Selvittämätön suhde, joka on jäänyt vaivaamaan? Saavuttamaton rakkaus tms.

Onhan niitä. Pitää vaan unohtaa.

Hyvä aloitus! En kyllä ole varma, viitsinkö avautua. Sattuneista syistä aika henkilökohtainen juttu.

Käsittämätöntä kemiaa kahden ihmisen välillä, "väärään aikaan, väärään suuntaan" näin Vartiaista lainatakseni. Ei tule koskaan johtamaan mihinkään, vaikka molemmilla sydän hypähtää toisen nähdessä. Aina ei vaan voi onnistua.

Ujous ja väärä ajoitus ovat vieneet saumani hyvinkin potentiaalisissa tapauksissa.

Ujous ja epävarmuus pilasivat vuosisadan rakkaustarinani. Ikinä en tule pääsemään siitä yli. Hän kyllä pääsi. 

Onhan näitä. Tulen surulliseksi kun ajattelenkin. Ja sitten yksi tämmöinen, joka ottaa yhteyttä vain kun haluaa nettiseksiä. Minä roikun ja pikku murutkin kelpaa.

Aivan liian satuttava aihe tänne raadeltavaksi.

Joku toimittaja yrittää lypsää ilmaista materiaalia roskajulkaisuun, vai?

On mulla. Raastavinta on, ettei miehellä(kään) ole ollut ketään. Olisin se oikea.

Ei se aina kannata uusi yrityskään. Ensimmäisen ihastukseni, ensisuudelmani, oli niin ihana että ujostelin seuraavaa tapaamista ja kaikki kariutui epävarmuuteeni. Parin vuoden päästä rohkaistuin uudestaan ja tein aloitteen. Ei se toiminutkaan. Tunteenpalo poikaa/miestä kohtaan ei ollut enää niin suuri kuin näyttämisen halu "nuorelle itselleni" että kyllä minä tähän pystyn. Menin sänkyyn asti sillä samalla tsempillä, ja kuulostelin itseäni vasta jälkeenpäin että enhän minä tätä poikaystävää (tässä elämänvaiheessa enää!) halua. Halusin vain päästä tasoihin itseni kanssa :(

Vierailija kirjoitti:

Käsittämätöntä kemiaa kahden ihmisen välillä, "väärään aikaan, väärään suuntaan" näin Vartiaista lainatakseni. Ei tule koskaan johtamaan mihinkään, vaikka molemmilla sydän hypähtää toisen nähdessä. Aina ei vaan voi onnistua.

Vähän sama juttu mulla. En tosin tiedä, hypähtääkö sen toisen sydän mihinkään suuntaan - paitsi ehkä pelästyksestä - mutta jotain käsittämätöntä kemiaa välillämme on. Joskus minusta tuntuu, että se toinen(kin) haluaa pitkittää yhdessäoloamme ja katsoo välillä vähän liian pitkään silmiin ja koskettaa turhan usein ja kauan. Mutta enemmän epäilen, että nämä kaikki ovat houreisen, rakastuneen mieleni luomia hallusinaatioita. TOSIN tämän kemian ovat huomanneet muutkin - tai siis ovat pistäneet merkille läheiset välimme ja käsittämättömän yhteytemme. He eivät kylläkään osaa edes kuvitella tunteitani, onneksi.

Nuoruudessani oli mies, joka oli oikeastaan paras ystäväni. Välillämme ei koskaan tapahtunut mitään, vaikka olin häneen kovin rakastunut. Myöhemmin tuo mies on sanonut, että olen hänen elämänsä suurin ja ainoa oikea rakkaus. Olemme edelleen ystäviä, ja olen hänen vaimonsa kanssa hyvä ystävä myös, mutta silti tämä mies välillä sanoo minulle, että mikäli asiat olisivat menneet oikein, minä olisin hänen vaimonsa. Enpä tiedä - ehkä tällainen katkeransuloinen (?) saavuttamaton rakkaus sopii meille. Edelleenkään välillämme ei tapahdu mitään sopimatonta eikä tule tapahtumaan.

Mihin lehteen sä  ap keräät aineistoa?Ilta-Sanomiin vai Me naisiin?

Kertaalleen on mua lainattu joten enää en auta jutunteossa.

Erään miehen miettiminen tuo vieläkin oudon olon pintaan. Viimeisestä tapaamisestamme on varmaan 10 vuotta. Meidän välillä oli jotain ihmeellistä,pyörryttävää,jotan mitä ei voi selittää. Sellaista ettei tiennyt tuleeko itku vai naurattaako,mutta mitään ei uskaltanut tehdä ettei se hetki jotenkin hajoaisi. Pelkkä halaus,pelkkä käsivarsien kosketus vierekkäin istuen oli jotain ihan sairasta.

Puhuimme tästä myös,ja koimme aivan samoin.koskaan emme päässeet seurusteluun asti,näimme satunnaisesti juhlissa.Olin itse vielä ihan lapsellinen ja ujokin,ja kaikenlisäksi saman aikaan minulla oli alkamassa vakava suhde tosen (nykyisen) kanssa. . En ole uskaltanut ajatella miten olisi käynyt jos olisin silloin mennytkin siihen toiseen suuntaan. Siihen pyörryttävään ja outoon mutta jotenkin itkettävän turvalliseen ja lämpimään syliin. Valitsin järjellä,ja tässä ollaan. En haikaile vakavissani,mutta tuskin koskaan unohdan.

Vierailija kirjoitti:

Ujous ja epävarmuus pilasivat vuosisadan rakkaustarinani. Ikinä en tule pääsemään siitä yli. Hän kyllä pääsi. 

Oletko varma, että hän pääsi? Oletteko puhuneet asiasta vai onko se omaa tulkintaasi? Joskus on vain pakko jatkaa eteenpäin, jos luulee, ettei toista kiinnosta eikä asiaan saa selvyyttä. Se voi silti vaivata vielä vuosikymmenien päästäkin.

Kyse ystävyydestä. Mutta aivan eri elämäntilanteessa oleva ihminen ja paljon vanhempi minua. Niin ihmeellisen tutulta tuntui tämä ihminen. Paikassa jossa tapasimme, ei ollut mahdollisuutta tästä asiasta keskustella. Puhuimme muita, vaikka olisi tehnyt mieli sanoa paljonkin hänelle. Joku ihmeellinen yhteys meillä oli.

Kaksi vuotta on jo siitä kun olemme viimeksi nähneet ja jutelleet. Vieläkin on ikävä ja olisi mukava jutella. Mutta ei törmätä edes vahingossa koskaan.