Yksinäisyys ja "epätodellinen" olotila

Opettele olemaan itsesi kanssa ja rakastamaan itseäsi. Se on tärkeintä, et voi olla olemassa vain muiden kautta.

Sama täällä. Tunnen tulevani hulluksi yksin. Olen varma, että yksinäisyydessä kehittämäni ajatukset ovat harhaisia. Ne on pakko koittaa unohtaa, kun tapaa toisia ihmisiä.

Ei kyse ole siitä, rakastaako vaiko ei rakasta itseään, toki yksinäisyyteen usein liittyy mm. häpeää. Pitkittynyt yksinäisyys nyt on aivan luonnoton tila ja kärsimystä. Vaikkapa viikko niin, että ainoa kontakti toiseen elolliseen on kaupan kassa, tuo todella pahan olon. Tilanne on vieläkin pahempi, jos pysyttelee sisätiloissa.

T. lähes puolivuotisen yksinäisyyden kokenut

Mä katoin äsken jotain masentavaa leffaa ja oli pakko jättää se kesken, koska yksin ollessa samaistun liikaa muiden ihmisten ahdinkoon... Se tarttuu ja tuntuu siltä, kun oma elämä olisi ihan tuuliajolla. Olisipa joku, kenen kanssa voisi jutella. Joku joka hyväksyisi mut puutteineni. Joku jonka syliin voisi käpertyä...

Tuttua täälläkin. Minulla pahimpina kausina meni varmaankin kuukausi että kävin kerran viikossa kaupassa. Kaupan kanssa oli ainut sosiaalinen kontakti. Siihenkin sitten vaan turtuu. Yksinäisyys ei ole helpottanut, mutta olen nykyään pakottanut itseni kerran päivässä heittämään pienen lenkin pihalla.

Toivottavasti me yksinäiset löydettäisiin edes se yksi oma ihminen. Se olisi ihanaa...

Mulla on toi mennyt niin pahaksi että joudun syömään Opamoxia ja nukahtamislääkkeitä. Koen kaiken yksinäisyydessäni liian voimakkaasti kun ei ole mitään puskuria ulkomaailman kanssa. Toinen mikä joskus auttaa on venyttely ja jooga mutta vain vähän.