Miten välttelevä kiintymyssuhde syntyy?

Olette varmaan lukeneet kiintymyssuhteista, se on sen verran perusasia lasten kanssa. Minulla on vain vähän epävarmuutta, että tajuanko käytännössä, että mistä siinä on kysymys.

Ap

Narsistn lapsena.

Narsistin lapsi saattaa jopa ihannoida vanhempansa autoa yms materiaa. Vanhempi on kuitenkin etäinen.

Oikeassa kiintymyssuhteessa lapsi uskaltaa purkaa myös ne kielteiset tunteet ja ikävän tunteet.

Suurimmalla osalla suomalaisista taitaa olla tuo kiintymysmalli. Joten ei se mitään narsistivanhempia vaadi. Ihan tavallista autoritääristä kasvatusta ja pärjäämisen korostamista.

Vierailija kirjoitti:

Narsistn lapsena.

Tätä pelkäsinkin... No mutta mitä se narsisti sitten käytännössä tekee? Millä saa sen kiintymyssuhteen pilattua?

Ap

Silloin kun vanhempi jättää vastaamatta lapsen tarpeisiin. Jättää esim. vain huutamaan sänkyyn.

Vierailija kirjoitti:

Silloin kun vanhempi jättää vastaamatta lapsen tarpeisiin. Jättää esim. vain huutamaan sänkyyn.

Tai vastaa lapsen tarpeisiin vain osittaisesti - esimerkiksi ylistää lasta kovasti tämän onnistuessa ja jättää yksin epäonnistumisen hetkellä.

Tällaisia kasvatuskeinoja on paljon, ja tälläkin palstalla usein kannustetaan esimerkiksi jättämään "ininät" ja "lahkeessa roikkumiset" huomiotta ja palkitsemaan reippaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Suurimmalla osalla suomalaisista taitaa olla tuo kiintymysmalli. Joten ei se mitään narsistivanhempia vaadi. Ihan tavallista autoritääristä kasvatusta ja pärjäämisen korostamista.

Mitä autoritäärinen kasvatus sisältää? Onko esim. se sitä, jos lapsen ruokatoiveita ei ikinä toteuteta? Tai kun lapsen auttamisyritykset torpataan: "ei sitä noin tehdä"?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin kun vanhempi jättää vastaamatta lapsen tarpeisiin. Jättää esim. vain huutamaan sänkyyn.

Tai vastaa lapsen tarpeisiin vain osittaisesti - esimerkiksi ylistää lasta kovasti tämän onnistuessa ja jättää yksin epäonnistumisen hetkellä.

.

No tämä selittäisi paljon, kun kaverilla on ihan ookoo itsetunto, mutta kun mokaa, niin menee ihan käsittämättömän romuksi pienestä inhimillisestä mokastakin.

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurimmalla osalla suomalaisista taitaa olla tuo kiintymysmalli. Joten ei se mitään narsistivanhempia vaadi. Ihan tavallista autoritääristä kasvatusta ja pärjäämisen korostamista.

Mitä autoritäärinen kasvatus sisältää? Onko esim. se sitä, jos lapsen ruokatoiveita ei ikinä toteuteta? Tai kun lapsen auttamisyritykset torpataan: "ei sitä noin tehdä"?

Ap

Esimerkiksi nuo voivat olla autoritäärisen kasvatuksen ilmentymiä. Lyhyesti sanoen kyseessä on yksisuuntainen ihmissuhde, jossa aikuinen kasvattaa ja lapsi tottelee - tai ei tottele.

Eli kasvatustilanteissa kyse voisi olla kannustuksen puutteesta. Mutta kiintymyssuhteissa tarkoitetaan kai muutakin kuin tietoisia kasvatustilanteita. Kun kyse on vuorovaikutuksesta, jossa vanhemman toiminta ei ole niin tietoista, niin miten tuo välttelevä kiintymyssuhde siinä muodostuu?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Eli kasvatustilanteissa kyse voisi olla kannustuksen puutteesta. Mutta kiintymyssuhteissa tarkoitetaan kai muutakin kuin tietoisia kasvatustilanteita. Kun kyse on vuorovaikutuksesta, jossa vanhemman toiminta ei ole niin tietoista, niin miten tuo välttelevä kiintymyssuhde siinä muodostuu?

