Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ongelmia suhteen työnjaossa ja palautteen antamisessa
Surullinen vaimo
27.03.2018 |
Elän mielestäni onnellisessa parisuhteessa, mutta meillä on toisinaan ongelmia työnjaossa ja siinä, miten annamme toisillemme palautetta.
Meillä on puuhaa paljon. Emme yleensä riitele siitä, kuka tekee mitäkin, mutta minua on viime aikoina alkanut harmittaa se, että monet työt kaatuvat niskoilleni. Tunnen, että minulla on monessa tapauksessa kaksi vaihtoehtoa: joko tehdä homma itse tai vahtia, että mies tekee sen, ja muistuttaa miestä monta kertaa homman tekemisestä. En ole nalkuttajatyyppiä enkä nauti siitä, että joudun huomauttelemaan miehelle tekemättömistä asioista. Siksi usein käy niin, että teen homman suosiolla itse, koska koen pääseväni niin helpommalla. Homma tulee tehtyä ilman, että minun täytyy tuntea olevani ikävä huomauttelija.
Tässä päästään siihen, mikä on mielestäni ongelma: mies ei ota vastuuta töiden tekemisestä. Hän voi aloittaa hommat liian myöhään, myöhästellä sovituista ajoista, vältellä ikävien töiden tekemistä... Hän myös unohtelee herkästi, etenkin ikäviä hommia. Mies ei kuitenkaan ole laiska, päinvastoin! Hän tekee kotona usein enemmän kuin minä, mutta minun mielestäni vastuun kantaminen puuttuu. Ei minuakaan tarvitse ikinä vahtia, että teenkö sovitut hommat, eikä pelätä, että unohtelen tärkeitä asioita. Minusta on väärin, että miehen tekemisiin ei voi samalla tavalla luottaa, vaikka hän paljon tekeekin.
Sitten se palautteen antaminen. Meillä on kommunikointi noilta osin vähän jumissa. Mies on sellainen, että hän mielellään huomauttelisi muiden tekemisten laadusta. Itse en tuosta pidä, koska en halua, että arjen askareet ovat jatkuva arvostelun kohde, enkä itsekään huomauttele tuollaisista asioista. Minusta on tärkeintä, että hommat tehdään, ei se, tehdäänkö ne täydellisesti. Sitten miehellä on vielä sellainen tapa, että jos toinen tekee virheen, hän voi raivota siitä naama punaisena - vaikka toinen olisi jo ihan hajalla tekemästään virheestä... Itse olen pari kertaa mennyt täysin lukkoon tuosta käytöksestä. Tilanne on vähitellen mennyt siihen, että miehen mielestä minulle ei voi sanoa mistään mitään. Itse en näe asiaa noin, vaan kestän mielestäni asiallisen huomauttamisen selvästä virheestä - en kuitenkaan pidä jatkuvasta huomauttelusta tai siitä, että virheistä raivotaan.
Sitten oma osuuteni palautteen antamisessa... Kuten jo aiemmin sanoin, en halua nalkuttaa. Kunhan toinen hoitaa asiat, en arvostele pikkujutuista. Myöhässä olemisesta, unohtelusta ja muista miehen tavoista yritän sanoa kauniisti, muistuttaa mieluummin kuin valittaa. Silti olen räjähtänyt pari kertaa, kun minusta on tuntunut kohtuuttomalta, että minun täytyy vahtia, hoitaako mies hommat. Viimeksi eilen itkin ja huusin, kun minulle tärkeä asia, jonka olin itse valmistellut hyvin, meni osittain penkin alle, koska mies ei voinut hoitaa omaa osuuttaan ajoissa... Siinäkin asiassa olisi ilmeisesti täytynyt muistutella ja vahtia...
Minusta tuntuu siltä, että saan jatkuvasti stressata paitsi omista töistäni ja asioistani myös siitä, hoitaako mies omansa... Kun joudun puuttumaan miehen tekemisiin, tunnen itseni lisäksi huonoksi ihmiseksi ja valittavaksi akaksi...
Taustalla on vielä yllätys yllätys se, että mies sanoo nykyään tosi harvoin mitään kaunista. Hän ei kiitä minua juuri mistään, ei osoita kiinnostusta esimerkiksi työtäni kohtaan eikä sano ulkonäöstäni mitään kaunista. Luulisin, että tuo on yksi syy siihen, miksi minun on joskus vaikea ottaa negatiivista palautetta vastaan... Tuntuu siltä, että onko minussa vain vikoja, kun mitään hyvää sanottavaa ei löydy...
Miltä tilanne kuulostaa? Mitä on tehtävissä?
Kommentit (7)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika tyypilliseltä mieheltä vaikuttaa ;) onko kenties miehen ensimmäinen pidempi suhde ?
