Miettikää, miten raskasta erityislasten vanhemmilla on! Kestäisittekö itse?

up

En kestäisi edes "normaalia" lasta. Eli kaikki tukeni ja kunnia erityislasten vanhemmille.

Miksi miettisin? Mitä sillä saavuttaisin? Syyllisyyttäkö, kun mulla ei ole ...en ymmärrä aloittajaa

Kaikkeen tottuu, pakkohan se olisi kestää.

Erityislapsiakin on moneen junaan. Meilläkin keskimmäinen (tyttö) oli aikanaan haastava, veti siirtymätilanteissa suunnattomia kilareita kun piti aamulla pukea päälle ja mennä eskariin. Syyksi paljastui aistiyliherkkyys ja asperger, joten sai "erkan" paperit. Hoitokuvioissa pyöri toimintaterapeutti, lastenpsykiatri, sosiaaliviranomaiset ja perhetyöntekijä niin että meidän vanhempien välit huononivat avioeron partaalle. Terapia teki kuitenkin hyvää ja arki alkoi sujua, sitten saatiin se hoitokuvio purettua ja muutettiin uudelle paikkakunnalle. Tyttö sopeutui hyvin siihen kouluun, ei tarvinnut pitää tytön saamasta diagnoosistakaan ääntä. Nyt sillä on meille sisälle tuleva naapurin kissa sylissään ja rapsuttaa sitä. Kissa on paras "terapeutti" mistä meillä on kokemuksia. Ihana lapsi (ja kissa).

Repesin nauruun otsikon luettuani. Meillä on erityislapsi jonka kanssa ei todellakaan ole raskasta. Tytöllä on lievä keskittymis-tarkkaivaisuushäiriö, työmuistin kapeutta ja oppimisvaikeuksia koulussa. Kotona se ei näy oikeastaan mitenkään, ulkopuoliset eivät huomaa hänessä mitään erilaista muihin lapsiin verrattuna.

Kannattaa ap:lla varmaan tarkentaa mitä tarkoittaa "erityislapsella"...

En jaksaisi todellakaan mitään erityislasta. En edes tavallista lasta.