Koulukiusaaminen kannattaa?
Koulukiusaajista heitetään kahdenlaista legendaa. Toisen mukaan heistä tulee rikkaita ja onnellisia, ja valitsevat aikuisenakin ammatin, jossa on hyvät mahdollisuudet kiusata muita ihmisiä ja ansaita kasapäin rahaa (esim. asianajaja).
Toisen mukaan heistä tulee päihdeongelmaisia luusereita, jotka unohdetaan pikkukyliinsä elämään ikävää elämää.
Näin kolmenkympin kynnyksellä olen tehnyt hiukan statistista analyysiä omista koulukiusaajistani mm. puolituttujen haastattelun, somen, Googlen ja muiden lähteiden perusteella. Valikoin tutkimusryhmään 8 kpl pahimpia "Pain in the ass"-tyyppejä.
50 % tutkimuskohteista käy jonkinlaisissa töissä, joissa yleensä ominaispiirteenä on suuri irtisanomisriski, huono palkka, yksinkertainen ruumiillinen suorittaminen ja sukulaissuhteilla töihin pääseminen. Ainoastaan yksi kahdeksasta käy ns. "hyvissä" töissä, joita ovat minun nähdäkseni keskiluokkaiset, koulutusta vaativat, yleensä vähän parempipalkkaiset, henkistä kanttia vaativat yms. työt. En siis näilläkään töillä tarkoita mitään asianajajan tai lääkärin töitä.
38%:lla on parisuhde. Tämä on yllättävän alhainen tulos, sillä muistan miten yläasteella kollit kyllä jonottivat näiden itsevarmojen biletyttöjen perään.
25% on vakava päihdeongelma. Luultavasti enemmälläkin osalla jonkinmoinen, mutta todisteita asiasta minulla ei ole. Itse asiassa tällä hetkellä kummatkin näistä objekteista ovat kuulemma kuivilla, mutta kun on vuosikymmenen ajan käyttänyt alkoholia, betsoja ja amfetamiinia, on henkilöiden meno kuin hidastetussa elokuvassa, kun näitä on harvoin etäämpänä tavannut. Käämit kärähtää yllättävän helposti näet.
50% on suorittanut ylioppilas- tai ammattitutkinnon. Yleensä sen ensimmäisen, jonka arvo siis työmatkkinoilla tunnetusti on rajallinen.
0% on suorittanut AMK- tai yliopistotutkinnon. Tosin tällä hetkellä eräs aloittaa opintoja korkeakoulussa (AMK tietysti:). Valmistumisesta en ole kovinkaan varma.
Näin itse keskiluokkaisena ihmisenä, jolle yliopistotutkinto, talvitakin ostaminen, etelänmatkan suunnittelu, kilttien, fiksujen ja sporttisten lapsien kanssa ajanvietto, seksin harrastaminen vakaassa suhteessa, urheilu ja moni muu asia on niin luonnollinen osa arkipäivää, en usein edes pohdiskele sitä että nämä itsestäänselvyyteni eivät todellakaan ole itsestäänselviä kaikille.
Niin että kannattiko kiusaaminen? Ainakaan tämän tarkastelun perusteella, eipä tainnut. Ja jo nyt näyttää siltä että heidän lapsensa valmistuvat viettämään samanlaista elämää kaikkien oppimis- ja käytöshäiriöiden, niukan tulotason ja virikkeettömän elämän viidakossa. Sääli sinänsä, sillä en heidän lapsiaan vihaa. Tosin kylmä fakta on että hyviä duuneja ja opiskelupaikkoja on rajallinen määrä, ja helpottaahan se asioita kun kilpailijoita ei ole niin paljoa.
Mitkä teidän kokemukset on?