Vastasyntyneelle hankinnat
Hei
Milloin hankitte taloon sitterin, rintapumpun ja hoitopöydän? Alkuun olin hankkimassa nämä vasta synnytyksen jälkeen mutta onko nämä jo hyvä olla kotona kun tullaan sairaalasta kotiin?
Miettii ekakertalainen
Kommentit (14)
Ei ainakaan sitteriä tarvitse siinä vaiheessa. Rintapumppu on tosi hyvä olla olemassa just tuossa imetyksen alkutaipaleella. Meillä hoitopöytää on käytetty nimenomaan silloin, kun vauva on ollut pieni ja mulla keskivartalo heikossa kunnossa. Pientä vauvaa on myös helppo käsitellä hoitopöydällä (mielestäni), kun vauva ei vielä itse liiku. Sitten myöhemmin meillä on vaihdettu vaippa yleensä lattialla tai sylissä. Toisethan käyttävät hoitopöytää niin kauan, kun lapsi on vaipoissa.
Ei voi tietää, missä kunnossa on sairaalasta kotiuduttuaan. Varmasti helpointa, että ne tarvikkeet, joita tarvitsee heti, ovat valmiina odottamassa.
Joo, ehdottomasti kannattaa pitää talo tyhjänä turhasta roinasta. Kun vauva tulee ja alat huomata mitä todella tarvitset niin silloin on oikea aika ottaa vauva mukaan ostoksille. Mikä voisi olla vauvalle otollisin ympäristö kohdun jälkeen kuin ostari?
Meillä ainakin hoitopöytä oli aivan turha kapistus.
Ihan makuasioita, veikkaan että saat tähän monenlaisia vastauksia. Varsinkin ensimmäisen lapsen kanssa hoitopöytä on kyllä hyvä hankinta ellei ole mahdollista laittaa vaipanvaihtopistettä esim. pesukoneen päälle tai kylpyhuoneen pöytätasolle. Sen siis hankkisin kyllä jo ennen synnytystä, varsinkin synnytyksestä toipuessa ja vauvan käsittelyyn totutellessa on kätevä vaihtaa vaipat ja tehdä muut hoitojutut sopivalla korkeudella eikä esim. sängyn päälle kyykistellessä.
Rintapumpun hankkisin myös jo etukäteen. Sitterin ehtii kyllä myöhemminkin jos se tuntuu kätevältä, moni ei käytä lainkaan mutta meillä oli paljon käytössä heti alusta. Tykkäsin että siihen oli helppo laskea vauva välillä ja nukkui siinä päiväuniakin.
Kaupat on auki vielä vauvan syntymän jälkeenkin. Varsinkin nettikaupoista tilaaminen on helppoa kyllä vauvan kanssa myös.
Mä ostin noista valmiiksi rintapumpun. Hoitopöytää ei meille mahdu, vaan meille tuli pelkkä hoitoalusta pesukoneen päälle. Sitterin ostoa mietin tarpeen mukaan, siinä ei ainakaan pitkiä aikoja suositella vauvaa pidettävän.
Turha muutenkaan ostaa "varmuuden vuoksi" sellaista, mille ei välttämättä ole käyttöä.
Meillä mies teki itse hoitopöydän hyvissä ajoin, muuten olisimme hankkineet valmiiksi :) Sitteri hankittiin myöhemmin. Rintapumppua mietin mutta en ostanut. No kävikin niit että maitoa ei vaan tullut eli se olisikin ollut turha. Nyt toisen kanssa maitoa lähtikin tulemaan onneksi mutta en ole vielä ainakaan hankkinut pumppua, katson hieman koenko tarpeellisena :) Tähän itseasiassa olisikin kiva saada kommentteja myös käyttättekö sitä paljon joilla on?
Voitko vaihtaa vaipan esim. pesukoneen päällä? Meillä oli hoitopöytä vanhimmalle lapselle, mutta kahdelle nuoremmalle ei haluttu hoitopöytää, koska käyttö oli kovin vähäistä.
Rintapumpun ostoa kannatan.
Sitteri mahdollisesti, mutta sen voi toki hankkia myöhemminkin. Itse pidin lapsia paljon lattialla. Motoriikka kehittyy, eikä ole putoamisvaaraa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies teki itse hoitopöydän hyvissä ajoin, muuten olisimme hankkineet valmiiksi :) Sitteri hankittiin myöhemmin. Rintapumppua mietin mutta en ostanut. No kävikin niit että maitoa ei vaan tullut eli se olisikin ollut turha. Nyt toisen kanssa maitoa lähtikin tulemaan onneksi mutta en ole vielä ainakaan hankkinut pumppua, katson hieman koenko tarpeellisena :) Tähän itseasiassa olisikin kiva saada kommentteja myös käyttättekö sitä paljon joilla on?