Ap

Ei nyt välttämättä noinkaan. Lasta nimenomaan kannustetaan sanan alkuperäisessä merkityksessä. Teet näin, niin olet arvokas.

Suurin osa kasvattamisesta tapahtuu mallioppimisen avulla. Välttelevässä

kiintymysmallissa on se huono puoli, että vanhempi itse harvoin kyseenalaistaa omaa kotikasvatustaan, ja näin ollen muutoksen mahdollisuus pienenee. Okei, olihan mun äitini kylmä ja äkkipikainen, mutta sellaista se siihen aikaan oli, ja hyvinhän tässä on pärjätty. Olen oppinut tekemään työtä tavoitteideni eteen, jne. Kuulostaako tutulta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kasvatustilanteissa kyse voisi olla kannustuksen puutteesta. Mutta kiintymyssuhteissa tarkoitetaan kai muutakin kuin tietoisia kasvatustilanteita. Kun kyse on vuorovaikutuksesta, jossa vanhemman toiminta ei ole niin tietoista, niin miten tuo välttelevä kiintymyssuhde siinä muodostuu?

Ap

 Okei, olihan mun äitini kylmä ja äkkipikainen, mutta sellaista se siihen aikaan oli, ja hyvinhän tässä on pärjätty. Olen oppinut tekemään työtä tavoitteideni eteen, jne. Kuulostaako tutulta?

Isä on sanonut jotain tuon tapaista. Että mistään ei mitään apuja saanut ja itse piti pärjätä. Samaa itse pärjäämistä odottaa lapsiltaan. Sitten ristiriitaisesti sanoo kuitenkin, että haluaa auttaa kaikin tavoin. Silloin tulee vähän mieleen, että mikä koira tähän nyt on haudattuna.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kasvatustilanteissa kyse voisi olla kannustuksen puutteesta. Mutta kiintymyssuhteissa tarkoitetaan kai muutakin kuin tietoisia kasvatustilanteita. Kun kyse on vuorovaikutuksesta, jossa vanhemman toiminta ei ole niin tietoista, niin miten tuo välttelevä kiintymyssuhde siinä muodostuu?

Ap

 Okei, olihan mun äitini kylmä ja äkkipikainen, mutta sellaista se siihen aikaan oli, ja hyvinhän tässä on pärjätty. Olen oppinut tekemään työtä tavoitteideni eteen, jne. Kuulostaako tutulta?

Isä on sanonut jotain tuon tapaista. Että mistään ei mitään apuja saanut ja itse piti pärjätä. Samaa itse pärjäämistä odottaa lapsiltaan. Sitten ristiriitaisesti sanoo kuitenkin, että haluaa auttaa kaikin tavoin. Silloin tulee vähän mieleen, että mikä koira tähän nyt on haudattuna.

Ap

Ei siinä mitään koiraa ole haudattuna. Lähtökohtaisesti jokainen terve vanhempi haluaa hyvää lapselleen. Mutta sitten kun lapsi ei vastaakaan odotetulla tavalla - epäonnistuu tai ei osaa arvostaa vanhempansa apua - katsotaan mikä primitiivireaktio sieltä vanhemman selkärangasta tulee.

Vierailija kirjoitti:

Suurimmalla osalla suomalaisista taitaa olla tuo kiintymysmalli. Joten ei se mitään narsistivanhempia vaadi. Ihan tavallista autoritääristä kasvatusta ja pärjäämisen korostamista.

Onkohan tästä "oikeus" kokea itsensä traumatisoituneeksi. Jos kerran suurinosa on käynyt tämän lävitse ja itse ei ole mielenterveyden rakoillessa edes saanut opintoja päätökseen, mutta muut senkun näyttää porskuttavan opiskeluun, työhön ja perhe-elämään. Olenko jotenkin heikompi? En ole Ap, vaan tämä keskustelu veti minua puoleensa koska psyk. asiat kiinnostaa (syystä).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurimmalla osalla suomalaisista taitaa olla tuo kiintymysmalli. Joten ei se mitään narsistivanhempia vaadi. Ihan tavallista autoritääristä kasvatusta ja pärjäämisen korostamista.

