Mistä sinun mielestäsi tunnistaa aidon ystävyyden?

Aito ystävyys vaatii molemminpuolisen täyden luottamuksen. Sen, että on kivaa yhdessä, ja kumpikin saa olla aidosti oma itsensä. Kumpikin kuuntelee toista ja tukee tarvittaessa. Ei jätetä yksin vaikeassa tilanteessa. Vastavuoroisuus.

Minulla on kaksi tällaista ystävää.

Minula ei ole yläasteen jälkeen ollut ystäviä. :( Muutettiin silloin pois pk- seudulta, ja ennen someaikaa jouduin jättämään vanhat kaverit taakseni. Onneksi on läheinen isosisko!

Ei ole ketään.

Olen ollut ystävä joillekin, mutta he eivät ole kokeneet samoin. Tukea en ole saanut, toisia on kyllä täytynyt kuunnella :( Sitten kun olen itse sanonut etten jaksa, he ovat suuttuneet ja häipyneet.

Ei ole, koska en halua jakaa syvimpiä ajatuksiani kenenkään kanssa. Pidän välimatkaa, mikä selvästi ärsyttää muutamia ystäviäni. Kukaan ihminen ei ole vielä ( olen 50v) osoittautunut sellaiseksi, että haluan tietää hänen syvimmät ajatuksensa tai jakaisin omani.

Voin jutella syvällisiä, mutta en yhden tietyn kanssa vaan ajasta ja paikasta riippuen sen kanssa, joka osuu kohdalle oikealla hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

Aito ystävyys vaatii molemminpuolisen täyden luottamuksen. Sen, että on kivaa yhdessä, ja kumpikin saa olla aidosti oma itsensä. Kumpikin kuuntelee toista ja tukee tarvittaessa. Ei jätetä yksin vaikeassa tilanteessa. Vastavuoroisuus.

Minulla on kaksi tällaista ystävää.

Muuten samaa mieltä, muttei aina tarvitse olla ns. "kivaa". Joskus voi olla maassa ja sekin on ihan ok. Silloin toinen ymmärtää. Erilaisia tilanteita sattuu vastaan elämän varrella.

On ystäviä, tosi ystäviä, ja hyvän päivän tuttuja. Hyvä ystävä on luotettava, auttavainen, auttaminen siis molemminpuolista, kuunteleva, ja kannustava. Jos luottamukseen tulee särö, sitä on vaikea korjata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aito ystävyys vaatii molemminpuolisen täyden luottamuksen. Sen, että on kivaa yhdessä, ja kumpikin saa olla aidosti oma itsensä. Kumpikin kuuntelee toista ja tukee tarvittaessa. Ei jätetä yksin vaikeassa tilanteessa. Vastavuoroisuus.

Minulla on kaksi tällaista ystävää.

Muuten samaa mieltä, muttei aina tarvitse olla ns. "kivaa". Joskus voi olla maassa ja sekin on ihan ok. Silloin toinen ymmärtää. Erilaisia tilanteita sattuu vastaan elämän varrella.

Tietenkin. Mutta jos ei koskaan ole kivaa toisen kanssa, se ei ole mielestäni aitoa ystävyyttä, vaikka muut kriteerit täyttyisivätkin. Oletin, että tämä tuli esiin muusta viestistäni.

Mielestäni ystävyys on sitä ettei siitä erikseen tarvitse tehdä numeroa tai huudella. Se on vähän niinkuin sanaton yhteisymmärrys kahden ihmisen välillä. Vain molemmat osapuolet sen tietävät. Minulla on kaksi ystävää, joiden kanssa olen välillä tiiviisti yhdessä ja joskus on vuosienkin taukoa kun asutaan eripuolilla Suomea ja lapset ovat pieniä. Sitten kun nähdään voidaan olla mikään ei olisi muuttunut.

Ei ole yhtään todellista ystävää, tuttuja ja kavereita kyllä. Aina on tullut jossain vaiheessa ikävästi puukkoa selkään, joten olen todennut että parempi yksin kuin huonossa seurassa.

Sanoisin, että aito ystävä on rinnalla ja tukena myös silloin, kun toinen  ei ole ns. kivaa seuraa, koska elämässä on vastoinkäymisiä. Ja tämän pitää tietysti olla vastavuoroista. Itsellä ei tälläisiä ystäviä ole, mutta siskoja kylläkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aito ystävyys vaatii molemminpuolisen täyden luottamuksen. Sen, että on kivaa yhdessä, ja kumpikin saa olla aidosti oma itsensä. Kumpikin kuuntelee toista ja tukee tarvittaessa. Ei jätetä yksin vaikeassa tilanteessa. Vastavuoroisuus.

Minulla on kaksi tällaista ystävää.

Muuten samaa mieltä, muttei aina tarvitse olla ns. "kivaa". Joskus voi olla maassa ja sekin on ihan ok. Silloin toinen ymmärtää. Erilaisia tilanteita sattuu vastaan elämän varrella.