Mulla oli vain käsikäyttöinen rintapumppu. Molempien lasten kohdalla käytin juuri imetyksen alkutaipaleella, kun esim. piti saada pahin paine pois rinnoista, jos vauva nukkui. Esikoisen kohdalla pumppasin maitoa myös pakastimeen, mutta kuopuksen kohdalla maitoa ei herunut pumpulle. Mielestäni on hyödyllinen kapine. Toki jos ei aio pumpata maitoa varastoon, voi painetta tasata myös käsinlypsyllä, mutta minusta rintapumppu on vielä helpompi käyttää.
Sain muuten myytyä oman rintapumppuni (jonka olin saanut kaveriltani) eteenpäin. Panin kirpparille vain ihan parilla eurolla ja meni :)
Nro 2
Hoitopöytä tuunattiin meillä jo olevasta pöydästä ennen syntymää. Ihan muutamia kertoja vaippa on vaihdettu muualla kuin hoitopöydällä. Rintapumppua mulla ei ole enkä ole sitä myöskään kaivannut. Sitteri hommattiin siinä vaiheessa, kun vauva ei viihtynyt lattialla tai kantoliinassa kuin ihan pienen hetken, eikä myöskään yksin. Sitteriä sai sitten siirrettyä sinne missä oli toimintaa ja viihtyi siinä suht hyvin. Nyt tosin viihtyy jo hyvin lattialla yksin, joten aktiivisin käyttöikä oli muutaman kuukauden.
Ennakolta meillä oli vaatteet/perus hoitotarvikkeet, tuttipullo ja korvike varalta, amme ja kehto. Sorruin myös ostamaan kantoliinan ennakkoon, mutta se oli kyllä hutiostos ainakin vielä tässä vaiheessa kun lapsi on vajaa 5kk. Kunnolliset käyttökerrat lasketaan yhden käden sormissa.
Tuon hoitopöydän kanssa on vähän niin ja näin...se oli tosi hyvä silloin ihan alussa, mutta aika pian oli helpompi hoitaa lasta alustalla sängyllä tai laittalla. Rintapumpun hankin heti ja tarpeeseen tuli. Sitterikin oli ja meillä sekin oli ihan tarpeellinen suht pian. Lapsi tykkäsi köllötellä sitterissä ja katsella mun kotiaskareita ja leikkiä leluillaan. Varmistat vaan, että on sopiva malli ikätaso huomioiden (selänasento ja kuormitus).
Me hommattiin etukäteen ikeasta pesukoneen päälle vaipanvaihtoalusta,sen verran edullinen, ettei olisi harmittanut jos olisi jäänyt käyttämättä. Toisaalta lapsi on nyt 2,5 ja käytetään sitä samaa alustaa vieläkin.
Sitteri hommattiin myös etukäteen, sellainen jonka sai aivan makuuasentoon, että pystyi käyttämään jo vastasyntyneellä, muokattavuutensa takia on tällähetkellä taaperon lukutuolina ja käytössä päivittäin yhä. (Jouduttiin kuitenkin jälkikäteen ostamaan myös tärisevä sitteri helpottamaan vauvan vatsanväänteitä.)
Rintapumpun mies kävi ostamassa vasta kun kotiuduttiin.
Tärkein noista oli ehdottomasti ergonomisella korkeudella, lähellä vesipistettä oleva vaipanvaihtopiste.
Meille ei ostettu hoitopöytää, sitteriä tai rintapumppua.
Hoitopöytää toimitti vanha ATK-pöytä, jonka päälle asetettiin muovinen hoitoalusta.
Sitteriä toimitti huopaviltti lattialla. Lapsi pötkötteli siinä vapaasti ja pääsi liikkumaan, kun kehitys eteni. Vaikutti luultavasti siihen, että lapsi rupesi ryömimään ja konttaamaan varhain.
En tiedä mihin olisin tarvinnut rintapumppua.
Turvaistuin on hankittava autoon ja sitä säilytettävä ainakin vielä sisällä lämpimässä, riittääkö se myös sitteriksi?
Miksi hommaisit vasta myöhemmin?
Missä ajattelit vaihtaa vaipat ilman hoitopöytää?
Vauvan kanssa on paljon hankalampaa käydä kaupoilla.