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde ei ole työsuhde
Totta, mutta kuten sanoin, meillä on aika paljon puuhaa... Enemmän kuin ns. tavallisessa suhteessa. Suoraan sanottuna minusta tuntuu siltä, kuin suhteessa olisi liikaakin työsuhteen piirteitä ja kuin minä olisin se, joka on tahtomattaan joutunut ottamaan projektista vastuun... Tyypillinen mies tai ei, pelkään kunnioituksen miestä kohtaan olevan vaarassa, kun joudun koko ajan kyseenalaistamaan sen, onko hänestä kantamaan vastuuta.
Mitä enemmän mietin eilistä, sitä enemmän tuntuu, että tulen vielä hulluksi tuollaisten tilanteiden kanssa... Olin todella pettynyt ja vihainen, kun pahat aavistukseni siitä, ettei mies taaskaan tekisi mitään ajoissa, kävivät toteen ja melkein pilasivat koko jutun. Samalla tunsin itseni surkeaksi vaimoksi, kun suutuin tuollaisesta. Eiväthän monetkaan miehet olisi auttaneet koko asiassa vaan käskeneet akan hoitaa itse omat asiansa. Olenko huono vaimo, joka ei arvosta miehensä apua, vai onko minulla oikeus olla vihainen, kun miehen apu on niin usein arvaamaton stressitekijä?
Ihan selvä perheneuvottelun paikka tässä.
Te voisitte tehdä "lukujärjestyksen" päivittäisistä ja viikottaisista tehtävistä, jotka nyt vaan on ihan pakko hoitaa joka päivä (esim. ruuanlaitto, tiskaaminen päivittäin, kaupassa käynti viikottain jne). Samoin voisitte laatia sellaisista tehtävistä, jotka pitää tehdä harvemmin, esimerkiksi kerran kuussa.
Sitten te päätätte yhdessä, miten nämä tehtävät jaetaan. Onko teillä kummallakin aina samat vastuualueet (esim. mies tekee ruokaa, koska hän on parempi siinä tai nauttii siitä enemmän ja vaimo siivoaa, koska nauttii siitä enemmän).
Voitte myös tehdä niin, että työt jaetaan esim. kerran viikossa. Samalla voi käydä läpi satunnaisemmat tehtävät ja päättää, kuka ne tekee ja mihin mennessä ne pitää olla valmiita.
Ja sitten se tärkein: sovitte, että työn jäljestä ei sitten huomautella eikä varsinkaan huudeta tai raivota. Toisen tekemä työn jälki pitää hyväksyä tai sitten saa tehdä itse seuraavan kerran. Päätätte, että kaikenlaiset raivo- ja itkukohtaukset ovat ehdottomasti kiellettyjä. Jos tuntuu siltä, että raivostuttaa, sopikaa, jokin merkki, jolla ilmaisette, että nyt keittää ja sitten menette eri huoneisiin odottamaan tunteiden jäähtymistä tms. Ja vasta sitten, kun olette rauhoittuneet, jatkatte keskustelemista.
Jos ette pysty siihen omin avuin, hakeutukaan pariterapiaan.
Paljon auttaa myös, että vaihdatte sinä-puheet minä-puheiksi. Älä sano miehellesi:"Kun sinä et koskaan tee sitä-ja-sitä valmiiksi ajoissa, vaikka ollaan muuta sovittu!"
Sano mieluummin minäviestinä: "Minua harmittaa, kun et tee omaa osuuttasi ajoissa."
Ja kehuista: voitte päättää, että kehutte toisianne hyvin suoritetusta tehtävästä. Voitte päättää myös, että ette kehu. Joka tapauksessa teidän nyt vaan on pakko puhua toisillenne kauniisti, jos haluatte elää yhdessä.
Sopikaa, että asiat puhutaan selviksi, kun kumpikaan ei ole kiukkuinen. Käytte läpi tehtävän eri vaiheet ja pohditte yhdessä (rakentavasti!) mikä oli hyvin onnistunutta, ja missä voisitte muuttaa työskentelytapojanne, jotta homma sujuisi seuraavalla kerralla paremmin. Ei siis syyttelyjä vaan rakentavia muutosehdotuksia. Sitten arvioitte ehdotukset, kuinka toimivia ne ovat. Seuraavalla kerralla teette uudella tavalla.
Ja lopuksi: pyytäkää toisiltanne anteeksi. Se syö ihmistä, jos puoliso rähjää pää punaisena, mutta ei jälkeenpäin edes pahoittele (täysin turhaa!) maltin menettämistä. Opetelkaa anteeksipyynnön taitoja. Opetelkaa myös sanomaan toisillenne, jos kaipaatte anteeksipyyntöä.
Anteeksi ja kiitos ovat pieniä mutta hyvin tärkeitä sanoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö mies suostunut silittämään kevätverhoja tai kiillottamaan tuikkukuppeja kesäsäilöön?
Alue: Aihe vapaa
Kitkaa on. Erilaiset kommunikaatiotyylit, pettymyksiä, hmmm.