minkäänlaista kiirettä. Joskus otan viltin keittiön lattialle ja poika loikilee siinä. Joskus hieron poikaa jaloistä ja sääristä jollain kivalla aromaattisella öljyllä. Kyllä on loppunut kiukuttelut. Hoidossa olo päiviä vähennettiin. Ja hoitopäiviä lyhettiin.
Jos temppuilee, mennään yhdessä istumaan eteiseen jäähylle. Käytetään keskustelevaa jäähyä. Aikuinen istuu siellä lapsi sylissä ja keskustellaan mikä on kiellettyä ja mikä ei.
Toivottavasti teilläkin rauhoittuu!