Jonkun lapsi meinasi tulla tänään ruumispussissa koulusta kotiin :,(
Ajoin autolla tietä jossa kolme kaistaa vierekkäin. Oikealta 3 poikaa lähestyi suojatietä melko huolimattomasti. Hidastin ajoissa omaa autoani ja pysähdyin ennen suojatietä, vaikka tiesin ja pelkäsin mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi. Koska niin on käynyt liian monesti. Ja niinhän siinä kävi, yksi pojista juoksi suoraan suojatielle, samalla kun vierestäni vasemmalta porhaltaa auto ohi täyttä vauhtia. Painoin tööttiä ja lapsi onneksi katsoi autojen suuntaan ja pysähtyi, se törmäys oli muutamista kymmenistä senteistä kiinni.
Oikeasti ihmiset. Teidän pitää pysähtyä kun toinen ajoneuvo on pysähtynyt suojatien eteen. Hidastakaa kun näette jalankulkijoita - etenkin lapsia - suojatien läheisyydessä. Ja kertokaa lapsillenne yhä uudestaan kuinka tärkeää on noudattaa varovaisuutta tuolla liikenteessä.... tässäkin oli ylikulkusilta muutaman kymmenen metrin päässä, mutta jostain syystä lapset päätti lähteä ylittämään tietä kaikkein vaarallisimmasta kohdasta :(
Kommentit (21)
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi olisi kuollut, ruumista ei kuljetettaisi kotiin.
valitettavaa ettei sinulla ole aloitukseen muuta sanottavaa.
Mikä tekee sen pysähtymisen tuossa niin vaikeaksi? Eikö toinen kaista näe suojatiemerkkiä? Meillä suojatie on suoralla. Eli pysähtynyt auto ei ole kääntymässä tms. Siinä on pakko huomata ja silti ajetaan. Voisiko joku selittää?
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi olisi kuollut, ruumista ei kuljetettaisi kotiin.
Otatko sä kaikki 100 % kirjaimellisesti?
Toi on kyllä ihan käsittämätöntä, kuinka moni posottaa suojatien eteen pysähtyneen auton ohi viereiseltä kaistalta.
Vaikka autoilijalla onkin tieliikennelain mukaan velvollisuus pysähtyä tuossa tilanteessa suojatien eteen pitäisi myös lisätä jalankulkijalle ehdoton velvollisuus pysähtyä ennen suojatielle astumista ja varmistaa että autoilijat ovat pysähtyneet.
Ehdottomasti tuosta, että ei pysähdy suojatien edessä pitäisi saada kunnon sakot tai menettää heti ajokorttinsa. Ilman kunnon sanktiota, ihmiset ei vaan opi tuota pysähtymistä. Samoin kameroita suojateiden läheisyyteen ja kamerakuvan perusteella ne sakot kotiin.
Kyllä. Mutta sitä myöskin hämmästelen että miksi niin moni lapsi aina ryntäilee niiden suojateiden ylitse ja muutenkin juoksennellaan kuin päättömät kanat. Eikö vanhemmat opeta rauhallisuutta?

Samaa mieltä. Ruotsissa autoilevana ei voi kun ihmetellä menoa. Tuntuu että Suomessa tärkeintä on verotus. Sen jälkeen saa elää kuin pellossa.
Myönnän, ajoin hki keskustassa ja samanlaisessa tilanteessa tein vähän äkkijarrutuksen tapaisen kun vierelle oli pysähtynyt auto ja kaveri lähtenyt suojatien yli. Siis huomasin sen kyllä viime tingassa että ei mitään järjetöntä vaaratilannetta syntynyt, vähän liian äkäinen jarrutus vain. Syynä se etten yksinkertaisesti kiinnittänyt tarpeeksi huomiota viereisille kaistoille, ajaminen alkaa olemaan jo liian rutiinia (=tietyllä tapaa huonokin juttu) ja ajelee vähän sumussa. Toisaalta niin harva pysähtyy suojatien eteen, etenkään jossain manskulla niin sitä ei edes odota.
Vähemmän vilkailla teillä viereisen auton pysähtymisen havaitsee helpommin.
Ja hyvä että poika selvisi, olikohan vielä ylinopeutta kuskilla.
Se on kyllä käsittämätöntä. Mitä liikkuu ihmisen päässä joka vaan kurvaa pysähtyneen auton ohi?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Mutta sitä myöskin hämmästelen että miksi niin moni lapsi aina ryntäilee niiden suojateiden ylitse ja muutenkin juoksennellaan kuin päättömät kanat. Eikö vanhemmat opeta rauhallisuutta?
Luuletko että lapset = 100 % vanhempien opettamisen tulos? Muualta eivät opi mitään? Hyvää tai huonoa?
Se on ihan kehityksellinen juttu, että lasten aivot (etenkin otsalohko) eivät ole vielä kypsät ja valmiit havainnoimaan/ennakoimaan lukuisia asioita liikenteessä, kuten aikuisten. Kun lapsiporukassa joku näkee jotain kiinnostavaa ja muut innoissaan ryntäävät perään, ei siinä mietitä kahta kertaa. Aikuisen rauhoittelu kantaa vain ja ainoastaan silloin, kun hän on läsnä, ja koululaisillahan näin ei yleensä ole.