Onkohan tästä "oikeus" kokea itsensä traumatisoituneeksi. Jos kerran suurinosa on käynyt tämän lävitse ja itse ei ole mielenterveyden rakoillessa edes saanut opintoja päätökseen, mutta muut senkun näyttää porskuttavan opiskeluun, työhön ja perhe-elämään. Olenko jotenkin heikompi? En ole Ap, vaan tämä keskustelu veti minua puoleensa koska psyk. asiat kiinnostaa (syystä).

Tuon voisi selittää se, että vaikka välttelevä kiintymyssuhde on yleisin, niin useimmilla se ei ole kuitenkaan niin vahvasti välttelevä, että se estäisi pääsemästä elämässä eteenpäin.

Sitten jos on kuten sinä, että opintojakaan ei saa tehtyä, niin eiköhän siinä ole tapahtunut vakavampia "rikkomuksia", jotka ovat tehneet voimakkaasti kiintymyssuhteesta välttelevän.

Vierailija kirjoitti:

Suurimmalla osalla suomalaisista taitaa olla tuo kiintymysmalli. Joten ei se mitään narsistivanhempia vaadi. Ihan tavallista autoritääristä kasvatusta ja pärjäämisen korostamista.

Ei ole. Tutkitusti suurimmalla osalla suomalaisista naisista on hyvä ja turvallinen kiintymyssuhde. Suomalaisilla miehillä välttelevä kiintymyssuhde on yleisempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kasvatustilanteissa kyse voisi olla kannustuksen puutteesta. Mutta kiintymyssuhteissa tarkoitetaan kai muutakin kuin tietoisia kasvatustilanteita. Kun kyse on vuorovaikutuksesta, jossa vanhemman toiminta ei ole niin tietoista, niin miten tuo välttelevä kiintymyssuhde siinä muodostuu?

Ap

 Okei, olihan mun äitini kylmä ja äkkipikainen, mutta sellaista se siihen aikaan oli, ja hyvinhän tässä on pärjätty. Olen oppinut tekemään työtä tavoitteideni eteen, jne. Kuulostaako tutulta?

Isä on sanonut jotain tuon tapaista. Että mistään ei mitään apuja saanut ja itse piti pärjätä. Samaa itse pärjäämistä odottaa lapsiltaan. Sitten ristiriitaisesti sanoo kuitenkin, että haluaa auttaa kaikin tavoin. Silloin tulee vähän mieleen, että mikä koira tähän nyt on haudattuna.

Ap

Ei siinä mitään koiraa ole haudattuna. Lähtökohtaisesti jokainen terve vanhempi haluaa hyvää lapselleen. Mutta sitten kun lapsi ei vastaakaan odotetulla tavalla - epäonnistuu tai ei osaa arvostaa vanhempansa apua - katsotaan mikä primitiivireaktio sieltä vanhemman selkärangasta tulee.

Tässä oli hyvin selitetty, miten kiintymyssuhdemalli periytyy. Minäkin tuohon valitettavasti törmäsin, kun esikoiselle tuli uhmaikä. Enkä vieläkään rehellisesti sanottuna tiedä, olenko pystynyt katkaisemaan sukupolvien kierteen. Yrittänyt olen kyllä kaikkeni, mutta olen kyllä paljon sellaista lapsille sanonut ja siten toiminut, että jälkikäteen on kaduttanut.

Mutta tiedän kyllä ihan samalla tavalla jatkuvasti toimineita vanhempia, jotka eivät ole myöntäneet itselleen, että kohtelevat lapsiaan väärin, ja siten eivät edes yritä muuttaa käytöstään. Omasta puolestani voin rehellisesti sanoa, että ne hetket jolloin toimin niin kuin vanhempani ovat harvinaisia ja niitä olen koittanut aktiivisesti muuttaa ihan lukemallakin miten missäkin ikävaiheessa mihinkin pitäisi reagoida (esim. se uhmaikäisen kiukku).

up