Muita pariskuntia, jotka eivät ole koskaan puhuneet lapsista mitään?

Emme mekään ole. Yhdessäoloa takana 8v. Ei olla puhuttu häistä, ei lapsista ei mistään. Epäilen, ettei meistä kumpikaan oikein tiedä mitä haluaa. Elämme päivä kerrallaan ja olemme onnellisia. 😊

Tuo on aika tavallista alle 30-vuotiailla tai jos ei ole varma mielipiteestään suuntaan tai toiseen.

Aika outoa sillä jos ei jaa samoja arvoja ja halua samoja asioita tulevaisuudessa niin mistä tietää että on oikean ihmisen kanssa? Te vaan hengaatte yhdessä ja joku maanantai toinen päättää ettei tämä ole sitä mitä halusin/olet väärä kumppani?

Aloimme seurustella kun minä olin 22v ja mies 25v ja aluksi keskustelimme kaikki asiat maan ja taivaan väliltä. Puoli yötä meni paneskeluun ja puhumiseen kun se toinen kiinnosti joka tasolla niin paljon.

Ei ole paljoa yllätyksiä vuosien mittaan tullut kun toisen oppi aika äkkiä tuntemaan perin pohjin ja molemmat oli avoimia.

Lapset tuli käsiteltyä jo ensimmäisen viikon aikana. Molemmat halusi lapsia mutta ei heti. Siinä mies kyllä yllätti että hän kertoi että haluaa naimisiin ennen lapsia ja mies on ateisti eli ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Me olemme olleet alusta asti hyvä tiimi ja kaikki natsaa yhteen arvomaailmasta talouteen ja kodinhoitoon ym. Toki on pieniä ongelmiakin. Aluksi miehen oli vaikea välillä käsittää minun ajatuksenjuoksua joka ei ole ihan samalla tavalla looginen kuin inssillä ;) mutta kyllä se naisen logiikkakin vähitellen aukesi. Olemme molemmat myös itsepäisiä ja haluamme määrätä mutta aika hioo pahimmat särmät. Mutta jos tärkeistä asioista ei keskustella niin tuskin olisimme enää yhdessä.

Nyt olemme olleet yhdessä 27 vuotta ja lapsia on kaksi...20v ja 16v.

Vierailija kirjoitti:

Aika outoa sillä jos ei jaa samoja arvoja ja halua samoja asioita tulevaisuudessa niin mistä tietää että on oikean ihmisen kanssa? Te vaan hengaatte yhdessä ja joku maanantai toinen päättää ettei tämä ole sitä mitä halusin/olet väärä kumppani?

Aloimme seurustella kun minä olin 22v ja mies 25v ja aluksi keskustelimme kaikki asiat maan ja taivaan väliltä. Puoli yötä meni paneskeluun ja puhumiseen kun se toinen kiinnosti joka tasolla niin paljon.

Ei ole paljoa yllätyksiä vuosien mittaan tullut kun toisen oppi aika äkkiä tuntemaan perin pohjin ja molemmat oli avoimia.

Lapset tuli käsiteltyä jo ensimmäisen viikon aikana. Molemmat halusi lapsia mutta ei heti. Siinä mies kyllä yllätti että hän kertoi että haluaa naimisiin ennen lapsia ja mies on ateisti eli ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Me olemme olleet alusta asti hyvä tiimi ja kaikki natsaa yhteen arvomaailmasta talouteen ja kodinhoitoon ym. Toki on pieniä ongelmiakin. Aluksi miehen oli vaikea välillä käsittää minun ajatuksenjuoksua joka ei ole ihan samalla tavalla looginen kuin inssillä ;) mutta kyllä se naisen logiikkakin vähitellen aukesi. Olemme molemmat myös itsepäisiä ja haluamme määrätä mutta aika hioo pahimmat särmät. Mutta jos tärkeistä asioista ei keskustella niin tuskin olisimme enää yhdessä.

Nyt olemme olleet yhdessä 27 vuotta ja lapsia on kaksi...20v ja 16v.