Se on aivan totta. Mutta nämä oli jo sen verran isoja koululaisia (ehkä nelosia tai vitosia), että heiltä oli tietoinen valinta käyttää tuota suojatietä, sen sijaan että olisi käyttänyt koululaisille tarkoitettua ylikulkusiltaa. No, hällä väliä kun loppupeleissä vastuullinen oli se kuski, joka porhalsi ohitseni hitustakaan hiljentämättä. Ja näitä on valitettavan paljon tosiaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi olisi kuollut, ruumista ei kuljetettaisi kotiin.
valitettavaa ettei sinulla ole aloitukseen muuta sanottavaa.
Salkkareista ja Facebookistako se olisi pitänyt puhua?
.
T: eri
Mulle kävi näin: olin ylittämässä suojatietä jalankulkijan vihreällä, katu oli lähes tyhjä. Yhtäkkiä tulee auto, joka ajaa kovalla vauhdilla päin punaisia kohti risteystä, se alkaa tulla suoraan suojatielle ylitseni. Kun tajuan, että helv-- sehän ei pysähdy, ehdin reagoida sen verran, että auto vain hipaisee minua, mutta käteni kopsahtaa autoon. Autoilija ei edes pysähdy. Hän ei hiljennä, ei edes katso taaksepäin. Takaikkunan kautta näen että kuljettaja pitää puhelinta korvalla. Nuorehko mies. Jatkoi vilkkaan risteyksen läpi samaa menoa punaisista välittämättä myös seuraavan suojatien yli. Onneksi kukaan ei kulkenut suojatiellä, ei tullut ruumiita sielläkään, eikä sillä hetkellä bussikaan ajanut risteykseen vastakkaisesta suunnasta (sillehän olisi ollut vihreä valo), ei mennyt autoilija itse muussiksi.
Miten jollakin voi olla lähes tyhjällä kadulla noin kiire? Vai ajoiko tyyppi vain omassa kuplassaan "maailmassa ei ole kuin minä, mä ja mie"?
Tuollaisilta tyypeiltä pitäisi ottaa kortti pois 10 vuodeksi.
Vierailija kirjoitti:
Ajoin autolla tietä jossa kolme kaistaa vierekkäin. Oikealta 3 poikaa lähestyi suojatietä melko huolimattomasti. Hidastin ajoissa omaa autoani ja pysähdyin ennen suojatietä, vaikka tiesin ja pelkäsin mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi. Koska niin on käynyt liian monesti. Ja niinhän siinä kävi, yksi pojista juoksi suoraan suojatielle, samalla kun vierestäni vasemmalta porhaltaa auto ohi täyttä vauhtia. Painoin tööttiä ja lapsi onneksi katsoi autojen suuntaan ja pysähtyi, se törmäys oli muutamista kymmenistä senteistä kiinni.
Oikeasti ihmiset. Teidän pitää pysähtyä kun toinen ajoneuvo on pysähtynyt suojatien eteen. Hidastakaa kun näette jalankulkijoita - etenkin lapsia - suojatien läheisyydessä. Ja kertokaa lapsillenne yhä uudestaan kuinka tärkeää on noudattaa varovaisuutta tuolla liikenteessä.... tässäkin oli ylikulkusilta muutaman kymmenen metrin päässä, mutta jostain syystä lapset päätti lähteä ylittämään tietä kaikkein vaarallisimmasta kohdasta :(
Sellainen laki että kortti pois siltä joka noin törkeästi toimii, jokainen ilmiantakoon poliisille rekkarin siltä vatipää kuljettajalta joka ajaa suojatielle vaikka auto rinnalla on pysähtynyt tietä antamaan. Kyllähän loppu tuo välinpitämättömyys.
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti tuosta, että ei pysähdy suojatien edessä pitäisi saada kunnon sakot tai menettää heti ajokorttinsa. Ilman kunnon sanktiota, ihmiset ei vaan opi tuota pysähtymistä. Samoin kameroita suojateiden läheisyyteen ja kamerakuvan perusteella ne sakot kotiin.
Täysin samaa mieltä. Autoilijoiden on vaan otettava huomioon niiden ryntäilijöiden mahdollisuus. 7-10-vuotiaat eivät pysty kaikissa tilanteissa toimimaan järkevästi liikenteessä.
Ei ne lapset ole sellaisia, että kun opetat rauhallisuutta, niin sitten ne on aina tarpeen vaatiessa rauhallisia, voi luoja kun olet tyhmä etkä sen vertaa lapsista tiedä! Sinäkin olet ollut joskus lapsi, opettelisit nyt ensin vaikka vähän omaa menneisyyttäsi.
Eivät ne sitä ruumista kotiin lähetä.
t. tietäjä
Onneksi sinä olit siellä ja teit mitä voit, eli tööttäsit ja niin kiinnitit huomion muihin liikkujiin, erityisesti toiseen autoilijaan, mutta myös niihin mukuloihin. Toivottavasti moni otti opikseen.
Minun omat liikennemokani ovat kyllä niin syöpyneet mieleen, että muistaa ne tieosuudet joissa on ollut varomaton, mutta nyt muistaa olla erityisen varovainen.
Jos lapsi olisi kuollut, ruumista ei kuljetettaisi kotiin.