Lue keskustelun säännöt.
Pahantahtoiset ihmiset
07.04.2018 |
En ole koskaan tajunnut sitä, miten joidenkin ihmisten elämän suola (ja osalle koko maustekaappi) tuntuu olevan muiden epäonnistumisesta ilakoiminen. Tai se, että jos joku ilmoittaa tavoittelevansa asiaa x, tehdään jollain muotoa selväksi, että sinusta ei siihen ole; vinoja hymyjä, ehdotuksia tavoitella jotain samansuuntaista, mutta paljon helpommin tavoitettavissa olevaa asiaa jne. Ja kysymyksiä, että "noooo, kuinkas sen asian kanssa menee..." ja odotetaan, että vastaisin, että olen antanut periksi ja luovuttanut.
Aivan jo ahdistaa, kun tuntuu että joka puolella on korppikotkia, jotka istuu oksillaan ja odottaa, että koska kompuroin; osa on jopa oman perheeni jäseniä. No, onneksi on myös ihania ihmisiä.
Kommentit (11)
Aika surullista että joku saa ilonsa siitä että latistaa muita. Oli kyseessä sitten se että yritetään paikata omaa pahaa oloa tai se että ihan puhtaasta ilkeydestä vaan saa iloa muiden huonosta olosta. Usein jopa aika säälittävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toisen epäonni on minun onni. Parasta on saada nauraa joidenkin urpojen epäonnistumisessa kerta toisensa jälkeen.
Mitä siellä taas joku urpo vikisee? Ala elää omaa elämääsi.
Niitä riittää kyllä, ikävä sanoa. Mutta parasta on vain kohauttaa olkapäitään ja toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Älä välitä.
Tunnen muutaman tuollaisen ihmisen, ja kyllä se joskus omaakin mieltä meinaa myrkyttää kun tietää, että on olemassa ihmisiä jotka olisivat iloisia jos minulle sattuisi joku epäonni kohdalle. Ainoa asia minkä voin tehdä, on olla ajattelematta heidän mahdollista vahingoniloaan. Sen sijaan voi miettiä, mitä oleellista sellaisen ihmisen omasta elämästä puuttuu. On vaikea kuvitella, että he olisivat kovin onnellisia ja tyytyväisiä omaan elämäänsä, kun heitä tuntuu raivostuttavan juurikin eniten toisten ihmisten onni.
Kysehän on vain ja ainoastaan sen toisen ihmisen riittämättömyyden tunteesta.
Olen huomannut omassa elämässäni, että ne jotka eivät ole omassa elämässään menestyneet, ovat pahimpia lyttääjiä.
He ovat siis katkeroituneita reppanoita, älä välitä heistä yhtään!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika surullista että joku saa ilonsa siitä että latistaa muita. Oli kyseessä sitten se että yritetään paikata omaa pahaa oloa tai se että ihan puhtaasta ilkeydestä vaan saa iloa muiden huonosta olosta. Usein jopa aika säälittävää.
Niinpä. Ja tämmöisiä ihmisiä on paljon. Ei jotenkin kestetä sitä, että joku on itsevarma ja pyrkii elämässä eteen päin, vaan pitäisi tyytyä alempaan koulutustasoon ja huonoon puolisoon jne.
-Ap
Sellaista se on. Lasikatot tulee vastaan aina. Mulla ihan samanlaista. Ei kannata tuhlata energiaa muiden mielipiteistä murehtimiseen, vaan kehittää omia ansioita sinnikkäästi kohti tavoitetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on enemmänkin itsekkyyttä, kuin pahantahtoisuutta. Jokainen ihminen haluaa olla hyvä, tästä kertoo esim.omien tekojen puolusteleminen ja muiden syyttely (ei haluta nähdä itseä pahana). Tuossakin voi olla syynä joku oma huono itsetunto.
Vierailija kirjoitti:
Kysehän on vain ja ainoastaan sen toisen ihmisen riittämättömyyden tunteesta.
Olen huomannut omassa elämässäni, että ne jotka eivät ole omassa elämässään menestyneet, ovat pahimpia lyttääjiä.
He ovat siis katkeroituneita reppanoita, älä välitä heistä yhtään!!
Pakko sanoa että ainakaan ulkoinen menestys tai sen puute ei minusta usein korreloi tämän piirteen kanssa. Tunnen useampia ihania ja kannustavia ihmisiä joita moni voisi pitää epäonnistuneina, kun on työttömyyttä, keskeyttäneitä opintoja, epäonnistuneita parisuhteita jne. Ja vaikka saattavatkin sanoa että löytyisikö itsellekin se ihana työ tai parisuhde, eivät ilkeile tai latistaa, vaan suhtautuvat muihin positiivisesti. En tiedä onko kyse ihan perusluonteesta, siitä että osaavat suhtautua omiin epäonnistumisista kypsästi vai jotain muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ylimielinen isosisko, joka on nelikymppisiään lähestyessään päässyt katkeroitumaan aika pahasti. Vähän sellainen "hankala" ihminen ollut aina, tosin onpa meillä kyllä sellainen taustakin, ettei meistä kukaan aivan täydellisen tasapainoinen ole.
Tämä sisko on aina ollut perheen korkeiten koulutettu ihminen, ja tämä on sitten jossain kohtaa kihahtanut hattuun ja on meille muille naureskellut ihan avoimesti. Muistan, kuinka oli mua naittamassa jonkun miehensä reppanatyökaverinkin kanssa (ilmeisesti siitä naureskelusta päätellen joku hieman vajaalla käydä tyyppi) :D
No, tilanne on nyt se että olen hakemassa yliopistoon käytyäni aikuislukion ensin loppuun. Lääkäriksi ajattelin. Kuulemma lähihoitajilla olisi hyvä työtilanne...
Toisen epäonni on minun onni. Parasta on saada nauraa joidenkin urpojen epäonnistumisessa kerta toisensa jälkeen.