Varmaan ne, joilla on tulevaisuuden suhteen selkeitä odotuksia, ottavat nämä asiat herkemmin puheeksi. Kaikilla ei kuitenkaan ole kovin tarkkoja haaveita tai suunnitelmia. Minä esimerkiksi olen aina ollut työni suhteen hyvin päämäärätietoinen, mutta parisuhteen ja perhe-elämän osalta minulla ei ole selkeitä suunnitelmia. En ole koskaan haaveillut häistä ja avioliitosta, omakotitalosta tai ylipäätään mistään tietynlaisesta asumismuodosta, lasten lukumäärästä tai sukupuolesta. Nämä aiheet eivät herätä minussa oikein mitään tuntemuksia enkä siksi ole tuntenut tarvetta erityisesti keskustella näistä. Olenkin mennyt elämässäni pitkälti tilanteen mukaan. Joissain suhteissa olen ollut avoin avioliitolle ja perheen perustamiselle, joissain en. Yksikään suhteeni ei kuitenkaan ole kestänyt niin pitkään, että vakiintuminen perinteisessä mielessä olisi ollut ajankohtaista. Vaikka joku ehkä näkee sen, että parisuhteita on ollut useita eivätkä ne ole kestäneet paria vuotta kauempaa, epäonnistumisena, itse koen eläneeni hyvää ja onnellista elämää. En koe, että minulta puuttuisi mitään tai että minulla olisi paineita johonkin suuntaan. Olen nyt 36-vuotias ja tiedän, että mikäli haluaisin lapsia, olisi jo ryhdyttävä toimeen, mutta en oikeastaan usko, että lapsettomaksi jääminen lopulta haittaisi minua.

Vierailija kirjoitti:

Aika outoa sillä jos ei jaa samoja arvoja ja halua samoja asioita tulevaisuudessa niin mistä tietää että on oikean ihmisen kanssa? Te vaan hengaatte yhdessä ja joku maanantai toinen päättää ettei tämä ole sitä mitä halusin/olet väärä kumppani?

Aloimme seurustella kun minä olin 22v ja mies 25v ja aluksi keskustelimme kaikki asiat maan ja taivaan väliltä. Puoli yötä meni paneskeluun ja puhumiseen kun se toinen kiinnosti joka tasolla niin paljon.

Ei ole paljoa yllätyksiä vuosien mittaan tullut kun toisen oppi aika äkkiä tuntemaan perin pohjin ja molemmat oli avoimia.

Lapset tuli käsiteltyä jo ensimmäisen viikon aikana. Molemmat halusi lapsia mutta ei heti. Siinä mies kyllä yllätti että hän kertoi että haluaa naimisiin ennen lapsia ja mies on ateisti eli ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Me olemme olleet alusta asti hyvä tiimi ja kaikki natsaa yhteen arvomaailmasta talouteen ja kodinhoitoon ym. Toki on pieniä ongelmiakin. Aluksi miehen oli vaikea välillä käsittää minun ajatuksenjuoksua joka ei ole ihan samalla tavalla looginen kuin inssillä ;) mutta kyllä se naisen logiikkakin vähitellen aukesi. Olemme molemmat myös itsepäisiä ja haluamme määrätä mutta aika hioo pahimmat särmät. Mutta jos tärkeistä asioista ei keskustella niin tuskin olisimme enää yhdessä.

Nyt olemme olleet yhdessä 27 vuotta ja lapsia on kaksi...20v ja 16v.

Tämä menee nyt ohi aiheen, mutta mitä ihmettä tarkoittaa "inssin logiikka" ja "naisen logiikka"? Aika outoa, että mielestäsi sinun ja miehesi kommunikaatio-ongelmien syynä on miehesi kohdalla hänen ammattinsa ja sinun kohdallasi sukupuoli. Se, jos satut olemaan epälooginen, on kyllä persoonasi piirre eikä johdu sukupuolesta. Kaikki naisethan, tai edes enemmistö, eivät toimi minkään "naisen logiikan" mukaan, ja pitämällä yllä myyttiä naisten epärationaalisuudesta vedetään mattoa niiden naisten jalkojen alta, joiden älyssä ja logiikassa ei ole mitään vikaa.

Me tavattiin 21-vuotiaina eikä muistaakseni puhuttu yhtään mitään lapsista n. 7 vuoteen. Sitten molemmat yhtä aikaa totesivat haluavansa lapsia.

Minusta on omituista, ettei jutella. Vaikkei kummallekaan olisi ajankohtaistakaan, luulisi että noin tavallisesta asiasta tulisi jossain vaiheessa automaattisesti juteltua. Kyllä me jutellaan paljonkin sellaisistakin asioista, jotka ei liikuta meidän elämää henkilökohtaisesti, mutta jotka on kiinnostavia yleisessä mielessä. 

5:lle vastaus...mies nyt vaan sattuu olemaan oikeasti inssi ja on sellainen kuin inssin ajatellaan yleisesti olevan. Hän menee elämässä ja ajatuksissa a:sta b:hen ja minä taas käyn siinä välillä ensin c:ssä ja d:ssä ja välillä olen jossain ö:ssä. Mutta se ei tarkoita että olisin jotenkin tyhmä vaan erilainen.

Voihan se suhteessa olla toisinkin päin tai sitten ollaan jotain ihan muuta mutta ME nyt vaan olemme tällaisiä...ilman mitään sukupuolivouhkaamisia.

Mun mies kysyi multa oma-aloitteisesti tokilla treffeillä, että haluanko lapsia ja kertoi oman kantansa asiaan.