En osaa suhtautua siihen, kun ystäväni ja tuttunikin kommentoivat kehoani ja heittävät seksijuttuja
Siis ihan jotain kai muka viattomia "onpas mimmillä kuuma tarakka"-juttuja, joita ystävät heittelevät. Aikuiset naiset kuitenkin. Pahinta on, kun jopa työkaverit tai muut tuttavat louskauttavat moisia. Vaivaannun todella ja sitten suurin osa porukasta pitääkin minua kummallisena. Miten oppia suhtautumaan?
Kommentit (6)
Pitää heittää takaisin läppää ja läpsiä pyllylle näitä.
V ittu mikä nihilisti.
Sulkeudu yksiöösi.
En minäkään. En hyvässä enkä pahassa. Anopit ja muut kommentoi niin hoikkana kuin lihavanakin. En aina ihan ymmärrä kyllä,miten toiset ajattelee olevan oikeutettuja kommentoimaan toisen vartaloa. Haluaisin ihan vaan olla,tehdä ja mennä ilman että puututaan siihen miltä näytän. Itse tosin muutenkin olisin mieluummin näkymätön,mutta tämä on mennyt jo niin pitkälle että en jakaisi kuulla kommentteja edes viattomista asioista kuten vaatteista.Jotenkin ahdistaa ajatus että jotkut arvostelee ja tuijottelee aina.
Työpaikalla ei tarvitse sietää tuollaista käytöstä. Voit ottaa yhteyttä esimieheen tai luottamusmieheen, jonka pitää keskustella törkyjuttujen puhujan kanssa.
Luin vähän aikaa sitten niin hyvän kirjoituksen tästä aiheesta. Sen oli kirjoittanut joku teatterialan ihminen, joka toimi esimiesasemassa. Kirjoitus koski sitä, että hän heitti jonkun tosi rasvaisen läpän tyypille, jonka kanssa hänellä oli siviilissä tapana heittää rasvaista läppää. TÄssä oli se ero, että läppä tapahtui työpaikalla. Tyyppi oli tullut hänen pakeilleen luottamusmiehen kanssa, koska heidän mielestään oli väärin, että sekä tämä tyyppi, joka läpän kohteena oli, että kaikki muut tilanteessa olleet ihmiset joutuivat esimiestaholta tulevan seksuaalisen jutun kohteeksi, joka ei yksinkertaisesti ollut paikallaan työpaikalla. Tämä kirjoittaja-esimies tunnisti heti monia muita tilanteita, joissa oli toiminut samalla tavalla. Tämän myötä hän ymmärsi, että seksuaaliset jutut eivät yksinkertaisesti ole paikallaan työpaikalla, koska ei voi tietää, miten paikalla olevat ihmiset ne kokevat. Hän vertasi siihen, että tuodaan työpaikalle pornolehti.
tyytikki kirjoitti:
En minäkään. En hyvässä enkä pahassa. Anopit ja muut kommentoi niin hoikkana kuin lihavanakin. En aina ihan ymmärrä kyllä,miten toiset ajattelee olevan oikeutettuja kommentoimaan toisen vartaloa. Haluaisin ihan vaan olla,tehdä ja mennä ilman että puututaan siihen miltä näytän. Itse tosin muutenkin olisin mieluummin näkymätön,mutta tämä on mennyt jo niin pitkälle että en jakaisi kuulla kommentteja edes viattomista asioista kuten vaatteista.Jotenkin ahdistaa ajatus että jotkut arvostelee ja tuijottelee aina.
Heikkoa itsetuntoasi voit vain itse parantaa. Se ei ole muiden vastuulla.
Huomauttelija on moukka. Älä heittäydy uhriksi vaan sano takaisin. Yleensä huomauttelija on ruma, vanha ja läski.
Ei tuollaiseen tarvitse osata suhtautua. Junttia toimintaa.