Gerontologia tutkii maanjäristyksiä ja niihin liittyviä asioita
Haluatko Miljonääriksi ohjelmassa taas järjen jättiläinen.
Kommentit (16)
onneks putosi nopeasti, sen verran raskaalta vaikutti ettei kauempaa ois jaksanutkaan katsoa
Kauppatieteilijöistä on tullut jo iät ja ajat huomattua, että monet heistä eivät ole älyllä pilattuja.
Jos ei oljenkorsia olisi ollut käytettävissä, niin silloin tuo olisi ollut jo vähän ymmärrettävämpää. Tosin lukiossahan tuokin asia kerrotaan ellei jo peruskoulussa. Pitäisi tietää, jos yliopistossa opiskelee.. Itsekin tiesin, vaikken ole muuta käynyt kuin peruskoulun.
No oli kyllä kaksi tavallisen tyhmää naista peräkkäin.
Se edellinenkään ei tiennyt yhtään mitään. Eikä ollu yleisö kauheasti fiksumaa.
Kysyttiin, että kuka yleisurheilija teki maailmanennätyksen Helsingin Olympiastadionilla 29. heinäkuuta 1982. a) Lasse Viren b) Tiina Lillak c) Arto Bryggare d) Pekka Päivärinta
Tytsy ei tietenkään tiennyt (kun ei ollut mitään sitä aikaisemminkaan tiennyt) niin käytti yleisöoljenkorren. Kaksi pönttöpäätä julisti että se oli itsestäänselvästi Lasse Viren, joka kaatumisen jälkeen nousi ja teki maailmanennätyksen. Voi tsiisus. Vuonna 1982!!! Kolmas sentään tiesi että se on Tiina Lillak. Mutta tytsy totesi, että kyllä hänkin tietää Lasse Virenin muttei ole kuullut Tiina Lillakista, että kyllä se on Viren.
Toi nyt oli sentään edes vähän vaikea, kun ne edelliset oli ihan hupikysymyksiä-
Ensimmäinen kysymys sai jo nikottelemaan (Manitoba, Rahattoba, Pengarnatoba ja yhtä vaihtoehtoa en muista).
Tällä miehellä on selkeesti helpompia kysymyksiä.
Poikaystävä häpesi katsomossa silmät päästään. Kävi sääliksi.
No eipä ole ruudinkeksijöitä nuo pari mimmiä, jotka eivät suoriudu noista karsintakysymyksistä, toinen niistä vastasi kaksi kertaa putkeen väärin.
Tosi ärsyttävältä vaikutti tämä Vaasalinenn😬
Tässä taas nähtiin, että ei se akateeminen koulutus sen parempaa yleissivistystä takaa, vaikka tällä palstalla niin väitetäänkin.
Vierailija kirjoitti:
Tällä miehellä on selkeesti helpompia kysymyksiä.
No ei oo. Ekat pari oli helppoja joo, mutta niin oli ton äskeisenkin: Manitoba, Fyrkkatoba, Pengarnatoba vai Rahatoba. Kysyttiin Kanadan provinssia. Jaa tää miettii että voisko se olla toi Pengarnatoba...
Ei noi muijat olis tienny mitään tosta presidenttikysymyksestä esim. Toi mies vaan tietää, niin se tuntuu että ne on helppoja.

Itse ainakin olisin osannut yhdistää Ahtisaaren ja Namibian.
N

Niin. Nyt ei puhuttu sinusta, vaan niistä kahdesta edellä olleesta. Toinen ei tajunnut edes sitä, kun kysyttiin että minkä niminen henkilö keksi tunnetun mielipidemittaussysteemin. Vaihtoehdot olivat tyyliin Peter Röntgen... George Gallup.
Hmmmm..... taidan kyllä nyt käyttää oljenkorren. Toinen mietti kysymystä että "Missä kaupungissa sijaitsee Sergelin tori". Öööö, mä oon käyny Tukholmassa ja siellä kyllä taisi sellainen tori olla. Mutta voisko olla että se oliskin kuitenkin Berliinissä?? öööö.
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen kysymys sai jo nikottelemaan (Manitoba, Rahattoba, Pengarnatoba ja yhtä vaihtoehtoa en muista).
Fyrkkatoba taisi olla.
Joo, itsekin katsoin aika huvittuneena tuota. Todella typerästi teki, vaikutti todella yksinkertaiselta. :D No, ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu.