Työkaverin outo käytös
Aloitin työharjoittelun (koulutukseeni kuuluvan) muutama viikko sitten. Työpaikassa (eli harjoittelupaikassa) eräs määräaikaisella työsopimuksella oleva henkilö katsoi heti alussa minua "pahasti". Sen jälkeen hän alkoi esim. ruokapöydässä mitätöidä minun keskuteluja muiden kanssa (keskusteluissa joissa hänkin oli mukana). Huomaan hänen myös kuiskuttelevan muille kun minä olen lähistöllä ja kun en pysty kuulemaan keskusteluja. Hän katsoo minua niin, että väkisin hymyilee, eikä hymy ole aito. Olen alkonut miettiä kun hän kuiskuttelee, että puhuuko hän minusta pahaa vai ajatteleeko hän että ajattelisin niin, että minusta puhuttaisiin.
Ikävää, yritän kuitenkin tehdä työni huolellisesti ja hyvin. Inhottavaa, jos minua mustamaalataan turhaan ja valheellisesti vain siksi, että koetaan minun olevan uhka hänen työpaikalleen. En ole tullut viemään hänen paikkaansa. Jos töitä löytyy myös minulle se ok, mutta kenenkään paikka/asemaa en ole viemässä.
Kokemuksia/neuvoja tilanteeseen?
Kommentit (7)
Relaa. Ei mitään vakavaa, hoidat vain oman tonttisi ja se riittää.
Ei kannata välittää. Parempi vaan kun et kiinnitä mitään huomiota kyseiseen ihmiseen ja keskityt töihisi ja hoidat ne kunnolla. Minkäs sille sitten voi, jos työnantaja haluaakin palkata sinut, joka olet tehnyt työsi hyvin ja jättää uusimatta juoruilijan ja työpaikan tunnelman pilaajan sopparin :) Toisaalta taas jos sinua ei harjoittelun jälkeen palkata, et kuitenkaan joudu enää tuon ihmisen kanssa taistelemaan, joten toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Syy toisten "nokkimiselle" ja "paikan osoittamiselle", työpaikkakiusaamiselle on pelko. Yleensä nämä kiusaajat ovat velkaantuneita ja ovat siksi riippuvaisia työsuhteestaan, ikään kuin elävät eräänlaisessa vankeudessa tai orjuudessa. Osa kiusaajista haluaa edetä urallaan keinoja kaihtamatta. Valitettavasti jotkut saattavat korostaa omaa paremmuuttaan haukkumalla toisia esimiehelle, näyttääkseen itse paremmalta. Itseäni on kiusattu monissa paikoissa ja olen pannut merkille, että usein nämä työpaikan mätäpaiseet ovat korvia myöten veloissa. Tai muuten vaan tyytymättömiä elämäänsä, tai persoonallisuushäiriöisiä.
Lopulta kyllästyin näihin kiusaamispesäkkeisiin ja ryhdyin yksityisyrittäjäksi.
Tyypillistä työpaikkakiusaamista. Tuota se on joka teollisuuden alalla. Yleensä loppuu sen koeajan jälkeen, jos opit talon tavoille ja kestät kaiken ilmeenkään värähtämättä. Jos ei lopu niin hakkaa sairaalaan.
Riippuu valitettavasti esimiehestä loppuuko ikinä. Omassa tapauksessani esimies piti kiusaajaa luojan lahjana työyhteisölle. Asia oli päinvastoin.
Kesti kuitenkin 3 vuotta ennenkuin esimies käsitti että kyse oli työpaikkakiusaamisesta. Merkit olivat selvät, mutta esimies oli epäpätevä ja tyhmä.
Olet pahnan pohjimmainen. Sulle näytetään nyt oma paikkas.. tyhmäähän se on mutta näen tuota usein omalla työpaikallani. Parempi kuin et ole näkevinäsi outoa käytöstä, itsensä se siinä nolaa jos vielä pahemmaksi alkaa.