Tietenkin. Mutta jos ei koskaan ole kivaa toisen kanssa, se ei ole mielestäni aitoa ystävyyttä, vaikka muut kriteerit täyttyisivätkin. Oletin, että tämä tuli esiin muusta viestistäni.

Totta, ylitulkitsin! Ehkä joskus "kivaa yhdessä" voikin tarkoittaa ettei aina elämä voi olla nousuhumalaa ja siemensyöksyä, mutta silti molemmat viihdytään, toiselta saa sopivasti huumoria ja apua ja tukea. :) Ei tietenkään ystävyyttä olisi, jos ei kumpikaan ikinä saisi siitä iloa ja henkistä "hyötyä"

Paras ystävä on semmoinen, että se kuuntelee ja sille voi puhua mistä vaan ilman että se tuomitsee. Ongelmille nauretaan yhdessä, tai itketään. Ja hyvä ystävä antaa neuvoja parhaansa mukaan.

Mulla on paljon kavereita, mutta 3 hyvää lapsuudenystävää joille voin puhua mistä vaan. Ja uusista ystävistä n. 7 on sellaisia, joille myös uskallan avautua kaikesta.

Monet mun kaverit on mahtavia persoonia, mutta luottoystäviksi tulee ne ketkä ei katso arvostellen, eikä myöskään ylpeile mistään, vaan ollaan ikäänkuin samalla viivalla. Heidän seurassa saa olla oma itsensä, rentoutua ja nauttia elämästä :)

Ystävät ovat paras voimavara, jota ihmisellä voi olla. Erityisesti nyky-yhteiskunnassa kun sukulaisuuteen ja paikallisuuteen perustuvat tukiverkot ovat löyhiä, on etuoikeus saada JA MYÖS ANTAA apua ihmisille, jotka on tavallaan itse valinnut elämäänsä. Ei siis kiukkuisia anoppeja ja kontrolloivia isiä, vaan oikeasti ihmisiä joiden kanssa suhde perustuu samoille arvoille ja huumorille. Opiskeluiden alussa helsinkiin muuttaneena en voisi kuvitella, miten pärjättäisiin lapsen kanssa ilman mun ja miehen ystäviä. Ne hoitaa, jos molemmille sattuu illalla työkeikka ja pidetään sitten niiden muksut meillä hoidossa jos heillä on jotain tapahtumaa :) 

Jännittävintä ystävyydessä on se, ettei sille kai voi oikeestaan antaan mitään koko ilmiön yhdistäviä speksejä. Jotenkin kai sen vaan tietää, kun joku on samalla aaltopituudella ja itsekin (kaikkea "järkeä" vastoin) luottaa, että voit tarvittaessa henkisesti purkautua sekä hyvässä että pahassa.  Tai halutessasi vaan unohtaa kaiken ja pitää hauskaa – joskus ystävä saa edes hetkeksi unohtamaan lohduttoman elämäntilanteen. Ei kai ystävyys vaadi mitään suureellisia monumentteja? Yleensä se on hienovaraista ymmärrystä, jota et ikimaailmassa edes haluaisi käyttää hyväksesi. Ystävyyttä määrittää se hiuksenhieno raja; jokaisen tulisi tietää mikä on sopivaa ja kohtuullista toista kohtaan. Ystävää kohtaan ollaan hienotunteinen ja ennenkaikkea vastavuoroinen. Omat ystävät on nimenomaan just niitä, joiden kanssa mitään dramaattisia ystävyyskoruja tai verivaloja ei tarvitse vaihdella. 

Ehkä aito ystävyys usein perustuu yhteiseen historiaan ja yhdessä sekä erikseen läpi käytyyn menneisyyteen. Jos ollaan kasvettu yhdessä, niin nähdään sen puolikkaan sipulin poikkileikkaus, siinä missä uusi ihminen näkee vain kuoriosan?

Tänä päivänä arvostaa melkein enemmän sitä, että ihmiset ovat suoraselkäisiä.

Ystäviä voi olla monenlaisia, niistä et koskaan tiedä kuka milläkin motiivilla. Se on tätä hyötymisajattelua yms. eli loppujenlopuksi on aika vähän niitä ihmisiä joiden kanssa aikaa voi viettää ilman taka-ajatuksia.

Mutta se on mielestäni hienoa, jos tuntemattomatkin ihmiset voi olla suoraselkäisiä toimissaan, eli tavallaan arvostan sitä korkeammalle että tuntematonkin voi toimia varsin ystävällismielisesti.

Jos etsit esim. turvaa ihmisten keskuudesta, joskus on niinkin että keskellä tuntemattomien joukkoa olet parhaassa turvassa.

Se että on kivaa yhdessä ei kerro muuta kuin, että on kivaa. Yhtä lailla ne hauskanpitäjät voi susta jauhaa paskaa kuin muutkin.