Miehellä tiukat housut kuntosalilla?
Olen jo päälle 50-vuotias mies ja käyn aika paljon varsinkin talviaikaan kuntosalilla juoksemassa matolla ja hankkimassa vähän lihasvoimaa. Yleensä pukeudun teepaitaan ja juoksushortseihin. Toisinaan taas tekee mieli pukeutua vähän uskaliaammin aika ohuisiin ihonmyötäisiin pitkiksiin ilman alkkareita. Eivät jätä epäselväksi missä lahkeessa on ;) Pidän kyllä huolen, ettei seisokki iske päälle, mutta normitilanteesssakin näyttävät muutamat varsinkin ikäiseni ja vähän nuoremmatkin naiset mielellään katselevan hieman vaivihkaa kun teen liikkeitä, joissa etumukseni muodot näkyvät selvästi. En pane pahakseni. On siellä silmänruokaa itsellenikin.
Kiinnostaisikin tietää, kuinka yleistä on salilla hakeutua tilanteisiin, joissa voi nauttia näkymistä?
Ja toisaalta haluavatko naiset tarkoituksella hieman kiusoitella miehiä ja tarjota vähän katsottavaa?
Minusta pieni tälläinen leikki piristää välillä niin tylsää salitreeniä.
Kommentit (6)
Naisilla näkyy monilla kamelinvarvas. Onko se tahatonta vai miten on?
Myönnän toki että tulee salilla katseltua miehiä sillä silmällä. En mitään peliä heidän kanssaan pidä, mutta tykkään pukeutua itsekin siellä muodot näyttäviin treeniasuihin ja tykkään miesten kaista kunhan ei mene liiaksi tuijotetteluksi. Ei muuta kun antaa näkyä mitä housuissa on. Kohtuudella ja hyvällä maulla.
Siksi en käykään kuntosalila, koska naimisissa olevana naisena en halua, että alan himoita vierasta.
Olen kolmekymppinen mies. En käy salilla, mutta uimahallissa on monenlaista silmäilyä ollut puolin toisin. :)
Mikäs siinä jos miehen miehuus näkyy trikoiden läpi. Itsekin annan kamelinvarpaan toisinaan salilla näkyä kun sattuu sopiva fiilis. Matolla venytellesä on mukava seurata miesten vilkuilua. Näyttävät tykkäävän, vaikka olenkin jo yli viisikymppinen nainen, joka ei ole nälkää nähnyt.
No kyllä voi vähän näyttää jos on näytettävää. Minä katselen mielelläni etumuksia mutta seisokki kyllä olisi ahdistavaa.
Harvalla miehellä on kaiketi edes niin pitkää että pitää oikein erikseen laittaa se lahkeeseen mutta jos on niin nam ja slurps