Pettymyksen tunne, kun kuulee jonkun olevan raskaana

Ei surullinen tuolla tavalla. Mutta pettymys siinä mielessä, että taas yksi nainen tekee mitä yhteiskunta olettaa ja ei ajattele aivoillaan. Ei tämä maailma tarvitse lisää ihmisiä tällä tahdilla. Eli petyn siihen ihmiseen, että ei tuokaan osannut ajatella. Lammaslaumaa ovat kaikki nuo, jotka orjallisesti vain lisääntyvät ja pitävät sitä elämänsä tärkeimpänä asiana. Raskaaksi tulemiseen kun ei älyä tarvita.

Toisaalta aivan ymmärrettävää, että suurin osa naisista menee lisääntyminen edellä. Koska eihän muuten suku jatkuisi. Mutta surullista siinä mielessä, että ei ajatella asioita maailmanlaajuisesti tai yksilöllisesti.... hormonit määrää. :) Ja sitten sitä luullaan omaksi päätökseksi.....

No sikäli, että siinä meni sekin hauska kaveripariskunta.

Hyvästi kivat yhteiset tekemiset ja muut.

Ymmärrän. Mä myös kärsin lapsettomuudesta. Tavallaan siinä on suru myös siitä että siitä lähtien eletään eri maailmoissa, toinen perheellisenä ja toinen ilman.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän. Mä myös kärsin lapsettomuudesta. Tavallaan siinä on suru myös siitä että siitä lähtien eletään eri maailmoissa, toinen perheellisenä ja toinen ilman.

Tarkoitan, että pelkästään kateutta se pettymys ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Ei surullinen tuolla tavalla. Mutta pettymys siinä mielessä, että taas yksi nainen tekee mitä yhteiskunta olettaa ja ei ajattele aivoillaan. Ei tämä maailma tarvitse lisää ihmisiä tällä tahdilla. Eli petyn siihen ihmiseen, että ei tuokaan osannut ajatella. Lammaslaumaa ovat kaikki nuo, jotka orjallisesti vain lisääntyvät ja pitävät sitä elämänsä tärkeimpänä asiana. Raskaaksi tulemiseen kun ei älyä tarvita.

Ja pyh. Omilla aivoilla ajatteleminen tarkoittaa sinusta nähtävästi siltä, että ajattelee niin kuin sinä ajattelet. Mikä saa sinut luulemaan, että kaikki lapsia hankkivat menisivät jonkin lauman mukana, eivätkä hankkisi lasta kenties ihan vaan siitä syystä, että niitä haluavat ja ihan itse omilla aivoillaan harkittuaan päättäneet tehdä.

Mistä näitä "en halua lapsia, olen rohkea, erilainen lumihiutale" -tyyppejä oikein sikiää? 

Tulee. Olen aina ollut lapsirakas ja pitänyt perheytymistä itsestään selvänä. Olisin halunnut saada esikoisen 20v tienoilla, mutta nyt 26v ikäisenä, kun jopa lastenvastaisetkin nuoruuden ajan kaverit hehkuvat onnea, en voi enää sanoa olevani onnellinen heidän puolestaan. Vielä pari vuotta sitten olin vilpittömästi onnellinen, nyt lähinnä itkettää ja olen huomannut ajoittaista katkeruutta.

Kaikki olisi niin valmiina, ollut jo pitkään. Aloitin alani hommat jo 8v sitten ja miehen kanssa ollaan seurustelu 7v. On yhteinen liitto, yhteinen koti ja elämä, mutta vauvaa ei kuulu, vaikka kummassakaan ei ole todettua vikaa. Mieskin tirautti kyyneleen tai pari kun myöhästyneet kuukautiset joulukuussa ei ollutkaan raskausoire.

Haluaisin niellä jo tappioni, mutta aina kuukautisten jälkeen mieleen hiipii väkisin ajatus, että jos nyt tällä kertaa onnistuisi. Nytkin on ovulaation oireita, mutta tiedän, ettei tärppää.

Pahinta on, että tulin raskaaksi suhteemme alussa, mutta mies ei silloin ollut valmis. Tein siis abortin ja olen viime aikoina kironnut siitä miestäni, hiljaa mielessäni. Olisi pitänyt pitää se lapsi silloin kun sitä tarjottiin.

Toivon niin, että en ole raskaana. Jos olen raskaus saanut alkunsa lokakuussa ja en vaan uskalla testata! Tunnen liikkeitä mahassa

Onnellinen pari vuotta sitten, siis onnellinen raskautuneiden kavereiden puolesta. Onpa sekavasti kirjoitettu.

Vierailija kirjoitti:

Tulee. Olen aina ollut lapsirakas ja pitänyt perheytymistä itsestään selvänä. Olisin halunnut saada esikoisen 20v tienoilla, mutta nyt 26v ikäisenä, kun jopa lastenvastaisetkin nuoruuden ajan kaverit hehkuvat onnea, en voi enää sanoa olevani onnellinen heidän puolestaan. Vielä pari vuotta sitten olin vilpittömästi onnellinen, nyt lähinnä itkettää ja olen huomannut ajoittaista katkeruutta.

Kaikki olisi niin valmiina, ollut jo pitkään. Aloitin alani hommat jo 8v sitten ja miehen kanssa ollaan seurustelu 7v. On yhteinen liitto, yhteinen koti ja elämä, mutta vauvaa ei kuulu, vaikka kummassakaan ei ole todettua vikaa. Mieskin tirautti kyyneleen tai pari kun myöhästyneet kuukautiset joulukuussa ei ollutkaan raskausoire.

Haluaisin niellä jo tappioni, mutta aina kuukautisten jälkeen mieleen hiipii väkisin ajatus, että jos nyt tällä kertaa onnistuisi. Nytkin on ovulaation oireita, mutta tiedän, ettei tärppää.

Pahinta on, että tulin raskaaksi suhteemme alussa, mutta mies ei silloin ollut valmis. Tein siis abortin ja olen viime aikoina kironnut siitä miestäni, hiljaa mielessäni. Olisi pitänyt pitää se lapsi silloin kun sitä tarjottiin.

Voi ei :(. Toivotaan että vielä tärppää. Tuntuu kyllä kurjalta, kun kaverit saa lapsia niin alkaa itkettää ja olo on niin katkera, kun tiedän ettei koskaan saa kokea samaa onnea.