Tunnen olevani vanhempi kun olenkaan. Luulenko itsestäni liikoja?
Olen kokenut monia vaikeita asioita mutta käsitellyt niitä parhaani mukaan tilanteeseeni katsoen.
Olen mennyt eteenpäin ja pärjännyt yksin.
Taloudellista tukea olen kyllä joutunut pyytämään mutta muuten selvinnyt kaikesta huolimatta.
Taustat ovat alkoholistien, nistien sekä mielenterveysongelmien kanssa ympäröimänä.
Olen itsekin kokenut alkoholismin ja valitettavasti antanut toisten kohdella itseäni todella huonosti.
Enää en siihen suostuisi, minulla on päämääriä ja unelmia. Tahdon kokea ja näen maailman kauniina vaikkakin hyvin haavoittuneena.
Kuitenkin kun lähdin elämään aivan omaa elämää ilman, että tunsin ketään tai tiesin mistään mitään olen kasvanut vain lisää ja huimasti.
Arvostan kokemuksiani ja itseäni.
Olen edennyt urallani hyvin nopeasti ja teen kaiken sydämelläni. En tuomitse ihmisiä tai ainakin yritän ymmärtää jokaista ja tästä syystä suhteistani tulee läheisiä. Minulla on hyvä sydän ja tunnen lämpöä ihmisiä kohtaan.
Tosin myöskin osaan kääntää selkäni jos vastaan tulee sellaisia ihmisiä, jotka ovat niin eksyksissä itsensä kanssa että haluavat myös toisten voivan huonosti tai pitävät itseään parempina muiden kustannuksella.
Minusta tuntuu, että voin antaa monille ihmisille paljon hyvää ja haluan tehdä työtäni sen vuoksi, että ihmiset hyötyvät myös muuten kuin pinnallisin puolin.
Olen 22-vuotias ja luulen, että pärjään elämässä hyvällä sydämellä, tosin maalaisjärkeä käyttäen ja omia vaistoja kuunnellen.
Olen yllättänyt paljon ihmisiä omilla käsityksilläni mutta kuinka erilaisia ihmisiä me lopulta olemme? Luulen, että jokainen meistä on sisältä viisas mutta surullista, miten moni eksyy siitä omasta tietoisuudestaan epävarmuuden ja pelon vuoksi.
En itsekään ole vielä 'valmis" minkään asian suhteen mutta olen alkanut ymmärtämään paljonkin asioita ja olemaan kiitollinen.
Kommentit (8)
Olet 22v. ja kokenut "alkoholismin", ei kukaan 22v. ole voinut kokea alkoholismia, tai siis, liioittelet jotain asioita, alkoholistit on jotain +40v Perttejä, jotka istuu alkoholistiasuntoloiden portailla/vetää viinaa joka päivä.
.